tiistai 31. joulukuuta 2013

Bangkok กรุงเทพมหานคร


Terveisiä Bangkokista eli กรุงเทพมหานครsta. Reittini alkoi kotoa Lahden Paavolasta perjantai-lauantaivälisenä yönä 7. joulukuuta kello 3.20. Silloin olin antanut jo viimeiset pususateet vaimolleni ja koirilleni (jotka niin surullisina jäivät perääni katsomaan), heittänyt parikymmenkiloisen rinkan selkääni ja repun etupuolelle ja painanut kotioven kiinni. Tie bussiasemalle oli loskainen ja liukas ja tapasin enemmän ihmisiä Lahden keskustassa kuin koskaan aiemmin tänä vuonna. Kaikki olivat vetäneet viimeiset itsenäisyyspäivän-shotit huiveihinsa ja joutuneet vastentahtoisesti lähtemään valomerkkiä karkuun. Kiitos vain Lahden sijainnin ei bussissa tarvinnut körötellä kuin vähän yli tunti.


Ensimmäinen lentoni oli Amsterdamin Schipholiin, jossa koin hassuja tuntemuksia. Miksi olen Hollannissa, mutta olen vain läpikulkumatkalla? Korviani lämmitti hollannin kieli ja aloin melkein jo suunnitella milloin seuraavan kerran tähän polkupyörien luvattuun maahan palaisin. Joskus aion palata pidemmäksikin ajaksi. Keep on tuned! Lentokoneessa Suomesta Hollantiin oli vieressäni istunut mukava 'professional football player', joka hieman liian paljon halusi high fiven tapaisia käsirutistuksia ja joita sitten lähdin karkuun nukahtamalla sijoilleni. Schipholissa miekkonen kovaan ääneen julisti 'I will never forget you baby, I love you!' Siitä säikähtäneenä heilutin vain kiusaantuneena kättäni ja lähdin lipettiin. Eikä aikaakaan kun tunsin käden olkapäälläni: 'Oh hello again!' Onneksi kentän passintarkastusjono oli todella kalabaliikkinen ja pystyin sujahtelemaan tätä innokasta herraa karkuun. Sentään uskalsin 'give me a kiss' -lauseeseen sanoa että 'no no this is enough, thanks'. 

Schipholissa istahdin Malaysian Airlinesin koneeseen kymmeneksi tunniksi. Kone oli täyteen buukattu ja mukavasti pääsin keskirivin keskelle, jotta vieressäni molemmin puolin oli kaksi tyyppia. Kovassa vessahädässäkään en tohtinut lähteä kummaltakaan puolelta ihmisiä herättelemään, joten tein saman ratkaisun kuin aiemminkin: karkuun nukahtamalla. Kymmenen tuntia hurahti nukkumalla pikku pätkissä, katsomalla kolme elokuvaa, pelaamalla Tetrista ja Haluatko miljonääriksi -peliä, juttelemalla viereisen suomalaismiekkosen kanssa ja kurkkimalla toisella puolellani istuvan, juopottelevan hollantilaismiehen läppärillä meneillään olevaa True Blood -maratonia. 

Kuala Lumpurissa olin täysin kanttuvei. Viisi tuntia vietin nukkumalla, koska kentällä oli penkkeja, joissa saatoin ottaa lepia selällään. Luksusta!

Bangkokissa vaihto-oppilaana oleva veljeni oli minua kentällä asianmukaisesti vastassa. Sillä aikaa kun Malesiassa viikon lomaillut Brasilia-siskoni otti taksikyydin kentältä veljen luokse, me veljen kanssa seikkailtiin koko matka julkisilla liikennevälineillä. Kyllähän siinä muutama tunti hyvin vierähti..



Tulista ruokaa.


Haluttiin mennä katsomaan temppeleitä ja lähdettiinkin yhtä moista katsomaan. Temppelireissun jälkeen menimme Baiyoke Sky 2 -nimiseen rakennukseen, joka on maailman joko 47. tai 48. korkein rakennus.






Temppelivalmiuksissa.



Baiyoke.


