lauantai 28. huhtikuuta 2012

koripalloa

Nuku, nuku lapsi.
Eilen pittiin "pitkästä aikaa" Super Dayn liikunnan suhteen. Meillä oli muinoin Melissan kanssa supersunnuntait, jotka käsitti pumpin, spinningin ja balancen. Balancesta mentiin vielä saunaan niin, että oltiin Fressillä käytännössä katsoen melkein koko päivä. Tällä kertaa menin eka aamulla salille ja balanceen, sitten kävin Onnia (ja itseäni..) väsyttämässä puolentoista tunnin lenkillä ja illalla käväsin vielä orgastisessa spinningissä sekä combatissa. Onnin päästin rantavetteen kahlaamaan, ku ihan selkkeesti sen tolleriveri veti sitä pulikoimaan. Kovin kuraseks se siitä touhusta tuli, mutta onneks pystyin työntämään koiran Katrin pestäväks kylppäriin.

Niin ku ylhäällä olevasta kuvasta varmaan huomaattekkin, niin Onni oli aika valmista kauraa kotona. Kyllä uni maitto. Ittekin olin koko ajan simahtaa.

Tännään kävin vielä vetämässä salitreenin ja menin viikon rankimmalle spinning-tunnille. Pitkästä aikaa tuntu, että en ihan oikeesti jaksa, kehoni on vaan liian väsynyt. Hyvillä mielin laggaan huomenna kotona ja teen opparini loppuun. Tässä on spinning-tunnin viimeinen juoksupiisi ja tykkään älyttömästi. Kuunnelkaa ihmeessä!


Leijuttiin Katrin kanssa salilta pois liikunta-huumassa. Eka käytiin Punnitse&Säästä-liikkeessä, joka minut on pahasti nyt pettänyt. Mainostamani Nakd-patukat ovat 1,00e sijaan nyt joko 1,20 tai 1,50e. Katrin tykkäämien veggaanisten suklaapatukkojen hinta nous 1,20eurosta kahteen. No voi sun. Mentiin ostammaan simavehkeet sitten peruskaupasta. En limsasta hirveesti tykkää, mutta lapsuudenkotona iskä pisti aina simat käymään niin tykkään siitä juomasta kyllä kerran vuodessa kovasti. Vielä käytiin Intersportista hakemassa koripallo, jes. Laitettiin lounaaksi paprika-purjo-soijapylpyrä-kurpitsa-paistosta ja keitettyjä lantunpalasia kera couscousin. Simmaa varten piti sulattaa kivikova farriinisokeri. Yhdessä on hyvä olla jne.



Pistettiin koripallo ja kamera reppuun ja lähettiin kentänetsintäretkelle. Lopulta löyettii kiva paikka, mutta sinne ei saannu Onni jäähä. Käytiin viemässä koira takas kottiin ja palattiin pyöräillen palloilemmaan.

Makeasti oravainen.

Ihanaa oli päästä pellaamaan koripalloo pitkästä aikaa. Katrillakin on välillä hyviä ideoita siis. Eikä meikäläinenkää ollu niin huono ku luuli olevasa. Vielä ku sais jottai porukkaa mukkaan ni vois ihan oikkeesti pelata eikä vaan kaksintaistoa harjottaa. Saa huikata jos on kiinnostusta, kyllähän tuonne kentille mahtuu.

Katri donkkaa tykimmin.
Katri on tainnu sallaa käyvä tanssitunneilla..
Nyt saa kori kyytiä!
Meikäläisen balance-loppuasento, öh.
Näin se homma etenee.
video

Cutie of the year.
Toivottavasti tännään alotettu palloinnostus jatkuisi koko kesän. Nyt on aika lettujen ja varmaan puolen tunnin päästä ollaan Katrin kanssa kahtena naattina nukahettu kuolalammikoihimme. Jos yhtään unettomuus vaivaa, niin kannattaa harrastaa ulkoiluazzzz..

tiistai 24. huhtikuuta 2012

vegesme


Kun olin 13-vuotias, minun neljä isosiskoani olivat kaikki ainakin semi-vegetaristeja (kieltäytyivät punaisesta lihasta). Halusin matkia heitä alkamalla semi-vegetaristiksi uudenvuodenluppauksena, joskin suunnittelin, että söisin punaista lihhaa kuitenkin joka toinen viikonloppu. Kaverit kun olivat kauhistelleet ja sanoneet että sairastun varmasti, jos jätän naudat ja siat ruokalistaltani kokonaan. Uudenvuoden jälkeen kerran maistoin lauantai-makkaraa, mutta sen syöminen ei tuntunut enää hyvältä.


