tiistai 28. helmikuuta 2012

elokuvaviikko 7

Warrior (2011)
Gavin O'Connor
Alkoholisti ja entinen nyrkkeilijä (Nick Nolte) on juomisellaan muinoin rikkonut perheensä, jonka vuoksi hänen poikansa eivät ole olleet hänen kanssaan tekemisissä. Nuorempi poika haluaa treenata vapaaotteluturnausta varten ja täten hakeutuu isänsä koulutukseen. Sattumoisin hänen etäiseksi jäänyt isoveljensäkin harjoittelee rahapulassaan ottelua varten. Vapaapaini on hauskaa silloin kun se tapahtuu tietokonepelin välityksellä, mutta lihaa ja verta olevien ihmisten taisto etoo. Etäiset suhteet, pettymykset ja niistä aiheutuneet kaunat kuvataan taidokkaasti Nick Nolten rähjäisestä roolihahmosta puhumattakaan.
***½ IMDb 8.3


Persona (1966)
Ingmar Bergman
Kuuluisa näyttelijätär lakkaa kokonaan puhumasta kesken näytöksen ja hänet toimitetaan sairaalahoitoon. Tutkimuksissa käy ilmi, ettei hänessä ole mitään fyysistä vikaa, hän on vain päättänyt lopettaa puhumisen. Nuori ja kokematon hoitaja Alma määrätään mykän näyttelijättären omahoitajaksi. He muuttavat kesäksi yksinäiselle saarelle, jossa heidän välilleen kasvaa erityinen ystävyys. Pian heidän persoonansa alkavat sulaa yhdeksi. Ajatuksia herättävä mestaritekele, jonka jälkeenkin miettii kuumeisesti mikä siinä on totta ja mikä harhaa. Ingmarin Persona on mystinen ja jännittävä, erikoinen ja upea. Siinä on ihana ääni- ja värimaisema.
**** IMDb 8.2

War Horse (2011)
Steven Spielberg
Albert-niminen poitsu näkee erään hevosen syntymän ja sitten seuraileekin sen kasvua. Albun viinaan menevä isä saa heppamarkkinoilla jonkin oudon päähänpiston ja ostaa samaisen hevosen. Albert nimeää sen Joeyksi ja alkaa kouluttaa sitä kaikella rakkaudella ja innolla mitä tuollaiseen pojanjoltikkaan mahtuu. Ensimmäisen maailmansodan sytyttyä isi kuitenkin rahapulassaan myy hevosen armeijalle. Albert tahtoo heppansa mukana sotatantereille, mutta on siihen liian nuori. Joey kiertää maat ja mannut ja kun Albertille tulee tarpeeksi ikää, hän liittyy sotajoukkoihin toivoen pollensa löytyvän. Hermostuttaa kun saksalaiset puhuvat keskenään englantia (saksalaisittain murtaen), yäh, mutta elokuva oli muuten koskettava.
***½ IMDb 7.2/10


A Better Life (2011)
Chris Weitz
Meksikosta laittomasti jenkkilöihin tullut mies toimii puutarhahommissa ja yrittää saada itselleen ja pojalleen hyvän elämän. Hän lainaa siskoltaan rahaa ostaakseen auton ja puutarhavarusteet omaksi, jotta bisnes sujuisi paremmin ja pojan saisi pidettyä kaidalla tiellä. Auto varastetaankin heti, eikä poliiseiltakaan voi pyytää apua. Koko ajan niskaan hönkii pelko siitä, että poika lähtisi mukaan mafiahommiin tai että maahanmuuttajavirasto saisi parivaljakon kiinni ja lähettäisi takaisin tacojen luvattuun maahan. Osuva ja mieltä liikuttava kuvaus ihmisistä, joilla asiat on huonommin kuin meillä suomalaisilla.
***½ IMDb 7.0/10

The Artist (2011)
Michel Hazanavicius
Georg Valentin on mykkäfilmien kunkku. Hän haluaa esiintyä uuden tulokkaan, häntä ihannoivan Peppy Millerin, kanssa. Sitten filmeihin tuleekin ääni mukaan ja yhtäkkiä Valentin on mennyttä aikakautta. Millerin naama koristaa uusia hittileffoja ja Valentinin katkeroituminen voi alkaa. Hän yrittää näyttää maailmalle, ettei elokuvassa tarvitse olla ääntä menestyäkseen. No niin, toimiiko mykkäfilmi 2000-luvulla? Toimii! Jean Dujardin on Valentinina äärimmäisen charmantti ja äänen puuttuminen toki tuo lisää ilmeikkyttä. Intensiivinen ja sykähdyttävä elokuva, jonka jokaisen meistä on nähtävä.
**** IMDb 8.4/10