Baiyokessa oli paljon ravintoloita.

Ja alieneita.

Seuraavana päivänä ohjelmassa oli museota ja muay thaita eli tuttavallisesti thainyrkkeilyä (josta itseltäni lähestulkoon uupuu kuvamateriaali, koska kamerani ei tykännyt zoomata niin kauas).

Riisipellolla töissä


Shake that booty!



Bangkokissa matkan alussa majasimme kolme päivää ja neljäntenä jatkui matka Thaimaan toiseksi suurimpaan kaupunkiin, Chiang Maihin (josta toki erikseen päivitän). Ympyrä sulkeutui jälleen 26. päivä kun palasimme reissuiltamme Bangkokiin viettämään viimeistä iltaa, josta vielä pari kuvaa.

Soijajäätelön äärellä.

Asiatique international food market.

Pahanhajuista duriania myytävänä.

torstai 5. joulukuuta 2013

happy happy happy hardcore


Minulla on musiikkimakuni kanssa usein yksinäinen olo, vaikka olen avoin miltei musiikille kuin musiikille. Viimeiset kolme-neljä vuotta musiikinkuunteluni on elänyt voimakkaasti kausiluonteisesti. Kesällä 2010 en kestänyt kuunnella muuta kuin Mobya, Coldplayta ja Radioheadia. Erään kerran r&b oli ainoa mitä kuuntelin ja joskus meni monta viikkoa pelkästään vaihtoehtometallia kuunnellen. Viime kuussa kotona soi klassinen radio ja nyt kelpuutan vain elektronisen tanssimusiikin (EDM:n). Vaikka kuunteleminen onkin kausiluonteista niin silti tykkään tällä hetkellä yhtä verran skasta ja hevimetallista kuin Chopinista ja radiopopistakin. On vaan yksi ylitse muiden..


Arvon H. P.

Tänään kirjoitan rakkaudestani elektroniseen musiikkiin. Historiani sen kanssa ei ole kovin kirjava: 9-vuotiaana lempibiisini oli Scooterin coveroima Rebel Yell. Elin ysärillä lapsuuteni, joten olen hengittänyt eurodancea tuolloin, mutta en kohdistanut kuunteluani mihinkään bändiin erityisesti. 2000-luvun alussa hankin ensimmäisen The Prodigyn levyn ja Scooterin yksi kiekko minulla oli jo.


Aloitettuani BODYCOMBATin parissa pian neljä vuotta sitten alkoi "amisjytke" kiinnostaa yhä enemmän. Sitten meninkin vähintään puolen vuoden mittaisen vaiheen läpi, jolloin soittimestani löytyi pelkästään combatin soundtrackeja.. Enkä välttynyt Skrillex-huumaltakaan. Alla lempibiisini viimeiset 3,5 vuotta.


Juttelin tuossa yksi päivä Facebookissa kaverini kanssa Scooterista ja tuumailin mielessäni miten upeaa olisi nähdä heidät livenä. Googletin "Scooter Suomeen" ja mitäs hittoa, tiedossa oli keikka Lahdessa vähän yli kuukautta myöhemmin. Täällä, Lahdessa! Ostin hetimmiten kaksi lippua ja kerroin Katrille uutisen: "Nyt saan kuunnella luvan kanssa Scooteria niin paljon kuin haluan, etkä saa minulle siitä valittaa!" 

Onnellinen ja väsynyt keikkailija.