Saman vuoden syksyllä luokkakaveri näytti biologian kirjasta kuvaa broilereista, jotka olivat kasana odottamassa kuolemaa. "Ziiz hyi!" hän kommentoi. Biologian tunnin jälkeen meillä olikin heti ruokailu, jossa oli jotakin kanaruokaa. Jätin välistä ihan muuten vain. Täten minusta tuli pesco-vegetaristi (mikä nimi.. ei jotenkaan käy "vegetaristi"-nimitys semmoselle, joka syö lihhaa). 


En ollut koskaan tykännyt hirveästi kalan mausta, paitsi sellaisen oikeen teollisen "kalan" eli kalapuikkojen. Tonnikalasta tykkäsin säilykemuodossa, mutta Turkissa tonnikalaruuan perrään vuonna 1998 itkiessäni minut vietiin basaareille kokonaisen kalan luokse ja rääkäisin: "EN HALLUU TOLLASTA, HALLUUN SITÄ SÄILYKKEESSÄ!" 


Ensimmäisen kalashokin koin käveltyäni jäällä (ikää oli ehkä 14 tai 15) ja nähtyäni pilkkireikien ympärillä suutaan aukovia pikku kalasia unohdettuina. Parkuhan siinä pääsi. Kotona oli tietenkin kallaa tarjolla, mutta minnuu oksetti. Erään isosiskoni silloinen poikaystävä markkinoilla työnsi minulle silakkaa suuhun ja sanoi, että kalaa on turha jättää pois ruokavaliosta. "Siskosikin on yrittäny, eikä oo onnistunu.. Älä ees luule että pystyisit olemaan ilman kalaa." Miten annoinkin ihmisten puhheitten manipuloida minua?!


Okei, lopetin kalan syömisen. Veggaaniksi en silti alkaisi, veggaanit on ärsyttäviä täydellisyyden tavottelijoita. Oikeesti. Eikö riitä että oon syömättä lihaa? Lehmäthän pittää kuitenkin lypsää ku niiden utareet räjähtää muuten.. ja niin edelleen ja niin edelleen. Olenkin huomannut, että suurin osa lihansyöjistä elää epätietoisuudessa ja pitävät mieluiten silmänsä kiinni. Jos lihasta löytyy luu, karva tms. niin hyi ja yäk, ÄLLÖÖ. Lihan alkuperrää ei haluta muistaa. Meiät on aivopesty uskomaan että lihansyönti on terveellistä ja maitoa pitää juoda ainakin pari lasia päivässä, kalaa syödä kaksi kertaa viikossa jne. Sitten robotteina aikuisiällä toistelemme samoja virsiä, eikä edes vaivauduta ottammaan asioista selevää.


Tykkäsin tottakai aikoinaan lihan mausta kun sitä oli minulle vauvaiästä asti tuputeltu. On ollu hauskkaa tehhä sataprosenttisia kasvisruokaversioita semmosista ruuista, joista aikoinaan tykkäsin. Esimerkiksi tofusta tehty "kalakeitto" oli ihan ältsin hyvvää, harmi vaan että kadotin reseptin enkä sitä pika-googlettelulla löytänyt. Eräs Mai pittää Vegaaninen versio -ruokablogia, jonka ohjeita lauantaina kokkeilin. Tekkiin tofua raejuustosta, pekonia soijahiutaleista (tosin en koskaan liha-aikoinanikaan syönny pekonia että sinnäänsä ei ollu mitenkään erityinen kokemus, vaikka kokkauksesta ihan hyvänmakusta tulikin), "maksalaatikkoa" sekä piimää. Piimästä en ottannu kuvvaa, mutta sen tekeminen on älyttömän heleppoo: jugurttia ja maitoa (mieluiten Rainbow:n, maustamatonta vielä) samassa suhteessa sekasin keskenään. Ah.

"Raejuusto".
"Pekoni".
"Pekoni 2".
"Maksalaatikko" eli ohramössöseos, ennen uunia.
Maksis valmiina.

Lisäksi kokkeilin Myllärin luomuriisipiirakoita. Hintaa niillä on aika paljon, että tuskin tulen ennää moista pussukkaa ostamaan. Mieluummin leivon itte alusta loppuun piirakat, jos niikseen tullee.