Extremely Loud & Incredibly Close (2011)
Stephen Daldry
Oskar Schell on yhdeksänvuotias keksijä, tutkija, tamburiinin soittaja ja vegaani pasifisti. Häntä hyvin ymmärtänyt isä saa surmansa Twin Towerien sortumisessa ja Oskar jää erikoiseen maailmaansa aivan yksin. Hän suree isänsä poismenoa ottaen itselleen elämäntehtävän; hänen olisi löydettävä isältä jääneen mystiseen avaimeen kuuluva lukko. Avain on kuoressa, jossa lukee Black. Black-nimisiä henkilöistä New Yorkissa ei hirveämmin olekaan.. Vau, tämä raina nousee reippaasti lempileffojeni joukkoon. Nopeatempoinen, upea, erikoinen, hauska ja jännittävä kuvaavat tätä sanoina parhaiten.
****½ IMDb 6.5/10

Paradise Lost 3: Purgatory (2011)
Joe Berlinger & Bruce Sinofsky
Olipa kerran, vuonna 1993, kolme pientä poikaa, jotka katosivat ja löytyivät metsästä raa'asti surmattuina. Paikkakunnalla kulki huhuja saatananpalvoja-nuorista, joita alettiin kuulustella. 17-vuotias hevistä tykkäävä Jessie myönsi 12 tunnin kuulustelun jälkeen tappaneensa pojat kahden kaverinsa kanssa. Kaikki kolme teiniä saivat kunnon rapsakat tuomiot (elinkautinen sekä kuolemantuomio), vaikka todisteita heitä vastaan ei ollutkaan. Tunnustus oli kuitenkin luultavasti tehty hirveän painostuksen alla ja pojat valittivat tuomiosta. Dokumentti on kolmas osa HBO:n tapaukseen liittyvästä sarjasta. Hieno dokumentti syyttömyydestä, tuomioista, median vaikutuksesta ja byrokratiasta.
***

Hell and Back Again (2011)
Dangfung Dennis
Dokumentti näyttää, millainen vaikutus yhdellä ainoalla luodilla voi olla Afganistanissa komennuksessa olleelle 25-vuotiaalle kenraali Nathan Harrisille. Dokkari sisältää kohtia sotatantereelta, mutta suureksi osaksi siinä keskitytään Nathanin elämään loukkaantumisen jälkeen. Siviilielämään totuttautuminen Afganistanista palattua ei ole helppoa, kun mieli on vielä sodassa ja sekä fyysisessä että henkisessä elossa on isoja ongelmakohtia. Todellinen kurkistus sotilaan post-traumaattisiin olotiloihin ja niiden syihin sekä seurauksiin. Ilman pyssyä ei voi pelkäämättä enää minnekään mennä ja yöksi se otetaan mieluiten patjan alle.
***

Puss in Boots (2011)
Chris Miller
Shrekistä tuttu kissa Puss sai ihan oman elokuvansa. Pienenä Puss oli Tyyris Tyllerön paras kaveri. Yhdessä he haaveilivat taikapavuista, joiden avulla pääsisi pilvien läpi taivaisiin kultaisia munia pykäävän kultaisen hanhen äärelle. Nykyajassa Puss saakin kuulla, että murhanhimoinen rosvopariskunta on saanut papuja käsiinsä. Puss alkaa Tyyriksen kanssa uudestaan yhteistyöhön ja tutustuu hänen kauttaan Kitty Softpawsiin, joka pehmeitten tassujensa tähden on erittäin taitava ja huomaamaton varas. Henkilökohtaisesti Donkey on Shrek-hahmoista eniten sydäntäni lähellä, mutta kuitenkin Puss in Boots osasi viihdyttää. Parasta elokuvassa ehdottomasti kultainen ja suurisilmäinen tipu, johon jostain syystä vähän samaistuin..
*** IMDb 6.8/10

Jodaeiye Nader az Simin (2011)
Asghar Farhadi
Iranilainen pariskunta Nader ja Simin suunnittelevat muuttavansa 11-vuotiaan tyttärensä kanssa Eurooppaan. Kaiken suunnittelun ja viisumeiden hankkimisen jälkeen Nader tuleekin toisiin aatoksiin ja ilmoittaa haluavansa jäädä hoitamaan Alzheimerin kourissa olevaa isäänsä. Tämän seurauksena Simin hakee avioeroa ja pyytää Naderin antavan tyttärensä hänen mukaansa kohti parempaa maailmaa. Naderin isälle hankitaan tällä välin hoitaja, mutta kaikki ei lutviudukaan niin helposti. Kovin montaa iranilaista elokuvaa en ole aiemmin nähnyt. Kiinnostava eikä käy tylsäksi eli myös vieraskielisiä elokuvia karsastavat (Melissa) voivat tämän ilomielin katsoa.
**** IMDb 8.6/10