Viime perjantai Lahdessa oli upea. En ole ikinä, en koskaan ollut yhtä hyvällä keikalla! Kaikki My Chemical Romancet, Britneyt, Björkit, Muset ja Mewit jäivät kalpenemaan bassorumpu-Scooterin rinnalle. Ongelma poppi-keikoilla on se, että yleensä vaan vähän lallattelen ja heilun ees taas. Rokki-keikoilla saa koko ajan kyynärpäistä silmiin, ei pysty hengittää väenpaljoudessa ja pyörryttää. Hävettää tanssia mukana ("en viitti ku noi kattoo!"). Heti kun Sash! soitti hyvät teknopiitit niin meikällä irtos ikään ku mopo käsistä ja aloitin hurjan trance dancen, joka jatkui Scooterin viimeisiin aplodeihin asti. Tuntui hyvältä huomata kuuluvansa joukkoon. Jos olisin syntynyt johonkin muualle ku Karttulaan ja pikkusen eri aikaan ni oisin varmaan ollu vakkarikävijä raveissa eli reiveissä (ei hevosurheilujuttuja nyt sotketa). Suurin osa yleisöstä tuntui olleen amiskassa 90-luvulla ja pystyin kuvittelemaan heidät karvanoppa-autoihinsa. Nyt he olivat jo aikuistuneet, mutta Ed Hardy -paidat ja tribaalitatuoinnit ei lähde kulumallakaan. Enkä olisi voinnut mistään enempää nauttia. Hyvä jytke ja rytmi, upeat tanssijat ja täysillä joraava yleisö. Scooter tuli muuten sisään Faster Harder Scooterilla, joka oli vuosia lempparipiisini heiltä.


Lauantaiaamuna menin Helsinkiin ja tunsin vakavaa, onnensekaista väsymystä. Tiesin Scooterin esiintyvän Kaapelitehtaalla samana iltana enkä voinut jättää tilaisuutta välistä. Päätin yhtäkkiä päivällä, että illalla muuten bailataan. Yhdessä Melissan kanssa hypimme keikan läpeensä. Lisäksi sain kosketinsoittaja Michael Simonin pyyhkeen. Fanboi forever!



1.30am.

Viime viikonloppuna oli keikka ja tulin EDM-uskoon. Aina olen tykännyt, mutta nyt silmäni vihdoin avautuivat. Enää en rajoita kuunteluani pelkästään Scooteriin tai "combat-artisteihin" (Hixxy, Darren Styles, Breeze, Headhunterz, Dougal & Gammer, Al Storm..) vaan kaivan aktiivisesti esiin DJ:tä ja kokoonpanoja, joiden nimiä en ennen ole tiennyt. Enkä enää anna Scooterin esiintyä Suomessa ilman minua yleisössä paitsi jos on pakko. Oulu ja Seinäjoki saa nauttia ensi viikolla minunkin puolestani. Tuntuu että oon saannu taas yhen osan identiteetistäni vahvemmaksi. Aivan huippu tunne kerrassaan!!! OON RAKASTUNU! J'ADORE HARDCORE!


Scooterin uudempi tuotanto on esitellyt minulle myös jumpstylen, hardstylen ja shufflen. Kuvattiin kaverin kanssa huvikseen pari videoo, jossa muka shufflattiin ja jumpittiin. Mutta vannon teille, aion tehdä hyppimisestä harrastukseni. Niin siistiä se on! ..eikä shuffleekaan olis paha osata.



Meikän ensiräpellys. Muistakaa tää sitten ku oon jumpingin ammattilainen, hehhe. Noppeutin sitä vähä että näyttäs hienommalle. En kai muuten tämmösiä alottelijahommia viittiskää pistää julkiseksi.

video

Loppuun vielä tämän hetkinen lempparipiisini joltakulta muulta ku Scooterilta:

perjantai 25. lokakuuta 2013

Mimosa "Mimmi" Manson

Eräänä heinäkuisena päivänä juttelin Facebookissa ystäväni Anun kanssa ja vuodatimme toisillemme koirakuume-oireita. Sitten:


Mimosa puhutteli minuakin ja salaa pistin adoptiohakupaperit vetämään. Katrille kerroin saman päivän aikana ja sain ansaitusti nuhteita itsenäisestä toimimisesta. Viikon päästä siitä minulla oli Viipurin Koirien yhdistyksen edustajan kanssa puhelinhaastattelu. Tällä tavoin pyritään turvaamaan pelastuskoirien tulevaisuus. Katri oli luvannut ryhtyä uuden koiran pelastushommiin sitten kun saan toisen ammattitutkintoni. Ei kuitenkaan kulunut päivääkään ettenkö olisi säälinyt miltei vuoden ainoana koirana perheessämme elänyttä Jeshkaa. Epäilin koko ajan että Jeshun surullisenkuuluisa flegmaattisuutensa johtuisi yksinäisyydestä.