Luulen, että jotkut saattaa provosoitua tästä tekstistä, vaikka oon tosi "nätisti" kirjottannu. En oo kettää syytelly tai haukkunu, vaikka aihetta kyllä olis. Vielä vinkkinä niille, jotka on kasviskeittiön kanssa ihan käsiä:

- jauhelihareseptit soijarouheen avulla uusiks
- kanaresepteihin käy soijasuikaleet
- kalaruokiin tofua, joka on maustettu tillillä, sitruunapippurilla ja merilevällä
- muihin liharuokiin seitania tilalle (seitan on hyvin proteiinirikasta vehnägluteiinia, joka on koostumukseltaan tofua kiinteämpää ja josta voi helposti tehdä muunmuassa joulukinkun)

Jos on jottain kysyttävvää niin kysy toki, olen mielelläni avuksi.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

elokuvaviikko 11 & 12

The Michael Jackson: The Life of an Icon (2011)
Andrew Eastel
Michael Jacksonista, popin kuninkaasta (and I mean it!), tehtiin taas uusi dokkari. Ei haittaa yhtään varsinkaan nyt kun haastateltavina on hänen lähipiiriinsä kuuluvat henkilöt kuten Kahterine-äiti sekä veljet Tito ja Rebbie Jackson. Lisäksi hänen lapsuudesta asti tärkeä ystävänsä, tuottaja David Gest kertoo tarkkaan siitä, millainen poika ja mies Michael oli. Ääneen pääsee myös musiikkilegendoja, Smokey Robinson ja Dionne Warwick näin muutaman mainitakseni. Dokumentti käsittää Maikkelin elämän varhaislapsuudesta viimeisten vuosien (/vuosikymmenien) lääkeriippuvuuksiin asti. Jokaisen Michael-fanin tulisi nähdä tämä, samoin kuin Bashirin 2000-luvun alun dokumentin katsoneiden yksilöiden. Kuka voi muuta kuin rakastaa tätä väärinymmärrettyä koko elämänsä julkisuuden valokeilassa ollutta ihmistä?
****

Tropa de elite (2007)
José Padilha
Brasilialainen Tropa de elite (suomeksi Eliittijoukot) on poliisien haastatteluihin perustuva toimintaelokuva. Se käsittelee Rio de Janeiron korruptoituneitten pollarien, samoin kuin huumejengien ja poliisin BOPE-erikoisyksikö (Batalhão de Operações Policiais Especiais) toimintaa faveloissa eli slummeissa. Eletään vuotta 1997, jolloin itse paavi on tulossa Rioon vierailemaan. Samaan aikaan BOPE-kapteeni Nascimento joutuu etsimään itselleen seuraajan, sillä hengenvaarallinen tehtävä ei sovi ihmiselle, josta on pian tulossa isä. Seuraajan etsiminen on hankalaa, sillä yksikköön kuuluvalta vaaditaan niskasta nahkat ja veretkin jopa. Varsin toimiva elokuva ihanalla portugalin kielellä. Suosittelen, varsinkin niille, jotka näkevät Rioa ajatellessaan vain Kristus-patsaan ja uppeet Ipaneman ja Cocacabanan biitsit.
**** IMDb 8.0/10

Härmä (2012)
Jukka-Pekka Siili
Nimensä mukaisesti elokuva sijoittuu Pohjanmaalle ja eletään puukkovallan aikaa. Härmän suurimman tilan, Välitalon, isännällä on kaksi poikaa. Vanhempaa risuparta-Eskoa (Leppilammen Mikko) ei vastuu ja työnteko kiinnosta, vaan hän rellestää joukkojensa kanssa kylillä ja uhkailee ihmisiä puukko mukanaan. Nuorempi poika Matti (Lauri Tilkanen) on tunnollinen ja hyvä, siloposkikin ihan. Hän on salaa kihloissa naapuritilan söpön Ainon (Pamela Tola) kanssa. Poikien isä tekee erikoisen ja perinteistä poikkeavan ratkaisun testamentatessaan tilan Matille. Esko raivostuu ja alkaa taistelu talosta sekä kunniasta. Roolisuoritukset menivät nappiin, mutta epookkia varjostaa ylipitkyys. "Eikö tämä elokuva koskaan lopu" ei ole hyvä ajatus katsojan mielessä.
**½