Anonymous (2011)
Roland Emmerich
Elisabet I:n valtakausi oli poliittisesti hyvin varautunut. Kuninkaallisen hovin romanssit ja aatelisten hankkeet paljastettiin näytelmien varjolla lontoolaisella teatterinäyttämöllä. Kautta aikain on William Shakespearen teksteistä käyty keskusteluja. Kuka hänen näytelmiensä takana onkaan ollut? Roland Emmerich antaa yhden mahdollisen vastauksen kysymykseen. Tässä on hänen videonsa koskien kymmentä syytä miksi hän uskoo Shakespearen olleen huijari. Anonymous-elokuvan päähenkilöinä on mm. Rhys Ifans sekä Vanessa Redgrave. Kiehtova ja jänskäkin elokuva, joka oli kuitenkin liian pitkä ja hienostunut minun ylivilkkaaseen makuuni.
*** IMDb 6.8/10

Albert Nobbs (2011)
Rodrigo García
Albert Nobbs (Glenn Glose) on mies, joka ei paljoa puhua pukahda.  Hän on toiminut jo kolmekymmentä hyvää vuotta tarjoilijan töissä hotellilla kaikessa yksinäisyydessään. Hän pistää joka ainoan pennin talteen huoneeseensa lattialaudan alle, merkitsee tipit vihkoon ylös ja haaveilee avaavansa joskus oman pikku putiikin. Hän tutustuu hotellissa maalauskeikkaa tekevään Hubertiin, joka saa salaisuudellaan Albertin silmät aukeamaan. Glenn Glose tekee vähäeleisenä ja -sanaisena Albertina erinomaisen roolisuorituksen. Henkeäsalpaava draama, jota sulostuttaa The Kids Are All Right -elokuvasta tuttu Mia Wasikowska.
****½ IMDb 6.6/10

Rundskop (2011)
Michael R. Roskam
Jacky Vanmarsenille on kolmekymppinen lihasjärkäle, joka auttaa setäänsä maatilalla. Jotta heidän karjastaan saisi kunnon lihat, he ovat alkaneet pistää eläinparkoihin kasvuhormoneja. Kun lihaa aletaan tuottaa uudelle asiakkaalle, alkaa asiat mennä pieleen. Rundskop eli kansainväliseltä nimeltään Bullhead pureutuu flaamilaiseen hormonimafian toimintaan. Elokuvassa näytetään myös Jackyn traaginen lapsuusmuisto, joka on selvästi muovannut Jackyn sellaiseksi kuin mikä hänestä on lopulta tullut. Tyylikäs elokuva aiheesta, josta en ymmärrä mitään. Jackyn roolista vastaava Schoenaerts bodasi itsensä muskelikuntoon elokuvaa varten ja tekee siinä upean roolisuorituksen.
*** IMDb 7.5/10

Hodejegerne (2011)
Morten Tyldum
Roger Brown on kykyjenetsijä ja rekrytoija. Hänen löytämänsä ihmiset on aina valittu työhön. Hänellä on luksuskoti ja hänen vaimonsa on kuvankaunis blondi, perus-norjalaisen näköinen. Jotta Roger pysyisi rahoissaan, hän varastaa arvokkaita tauluja ja laittaa niiden tilalle kopiot. Vaimonsa gallerian näyttelijäavajaisissa Roger tapaa Clas Greven, joka olisi hänen mielestään juuri täydellinen työntekijä GPS-yritys Pathfinderin johtajaksi. Vaimoltaan hän saa kuulla Greven omistavan alkuperäisen taulun Rubensilta. Rahantuloa ei voi estää.. Hodejegerne on vilkas ja viihdyttävä sekä oikein kunnon teräksistä norjalaista laatua. Suosittelen mitä lämpimimmin. Älkää antako kansikuvan hämätä. Kyse ei ole mistään perinteisestä ampumis-actionista.
**** IMDb 7.5/10

The Hole (2009)
Joe Dante
Yksinhuoltajaäiti muuttaa kahden poikansa kanssa uuteen taloon, jonka kellarista pojat löytävät luukun. Yhdessä he irroittavat luukkua pitelevät tapit ja alkavat tutkia pohjatonta holea eli tuttavallisesti REIKÄÄ naapurin söpön tytön kanssa. Ennen pitkää kolmikko huomaa luukun avaamisen olleen karmiva erhe. Sieltä ulos mönkivät otukset eivät nääs olekaan liiemmin hyvätahtoisia. The Hole ei ole ole mikään perinteinen kauhuelokuva ja sopii mielestäni vähän nuoremmillekin. Väkivaltaa siinä ei juurikaan ole ja siinä oli elementtejä useista muista kauhuelokuvista (mieleen tulee muunmuassa Chucky sekä Ring).
** IMDb 5.8/10