Koiran oli määrä saapua 12. syyskuuta Sipooseen eräälle huoltoasemalle. Viipurin koirien kautta koiran haku onkin ollut kaikista helpointa: Boris Romaniasta haettiin Helsinki-Vantaalta ja Jeshka Pietarista Vaalimaalta, Venäjän rajalta (hankalin!). 45 minuuttia ennen lähtöä tuli ilmoitus siitä, että Mimosa oli jäänyt rajalle: hänen mikrosiruaan ei oltu löydetty eikä rajalääkäri päästänyt koiraa rajan yli. Ei ole siis koirankaan tuominen ulkomailta ihan äärettömän helppoa. Mimosa vietiin takaisin Viipuriin, hänelle laitettiin uusi siru ja annettiin jälleen rokotus, jonka jälkeen täytyi säädösten mukaan odottaa tarhalla lisää kolme viikkoa. Torstaina 10. lokakuuta otimme hovikuskini Sannan kansa suunnan kohti Sipoota Lahden (Katri!) kautta.

Kiitos auton lainasta ja kyytimusiikista, Ansku!

Tormakka kuski Suomen kauniissa ruskassa.

Ja sitä ruskaa kuvailin pitkin matkaa.

Katria jännittää.

Matka Lahdesta Sipooseen kesti vain tunnin. Hienoa asua näin etelässä! Kun autokyyti saapui tunnistimme Mimosan heti. Kukaan ei olisi voinut olla huomaamatta sitä sinistä, kirkasta silmää joka kuljetushäkistä napitti. 

Tuliaismuisku.

Katrikin sai pusuja osakseen.





Mimosa eli Mimmi eli Mimmu eli Mimuli eli Mimula eli Mimsku (ja mitä näitä on ehtinyt jo tulla) istui kohtalaisen kiltisti takapenkillä koko matkan kotiin. Tarkkaavaisena misuna hän huomasi ikkunasta kaukana omistajansa kanssa viilettävän koiran ja näin Mimosa päätti esittää meille vanhan, venäläisen serenadin.



Jeshka oli häntä heiluen ovella vastassa eikä lähtenyt Mimosaan tutustuttuaan edes lipettiin niin kuin yleensä lähtee. Illan kuluessa huomasimme suuria muutoksia Jeshkan eleissä ja tätä muutoksen tuulahdusta olemmekin päivittäin päässeet sivusta seuraamaan.


From solo to duo.

Tätä ennen Jeshka on haukkunut noin kerran kahdessa kuukaudessa ja sillonkin miltei säikähtänyt sitä mitä suustaan on päässyt.




Viime viikolla kylässä kävi isosiskoni Mirja perheineen. Mimosa esitteli meille laajaa ääniskaalaansa kovistellessaan Sanni-ranskista.



Suosittelen hankkimaan koiran pelastusjärjestön kautta. Varsinkin Romaniassa eletään kovia aikoja kun koiria lahdataan surutta kaduille ja heitä kidutetaan. Miksi jättää koira poloja noihin oloihin ja ottaa "itselle mitoitettua" koiraa jostain kennelistä? Yhdistyksiä on Suomessa lukuisia ja heihin saa helposti yhteyden internet-sivujen kautta. Muistakaa näitä karvaisia, kodittomia ystäviämme. Olisiko sinulla tarjota jollekulle heistä hyvä loppuelämä?

Muutama linkki:

Loppuksi videoklippi siitä mitä meillä tapahtuu silloin kun olemme poissa. Pistin webbikameran kuvaamaan sillä välin kun olimme elokuvissa. Normaalisti kun makuuhuoneen ovi on auki Jeshka linnoittautuu sängyn alle eikä tule sieltä helposti pois. Nyt saimmekin tietää että sängyn alus ei olekaan Jeshkalle enää ainoa oikea paikka. Ei tarvinnut olla poissa kuin muutama minuutti, kun..:

video