The Young Victoria (2009)
Jean-Marc Vallée
Historiallinen draamafilmi Nuori Victoria kertoo 1800-luvulla vallinneen kuningatar Victorian varhaisista vaiheista. Kun kuningas William siirtyy ajasta ikuisuuteen, periytyy kruunu vasta 17-vuotiaalle Victorialle. Victoria on koko elämänsä elellyt kohtalaisen eristyksissä ja hänelle järjestetään avioliitto Belgian kuningas Leopoldin veljenpoika Albertin kanssa. Emily Blunt kuningattarena, mikä ettei. Tarina oli kiehtova ja Victoria henkilönä oli esitetty ihanan raikkaana, vastapainona useille jäykille pukudraama-prinsessoille. Jos olisin ollut hieman viisaampi, olisin katsonut elokuvan kerralla sen sijaan että katsoin sen pätkittäin ja sen loppuunsaattamiseen meni ainakin vuosi. Liian myöhään ymmärsin että elokuva oli hieno ja olisi ansainnut katsojaltaan paremman keskittymisen. Mainittakoon, että puvustus sai vielä Oscar-palkinnonkin..
***½ IMDb 7.0/10

Neko no ongaeshi (2002)
Hiroyuki Morita
Koulutyttö Harun elämä heittää kerralla häränpyllyä, kun hän pelastaa pikku kisusen jäämästä kuorma-auton alle ja kissa ennen paikalta häipymistään kiittää japaniksi ja kumartaa syvään. Anteeksi mitä? Yöllä Kissojen valtakunnan kuningas saapuu joukkoineen kiittämään poikansa, prinssi Lunen hengen pelastamisesta. Aamulla Haru periaatteessa voisi kuvitella nähneensä vain unta, mutta todellisuus kertoo eri tarinaa: piha on täynnä pajunkissoja, kissat seuraa kaduilla ja koulun tavaralokerosta löytyy lahjaksi kasa hiiriä. Käykin niin, että Harua aletaan kaavailla Lunen vaimoksi Kissojen valtakuntaan. Erinomainen Studio Ghiblin elokuva suloisine (ja vähemmän suloisine), puhuvine kissoineen. Nauruhermotkin pääsivät koetukselle.
**** IMDb 7.2/10

Les Amants du Pont-Neuf (1991)
Leos Carax 
Kauniissa, romantiikannälkäisessä Pariisissa on puoli, jonka turistit harvoin huomioivat. Pariisin vanhin silta Pont Neuf oli aikoinaan kiinni korjauksien ajaksi, ja silloin sitä asuttaa Alex ja Michele. Alex on päihdeongelmainen sirkusesiintyjä ja Michele päätyi kaduille ihmissuhteen päättymisen ja silmäsairauden ajamana. Michele alkaa hetki hetkeltä olla riippuvaisempi Alexista, sillä silmäsairauden myötä hänen näkökenttänsä alkaa hämärtyä ja sokeuttaa häntä. Alex kiintyy Micheleen ja pitää ajatuksesta, että nainen tarvitsee häntä. Hän haluaa keinolla millä hyvänsä pitää naisen luonaan. Itse muinoin Pariisissa käydessäni kiinnitin huomiota kirkkojen reunuksilla oleviin liikkumattomiin myttyihin, jotka ymmärsin nopeasti nukkuviksi asunnottomiksi. Elokuva tuo hyvää vastapainoa kaikille niille Pariisiin sijoittuville rakkaushömpille.
*** IMDb 7.3/10


Once Upon a Time in America (1984)
Sergio Leone
Once Upon a Time in America (Suuri gangsterisota) on melkein neljän tunnin mittainen eepos, jonka päähahmona on Robert De Niron esittämä Noodles. Tarina alkaa 1920-luvun pojannulikka-Noodlesista, joka sopii kaveriensa kanssa elinikäisestä rikoskumppanuudesta. He aloittavat näpistelijöinä, mutta kehittyvät varkaina ja siirtyvät kohti tuottoisimpia bisneksiä. Kieltolain ja salakuljetuksen aikaan bisnes rullaa yhä kiihtyvämmällä tahdilla, mutta yllättävien käänteiden vuoksi Noodles joutuu vuosia myöhemmin vielä käsittelemään menneisyyttään. Pituudesta huolimatta Suuri gansterisota on viihdyttävä ja monipuolinen. Sergioleonimaiseen tapaan veri tirskuu välillä senkin verran, että välipalaleivät täytyy heikkohappisemman työntää edestään. Elokuva on  Goodfellas (Mafiaveljet) -rainaan rinnastettavissa, jossa siinäkin Robsa esittää pääosaa.
**** IMDb 8.4/10