Onneni on olla


Kun Boris tuli meille viime huhtikuussa niin muistin miten kivvaa on ellää koiran kanssa. Se tuo sisältöä ja tarkoitusta elämään, varmaan vähän samantapasesti ku joillekin jälkikasvu. Borren yllättävän lähön jäläkeen tuli kodista taas autio. Oltiin jo valmiiks etitty ja suunniteltu Borikselle karvakaveria ja tuntu hassulta että nyt pitikii lähtä taas alkupisteestä. Laitettiin monta sähköpostia eri rescue dog -järjestöille. Lopulta kun tiiettiin tasan tarkkaan mikä koira haluttas niin siitä järjestöstä ei kuulunukkaan mittää. Sit tulikii veljeltä soitto: "Ottakaa meidän koira." Mikä jottei. Nyt meillä on toista viikkoa Onni "Kyynel" Tolleri eli Novascotiannoutaja, jolla on aina itku silmässä (siltä puuttuu siitä kyynelkanava). Borren zenmäiseen rauhallisuuteen tottuneena Onni on täysin vastakohta. Se on päättäväinen, vauhdikas ja sillä on uskomattomasti energiaa. Vielä muistan miten Boriksen joskus liiankin hittaaseen kävelyyn kyllästynneenä sannoin, että koirakaverin on oltava sitä energisempi. Sitä saa mitä tillaa!


Onni juoksee unissaan, kakkii uppolummeen ja sillä on purukumi-fetissi. Aina kun joku ihiminen tullee kohalle, ni pittää pistää hihna kirreeks.. se nimittäi tekkee yllättäviä syöksähyksiä niitten luo ja voin kerttoo että aika moni on sen ylläriä säikähtäny. Yks päivä se haki mulle lehen postiluukusta kun pyysin, mutta sitte se alako nenäni eessä sitä repimään. Eilen onnistu sentää paremmin. Oon päättäny kans viittoo sille, että se ymmärtäis ainakin perusjutut ("istu", "maahan", "posti"..) sanattomana. Vaikka se on tommonen höseli, niin se on silti hyvin ihmislähheinen. Kun istuttaan lattialla ni se tykkää tulla meitä ihan liki tai joskus jopa nojjaa kuonollaan meiän jalakoihin.


Oscar 2012 -katsomo epäonnistui ja pahasti. En tunne kovin montaa kuopiolaista keneltä uskalsin kysyä luppaa tulla Oscareita katsommaan. Sunnuntai-iltana yritin ehtiä Internetistä sivustoa, jota kautta pystyisi gaalaa seuraamaan. Kahelta herättiin Katrin kanssa punaista mattoo kattoo (mattoo kattoo.. heh), mutta ku juhula käynnisty ni pätkäs koko homma. Siinä kyllä alko vuoden Oscareita oottanneen pikku Esmen alahuuli väristä ja kyynelleet virrata. Tänä iltana mennään äidin luo kahtoo Nelosen Oscar-kooste. En oo täysin pystyny välttämmään uutisia kuitenkaan: eilen koostetta ehtiessäni sain jo tietää mikä leffa oli kauhmonu pystejä eniten ja tuota ylläolevaa kuvvaa googlettaessa näkkiin yhen voittajanki. Damn! Ens vuonna hoian vähä paremmin tämän.


Puttouskin loppui viime lauantaina. Kolome lemppariani pääsikin top 3 -sijoille. Hieno Åhlgreen ei naurattannu lainkaan, kuten ei myöskään Kari Rautiainen. Pahin feilaaja oli kuitenkin Piia "Mitä laitetaan?" Potka. Tykkäskö joku oikeesti siitä? Hirveen ylinäyteltyä (huonolla tavalla) p.skaa. Leena Hefner os. Herppeenluoma ansaitsi kruunun päänsä päälle. Kertakaikkiaan innoittava hahmo!


Esme & Anna Den Haagin Intersportissa.
Viime torstaina meitä sulostuttamaan tuli Hollannin aikainen paras kaverini itävaltalainen Anna-Selina. Monet uhhoo tulevansa käymään, mutta ei kuitenkaan saa aikasiks. Ei ees semmoset, joihin välimatkaa on 100 kilometriä. Annalla on pikkusen kalliimpi kamera käytössä, joten kirjoitan hänen reissustaan sitten kun saan kuvat ittelleni. Eilen aamulla Anna lähti päiväkäynnille Helsinkiin (kiitos VR:n alennushinnat) ja tänä aamuna hän lähti Helsingistä Ouluun. Torstaina sillä lähtee kone Kuopion ja Helsingin kautta Amsterdammiin takasin. Kovasti toivosin että ehtis huomenna tulla avantoa vielä kokkeilemmaan.. Hurraa, Anna-Selina!