Risto (2011)
Tuomas Summanen
Risto on Suomen suosikkinäyttelijä, jota suunnilleen jokainen kansalainen rakastaa. Jostain syystä hänen uransa silti alkaa lähteä laskuun, eikä asiassa edes auta nuori ja kaunis vaimo (Krista Kosonen). Sitten tapahtuukin työtapaturma, jossa Risto neliraajahalvaantuu, mikä sopii näyttelijän pirtaan juuri täydellisesti. Korvauksien myötä Ripalla on rahaa kuin roskaa ja vaimokin pysyy tyytyväisenä kun  pystyy taloudellisen tilanteen tähden luopumaan tylsästä työstään ja alkamaan taitelijaksi. Riston pakkomielteinen pikkuserkku (Aku Hirviniemi) on koko ajan hännystelemässä ja Riston poika (Jarkko Niemi) on ilmeisen rakastunut äitipuoleensa. Tarinassa tapahtuukin yllättävä käänne, joka ei miellytä vaimoa lainkaan ja joka pistää Riston esittämään elämänsä vaativimpaa roolia. Olin hyvin kiinnostunut elokuvasta sen näyttelijäkaartin takia, mutta mielestäni lopputulos oli lähestulkoon surkea.


Conan O'Brien Can't Stop (2011)
Rodman Flender
Conan O'Brien Can't Stop on dokumentti yhteisen hauskuuttajamme Conesyn Yhdysvallat ja Kanadan kattaneesta komediakiertueesta, jolle miekkonen ryhtyi jättäessään The Tonight Show:n. Joutuessaan puolen vuoden tv-hijaisuuteen Conan päätti Legally Prohibited From Being Funny on Television -kiertueestaan, jossa vitsailee hänet kohdanneesta epäoikeudenmukaisuudesta. Mies tekee viihteen eteen töitä niska limassa, mutta on ilman käsikirjoitustakin hauska. Itse olin lukioaikoina Conesya ihkuttava fani. Television puuttumisen tähden olen kuitenkin tippunut kokonaan pois NBC- ja Tonight Show -kuvioista. Myöskään en ollut tällaisesta kiertueesta kuullut. Tykkäsin nähdä Conanin työntekoa, vitsien kehittelyä ja myös varjoisampaa puolta hänen työssään: lepohetkiä on harvassa ja taustatanssijatkin tuovat veljensä serkkujen kaimoja tapaamaan legendaarista komediaisäntää.
**** IMDb 7.0/10

Mouchette (1967)
Robert Presson 
Mouchette (ranskan kieltä, tarkoittaa suomeksi pientä kärpästä) on elokuva teini-iän kynnyksellä olevasta tytöstä. Elokuva perustuu Espanjan sisällissodan terrorismin inspiroimaan vuonna 1936 ilmestyneeseen romaaniin Mouchette. Tytön suhde isään on hyvin häilyvä, isä kun on alkoholisti eikä osaa pitää huolta perheestään. Äiti makaa sairasvuoteella ja Mouchette joutuu hoitamaan sekä äitiä, että vauvaikäistä sisarusta. Eräs myrskyinen ilta muuttaa Mouchetten elämän kuitenkin aivan täysin. Mouchette on hyvin hiljainen elokuva, jonka aikana tytön yksinäistä ja raskasta elämää ehtii montakin kertaa surra. Mouchette (suomeksi Mouchette - raiskattu) kiellettiin joillain alueella aiheensa takia. Se on palkittu kuitenkin sekä Cannesin että Venetsian elokuvajuhlilla.
*** IMDb 7.8/10

Restless (2011)
Gus Van Sant
Enoch on nuori poika, jonka lempiharrastus on vieraitten hautajaisissa kuokkiminen ja parhaan kaverinsa, mielikuvitusystävänsä, kamikazelentäjä Hiroshin kanssa keskusteleminen ja laivanupotuksen pelaaminen. Eräissä hautajaisissa hän tapaa Annabelin, jolla vaikuttaa olevan sama harrastus. Sitten selviääkin, että Annabelilla on parantumaton aivokasvain ja elinaikaa vain vähän. Pariskunta aikoo käyttää kuitenkin ajan hyödykseen ja olla onnellisia. Odotin Milkin ja Elephantin ohjaajalta oikein mieltä sykäyttävää elokuvaa, mutta Restless jäi harmi vaan vajaavaiseksi. Roolihahmot ärsyttivät minua tönkköydellään, eikä skeptinen silmäni osannut nähdä nuorien välillä mitään rakkauden leiskuntaa.
**½ IMDb 6.5/10
Like Crazy (2011)
Drake Doremus
Los Angelesissa vaihdossa oleva brittiläinen Anna ihastuu samalla kurssilla opiskelevaan Jacobiin. Anna sujauttaa Jacobin auton tuulilasinpyyhkimien alle rakkauskirjeen, jonka jälkeen vuosikymmenen romanssi alkaa. Pari rakastuu toisiinsa silminnähden, eikä haluaisi olla päivääkään erossa. Harmi vaan, että Annan pitäisi palata takaisin Eurooppaan.. Määrättynä lähtöpäivänä Anna päättääkin jäädä kesäksi Jacobin kainaloon, jonka seurauksena viisumiasiat joutuvat ihan sotkuun. Pari yrittää pysyä yhdessä tuhannet kilometrit välissään. Onko Annan ja Jacobin rakkaus tarpeeksi vahva, jotta se kestäisi kuukausien, ellei vuosien odottelun? Todella, to-del-la, söpö elokuva. Rakkaus oli edellä mainitusta elokuvasta poiketen erittäin aidosti kuvattua ja kutkutti varpaita mukavasti.
**** IMDb 6.8/10

The Hunger Games (2012)
Gary Ross
The Hunger Games eli Nälkäpeli on kirjaan perustuva tieteiselokuva. Panem-nimisessä valtiossa on kolmetoista eri vyöhykettä, jonka pääkaupunki on rikkaiden asuttama Capitol. Vyöhykkeet olivat aikoinaan kapinoineet pääkaupunkia vastaan, jonka seurauksena kehitettiin tositelevisio-sarja Nälkäpeli. Siihen arvotaan jokaiselta vyöhykkeeltä tyttö- ja poikatribuutit. Kun "arpaonni" suosii 16-vuotiaan Katnissin pikkusiskoa, ilmoittautuu Katniss vapaaehtoiseksi tribuutiksi ensimmäisenä koko Nälkäpelin historiassa. Nälkäpelin tribuutit lähetetään eristyksiin alueelle, josta hengissä takaisin kotiin palaa ainoastaan voittaja. Sairaan tosi-tv:n ympärille muodostunut elokuva on todella mielenkiintoinen ja jännittävä koko 142 minuuttinsa ajan. Raadolliseksi leffan tekee vielä joukko verenhimoisia tribuutteja sekä muutamien tribuuttien ystävystyminen pelissä, jossa tarkoituksena on tappaa kanssakilpailijat.
**** IMDb 7.7/10

Helsinki-viikonloppu


Perjantaina läksimme aamuvarhain 6.50 lähtevällä junalla Helsingin maille, koska meillä oli tiedossa KLVL:n (Kuulovammaisten lasten vanhempien liitto, ketkä ei tiedä) tapahtumassa lastenhoitotöitä. Siis myös Katri tuli mukkaan, sillä viittomakielisiä lapsia ei joukossa ollu kuin pari. Tapahtuma järjestettiin Katajanokalla Best Western -hotellissa, joka on ollut ennen vankila. Heidän sivuillaan esittelyteksti kuuluu näin:

BEST WESTERN PREMIER Hotel Katajanokan vanhojen muurien sisäpuolella avautuu kiehtova vastakohtien valtakunta – moderni hotelli, joka on rakennettu historialliseen vankilamiljööseen, Helsingin keskustaan Katajanokalle. Punaisten tiiliseinien suojasta löytyy 106 upeaa ja viihtyisää huonetta. Tyylikäs sisustus ja persoonallinen tunnelma vievät ajatukset tehokkaasti pois kiireisestä 



Olin jo errään tytsylän blogista tässä parin vuoden sissään lukennu ko. hotellista, joten en ihan vallan äimistynny tuollasen majapaikan olemassaolosta ollut. No, ei nyt sentään majapaikkaa jokaselle parillekymmenelle ohjaajalle liiennyt, joten menimme ystävämme Sinin luokse Sörnäisiin öitten ajaksi olemaan.