Viime viikon perjantaiaamuna meiän salilla lanseerattiin BodyCombat 51. Viime ohojelma oli mielestäni aika rankka, mutta niin on tää uusikin, tosin eri tavalla. Uuesta ohojelmasta ei vauhtia nääs puutu. Vitospiisin kohalla rupiaa rintaa pistämmään, minkä takia onki hyvä, että kutonen on semmonen pallauttava ja rauhallinen. Seiskasta ei taaskaa vauhtia puutu. Hiki roiskuu ja henkkee salpaa!

video

Hyvvää Kalevalan ja suomalaisen kulttuurin päivää! 

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

toothache


Olen viettänyt monen päivän hiljaiseloa, joka sai ensisykäyksensä oikean käden rasitusvammastani. Liikuntaharastukset puolittui ja se veti mielen kovin matalaksi. Muutaman päivä kättäni valiteltuani olikin aika viisaudenhampaanpoiston. Kysseinen hammas (kaikki kuitenkin tahtoo tietää) on puskenut sinnikkäästi tietään auki jo yli vuoden päivät. Vuosi sitten mietin, jotta en tahdo sitä poistattaa Brasilian matkan aikoihin. Aina löytyi tekosyy! Lopulta kun hakeuduin lääkäriin, minulle kerrottiin että saisin ajan kesäkuun loppupuolelta ja minulle tulisi siitä kirje myöhemmin. Kirje tuli kyllä, silloin jo kun olin rantautunut Hollannin maisemiin. Poistoaika oli merkattu 30. lokakuuta.  Kysyn teiltä, onko Halloween kesällä? Nyt pirulainen tai parka, mistä näkökulmasta katsookaan, kaivettiin kaikkine kolmine suurine juurineen suustani ulos. Poistosta on jo viikko, mutta it still hurts like hell. Buranaa en oo tahtonu kauheesti napsia, koska yritän vältellä särkylääkkeitten käyttöä. Välillä syöminen käy vaan tosi hankalaksi, kun suuta ei saa avattua kunnolla ja kolo-mokomaa alkaa jomottaa. Nyt ymmärrän ne vanhat piirroskuvat hammaskipuisesta. Itsehän sidoin pakastekasvispussin huivilla poskeni turvotusta laskemmaan..


Sunnuntaina junalla puksuttelin ystäväni Jasun luokse Helsinkiin, josta jatkoin maanantaina varhain Lohjalle eli till Lojo. Täällä toimin perjantaihin asti leirinohjaajana Kisakallion urheiluopistolla. Paljon oon viittonu, paljon, paljon, paljon, ja se on aina tietenkin hirrrrmuisen mukavaa. Omista taidoista olen välillä itsekin todella vaikuttunut, mutta yleisesti ottaen masentaa ku tuntuu, etten vieläkään ossaa ees tyydyttävästi.. Ristiriitojen aallokossa polskitaan (räpiköidään). Olisin jatkanut Pohjanmaalle toiselle leirille ohjaajaksi heti seuraavana sunnuntaina, mutta minulle tulleekin hyvin rakas vieras Hollannista viikoksi kyllään. Pakko sannoo työtarjoukselle ei..

Heti maanantaina urheiluopiston kylttiä katsoessani tajusin, että minulla on Kisakallion kotisivut tietokoneella kirjanmerkeissä. En ole tainnut varmaan blogissani paljastaa, mutta olen salaa haaveillut liikuntaneuvojan ammattiin opiskelusta. Joskus oikeen uppoudun tutkailemmaan yhteishakuaikoja ja opiskelupaikkoja.. En kylläkään mielisi ennää köyhänä opiskelijana olla, töissä käyminen on paljon kivempaa. Yksi ohjaajakollegani opiskeli itsensä ammattiin Pajulahden opistolla ja minulla alkoi taas into sisuksissa kasvaa. Äh, en tiedä. Viittomakieltä en tahtoisi kuitenkaan elämästäni ammatillisessakaan mielessä hylätä.

Olen ollut pikkusen kippee, varmaan hampaani takia, niin minusta ei ole löytynyt niin paljoa energiaa. Olen kuitenkin parhaani tehnyt. Kokkeilin yksi päivä lumikenkiä ensi kerran ja upotti kyllä enemmän ku luulin että upottais. Olis pitäny toki samat hoodit testata ilman niitä kenkiä.. En ole ollenkaan uinut, tai en tiedä voisiko sitä uimiseksi sannoo. Lapset saa joka päivä olla tunnin altaassa. Meikä istuu koviksena ja toimii uimavalvojana. Työn huono puoli on kastuminen. Monet tykkää räiskiä vettä semmosen päälle, kuka on pukkeissaan.