Kake ja meiän entinen lähikauppa.
Emme ole Katrin kanssa Helsingistä poismuuttomme jälkeen käyneet kaupungissa yhdessä muuten kuin mennäksemme lentokentälle tai Prideille männä vuonna. Tuntu osittain vaikkeeltakin kävellä Kampissa ja muutenkin keskustassa kun tuli mieleen aivan meiän ensi rakastumisen hetket, tuntteet oikkeen tulvahti pinttaan.. Katri alkokin sitten taas vaatia, että muutettas pääkaupunkiseudulle takas. Saattaa olla, että ittekkin sinne tosiaan saatan haluta. Jos saisin ottaa oman rakkaan Fressin sinne mukkaan ohjaajinneen ja liikkujineen (paitsi laitteissa alituiseen jumittelevat jättäsin Savon maille ilomielin), niin jo olisin varmaan tavaroitani pakkailemassa. 

Vaatekaupoissa minut valtaa ristiinpukkeutumisvietti. Välillä.
Too sexy for my body.
Lähdimme perjantaina aikaisin liikenteeseen ehtiäksemme käymään lempipakoissa(mme) kuten Nike Shopissa (meikäläisen paratiisi, onneks S-kokoja oli harvakseltaan alennustuotteissa niin rahhaa säästyi), Intersportissa ja Stadiumissa. Forumin Intersport oli järjestäytynny uusiks ja siellä oli tosi helppo sukkuloida ja vaattehia sekä tarvikkeita katella. Mikähän lie urkkavaatefetissi minulla on ku muuten niin katon pennosieni perrään, mutta urheiluvaateliikkeissä minulla mennee pasmat sekasin ja oon ihan varma että tarviin JUST NYT uuden sen ja sen. Kaupunkikierroksen lopuksi kävimme vetämässä Unicafessa chili con soyat naamariin ja neljäksi lähdimme Katajanokalle töitten parriin.

Lauantaina ohjelmassa oli muunmuassa hiphop-tunti, jonka alussa lapset maris: "En haluu tanssii.. tylsää.." mutta jonka lopussa ne hiki virraten hyppi ja heilu suuntaan ku suuntaan. Päivällä mentiin vielä Suomenlinnaan. Siellä käyminen oli mulle kolmas kerta ja joka kerralla on ollu Katri mukana. Suomenlinnassa oli meiän ekat varsinaiset treffit ja siks sinne paikkaan liittyy hitosti hyviä muistoja. Voi että niitä viinirypäleitä, patonkeja ja viinejä mitä meillä mukana oli! Käytiin 2010 kesällä uuestaan siellä treffeillä, mut tajusin nyt että tais jäähä kesä 2011 välistä. Fail. Meillä oli tällä kertaa ihan opastettu kierros, jonka aikana kävimme luolissa ladattavien taskulamppujen kera.

Muistomerkin juurella.


Suomenlinnan historia on erittäin kiinnostava. Vuoteen 1918 asti Suomenlinna tunnettiin nimensä Sveaborgin mukkaan Viaporina. Vuonna 1991 Suomenlinna liitettiin UNESCOn maailmanperintöluetteloon. Paikassa viljeltiin Suomen ekat perunat, siellä oli myös maamme ensimmäinen puisto ja työmiehille maksettiin ylityökorvausta, joka oli myöskin ylläri vaan ensimmäinen laatuaan koko Suomessa ja Ruotsissa. Alue oli ennen Helsingin keskus ja siellä asui enemmän ihmisiä kuin manner-Helsingissä. Nyt siellä assuu 800 tyyppiä, eikä sieltä voi osttaa talloo vaan melekeen kaikki assuu siellä vuokralla. Sinne ei ihan kuka tahansa pääse muuttaa, vaan pittää erikseen perustella miksi juuri SINÄ olisit hyvä asukas Suomenlinnaan ja mitä sinä yhteisölle toisit?

Laivatelakka.





Jälkimmäisen kuvan otin häveliäästi äkkiä, kun miekkoset odotti väkeä joihinkin kadettitanssiaisiin. Vitsit jos minulla ois moinen puku niin käyttäsin sitä varmaan päivät yöt.. Tai ainakin joskus juhlapäivinä. Harmi vaan en ainoatakaan naispuolista nähnyt moisessa puvussa lautalla tulevan.