Vaaleanpunainen prinsessakarkki & meikä.
Siellä sitä mennään!
Peilistä näkkyy kuvvauksen jäläkenen veden roiskija.
Leiriläinen ja ohjaaja teki yhteishypyn.
Tännään käytiin ulukona kävelemässä semmonen luontoreitti, joka päätyi laavulle. Siellä oli tarkotus syyä välipala. Ei kuitenkaan nuotio ottanu oikkeen tulta allensa, kirjaimellisesti, ni homma vähä kusahti. Kaikilla oli vaatteet rännän takia aivan märkinä. Kerroin yhelle viittomakieliselle ohjaajalle, että inuiittikielestä löytyy hullusti lummeen liittyvää sanastoo, ku jossai Afrikan maassa ei jossai oo tyyliin yhtään. Sit sannoin itekii, että jännä miten sana "räntä" ei oo ees ruotsin (snöblandat regn) kielessä omana sanana tai englannin (rain and snow mixed). Mainihin muunmuassa nuoska- ja suvilumen, mutta tyyppi ei ollu tietoinen niistä sanoista. "Okei, no entäs huonokuuloiset ohjaajat? Tai toinen kuuleva ohjaaja?" Eipä tienny nekkään. Mites te, tiiättekö mitä tarkoitan jos puhun nuoskasta tai suvilumesta? No joo, pakko myöntää ton suvilumi-sanan tulleen vasta muutama vuosi sitten elämääni ku Katrin kanssa ensimmäistä talavee vietin.. hihi.

Savun lemussa.
Oon kaks päivää hyrräilly taas Frontside Ollieta. On kyllä aikamoisen tarttuva biisi. Tässä lissää tarttuvuutta.. Ihimeellinen energiapakkaus tuo Sophia Grace.

perjantai 17. helmikuuta 2012

elokuvaviikko 6

If A Tree Falls: A Story of the Earth Liberation Front (2011)
(Marshall Curry & Sam Cullman)
Kun aktivistien rauhalliset mielenosoitusmarssit ja sadat kirjeet päätäntävalloille eivät muuta asioita, on heidän otettava oikeus omiin käsiinsä. Aloitettuaan polttaa kapitalistien konttoreita heidät nimetään heti terroristeiksi ja heitä odottaa vuosien vankeustuomio. FBI kutsuu ELF (Earth Liberation Front) -ekoryhmää uhkaavimmaksi maan sisäiseksi terroristiryhmäksi. Dokumentissa raotetaan ovea ELF-aktivistien elämään, heidän protesteihinsa sekä nähdään virkavallan väkivaltaiset otteet ryhmän jäseniin. Hyvin vaikuttava dokkari, jonka aikana ehti tuntea olotiloja epäuskosta epätoivoon. Miten tämä maailma voi olla näin mätä?!
 ****½ IMDb 7.2/10

Une vie de chat (2010)
(Jean-Loup Felicioli & Alain Gagnol)
Yksinhuoltajaäidin kaikki aika ja keskittyminen uppoaa työhön, jonka vuoksi hänen puhumaton tyttärensä jää täysin huomiotta. Perheellä on kissa, joka yön tullen hiipii naapuriin rosvon luokse ja jatkaa hänen kanssaan Pariisin kattoja pitkin henkeä salpaaviin seikkailuihin. Elokuva on tyylikkäästi animoitu ja tarina on kelpoinen. Animaation ihmishahmot ovat pitkäjalkaisia ja aivan hassuissa mittasuhteissa, joka tuo oman hauskuutensa. En tästä elokuvasta kuitenkaan hirveämmin innostunut, mutta Oscar-ehdokkuutensa takia se oli katsottava. Ehkä asiaan vaikuttaa minun yleisesti ottaen kylmät suhteet animaatioihin. Inte min grej..
**½ IMDb 6.9/10

Vuosaari (2012)
(Aku Louhimies)
Vuosaari-elokuva koostuu monesta eri tarinasta, joiden tapahtumapaikka on  elokuvan nimen mukaisesti Vuosaari. Sieltä löytyy muunmuassa yksinhuoltajaisiä ja -äitejä, alkoholin väärinkäyttäjiä, kuolemansairaita, kiusattuja, epätoivoisia teinejä, maahanmuuttajia ja rahaongelmien kanssa painivia. Vaikka leffan pituus oli yli kaksi tuntia niin se ei ollut liian pitkä, sillä mielenkiinto pysyi yllä tarinoitten lukumäärän ja monipuolisuuden takia. Erityiskumarrus ailahtelevaisen Iiriksen roolissa puhkuneelle Laura Birnille. Vuosaari on yksi minua eniten viihdyttäneistä (ja ahdistaneistakin) suomalaisista elokuvista.
****


Chico & Rita (2010)
(Errando & Mariscal & Trueba)
On vuosi 1940 kun Chico, lahjakas havanalainen pianisti, tapaa Rita-nimisen naisen, joka huumaa kuuntelijansa lauluäänellään. Heidän välillään säkenöi, mutta heidän orastava romanssinsa ei meinaa päästä alkuun. Molemmilla on tahtoa ja taitoa mennä unelmiensa perässä. Elokuvan tapahtumapaikkoina on Kuuban lisäksi New York, Las Vegas, Hollywood ja Pariisi. Tunnelma on ainutlaatuinen ja kietoutunut kuubalaisen musiikin ympärille. Värit ja animointityyli olivat silmiä kivalla tavalla kutkuttavia espanjan kielen ihanuudesta puhumattakaan. Virkistävää nähdä elokuva, jonka tapahtumat on sijoitettu vuosikymmenien päähän menneisyyteen. Manittakoon vielä se, että Chico & Rita kilpaa Oscar-pystistä kuun lopulla.
*** IMDb 6.9/10


Margin Call (2011)
(J. C. Chandor)
Sanotaan nyt suoraan heti aluksi, että Margin Call ei aiheensa takia ole helpposelkoinen elokuva enkä usko kovin monen lukijani olevan sen aihepiirin ulottuvissa. Margin call on tosipohjainen tarina eräästä sijoitusfirmasta ja siinä kuvataan kokonainen vuorokausi armon vuonna 2008 kun talouskriisi oli aluillaan. Alussa suuri määrä sakkia saa firmasta potkut ja mutkien kautta aloitteleva rahoitusanalyytikko saa käsiinsä tietoa, joka todistaisi yrityksen olevan ajautumassa pahaan kriisiin, jonka seuraukset olisivat katastrofaaliset. Elokuvassa käytetyt termit ovat minulle liian vieraita ja rahoitusasioiden ymmärtämisen yrittäminen aiheutti lähinnä päänsärkyä.
**½ IMDb 7.2/10

Paranormal Activity 3 (2011)
(Henry Joost & Ariel Schulman)
Paranormal Activity -sarjan ensimmäinen osa ilmestyi vuonna 2007 (Suomessa ensi-ilta oli tosin 2009). Kolmas osa heittää katsojat vuoteen 1988 ensimmäisestä ja toisesta osasta tuttujen siskosten Katien ja Kristin lapsuuteen. Outoja asioita alkaa tapahtua ja häävideoita töikseen editoiva isäpuoli Dennis pistää pari kameraa taloon nauhoittamaan 24/7. Hän huomaa Kristin juttelevan Toby-nimiselle näkymättömälle henkilölle. Olen viehättynyt Paranormal Activity -sarjasta, sillä ne eivät mässäile kivulla, vaan ovat karmaisevia. Creepy on paras sana kuvaamaan niitä. Kristiä näyttelevä Jessica Tyler Brown on söpö ku pikku orava ja hän oli roolissaan oikeaa lihaa ja verta.
***½ IMDb 6.2/10


3 (2010)
(Tom Tykwer)
40-jotain-vuotias jo pari vuosikymmentä yhdessä ollut pariskunta Hanna ja Simon elävät keskiluokkaista elämäänsä kohtalaisen tyytyväisinä. Työnsä kautta Hanna tapaa komean miehen, jonka rakastajattareksi hän ryhtyy. Sattuman kautta ennen hyvin heteropainotteinen Simon tutustuu samaan mieheen toisaalla ja joutuu hänkin aivan lumotuksi. Aikamoisen kolmiodraaman ainekset ovat kasassa. 3 eli Drei on ihanan freesi elokuva erikoisen asettelun takia. Alussa tempo oli hidas, mutta kun alkoi tapahtua, niin sitten kanssa alkoi tapahtua. Minun on muutenkin vaikea pysyä pöksyissäni kun näytetään kahden miehen ihastumistarina. Tykweriltä kannattaa katsoa ainakin myös Juokse, Lola!, Parfyymi, Heaven sekä Pariisi, rakkaudella.
*** IMDb 6.8/10

Likainen pommi (2011)
(Elias Koskimies)
Lissu-niminen naikkonen löydetään Mäkkärin keittiöstä levy-yhtiön pr-manageriksi. Kun manageerinhommat eivät Martin-nimisen pomon mielestä ole menneet tarpeeksi hyvin saa Lissu viimeisen mahdollisuuden projektissa Likainen pommi. Proggiksen keskeisenä henkilönä on 15-vuotias rääväsuu PD, josta kaavaillaan listojen ykkösheitukkaa. Lissun poikaystävän Roban eli Pink Iconin lupaava jalkapalloura katkeaa ja hän yrittää epätoivoisesti saada tuottajat innostumaan elämäkerrastaan. Likainen Pommi alkoi räväkästi ja se oli tehty hauskalla tyylillä. Se olisi voinut olla erittäin hyvä, mutta yhden ilmeen Lissu ja junnaavat jutut polki koko idean suohon ja syvälle. No voi hitsi.


Syvälle salattu (2011)
(Joona Tena)
Julia Mannerla (supersöpö Krista Kosonen) palaa vuosikymmenien jälkeen vanhaan kotikyläänsä töitten merkeissä. Hänen tarkoituksenaan on pelastaa paikallinen järvi, jottei se joutuisi voimalaitoksen tekoaltaaksi. Vanhoissa lapsuusmaisemissa alkaa myös unohdetut, traumaattiset muistot palata mieleen. Samaan aikaan Julian asuttama vanha koulu vuotaa vettä ympäriinsä. Elokuva on hyvä katsoa, sillä suomalaisia trillereitä ei ole pahemmin tehty.
***

Där vi en gång gått (2011)
(Peter Lindholm)
Missä kuljimme kerran on Kjell Westön vuonna 2006 ilmestyneen romaanin pohjalta tehty elokuva, jonka kerronta alkaa Suomen itsenäistymisen ajasta. Kansa jakautuu kahtia yläluokan ja köyhän työväen välillä. Elokuva on sukukronikka, jonka tarkastelussa on yläluokkaisen Lilliehjelmin sekä työläistaustaisen Kajanderin perhe. Vaikka elokuvan aihe on mielenkiintoinen se on silti jollain tapaa pitkäveteinen. Kaksituntinen tuntui lähinnä neljältä tunnilta.. Tylsistymisen vaara on suuri.
 **½

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

elokuvia minulle, nyt heti!


Ensimmäiset elokuvakokemukseni liittyvät kai Asterix & Obelix -elokuvvaan sekä Pieneen merenneitoon. Olin kuulemma illalla itkenyt, kun olin nähnyt painajaisia jommasta kummasta (luultavasti ensimmäisestä mainitsemastani). Elokuvien näkeminen oli harvinaisuutta ja suurta herkkua. Jos mamma oli päättänny, että mentäs jonnekkii leffaan niin siitä tehtiin iso numero. Meiän popparikonneella poksuteltiin paukkumaissit pikku pusseihin ja valmistauduttiin niin hyvin iltaan kuin mahollista. Sit jos joku vähääkään kiukutteli tai äiskällä ailahti mielenvire niin leffailu peruttiin. Ihan tosi iso pettymys oli joka kerta, kun kumminkin oltiin aika loukussa meiän ihanassa 3500 asukkaan kunnassa, jossa ei ollu kulttuuria nimeksikään.. paitsi tietenki kirjasto, josta lainasinkin kassikaupalla kirjoja. Tästä enemmän myöhemmin kun otan lukemisen tarkastelluun.


Yläasteella kävi ihana juttu ku mamma alako käymään kaupungissa leffakerhossa ja otti minut joskus mukkaan "kannatusjäsenen" kortilla, jolla piti maksaa leffasta 10 markkaa (muistaakseni). Niihin aikoihin meille tuli televisiokin, tosin vain vhs-käyttöön. Siinä vaiheessa rupes meiänki nurkkiin videoita ilimestymmään, ku äitille tuli Lahesta aina videolähetyksiä ja sain joiltain luokkakavereilta leffoja lainaan. Lempparielokuvani oli tuolloin ehottomasti Fucking Åmål, jonka katsoinkin joka viikko ainakin kerran, monien kuukausien ajan.


Kun 16-vuotiaana muutin pois kottoo niin minulla ei ollu mittään mitä kautta leffoja kattoo. Leffakerhossa toki kävin ja samoin Finnkinon teattereissa, mutta kotona ei ollu mahiksia. Asuin Mikkelissä 18-19-vuotiaana ja kotikadullani oli sekä Makkuuni että Filmtown. Jostain syystä (varmaan hintojen takia?) oon aina tykänny Filmtownista enemmän. Rupesin toden teolla harrastaa 7 päivää 7 leffaa 7 euroa -maratoneja (nykyään 9e, tosin). Olin 17-vuotiaana hankkinu ittelleni telkkarin ja dvd-soittimen, lähinnä juuri elokuvat mielessä. Mikkelissä minulla ei ollut internetiä saatika tietokonetta niin aika meni mukavasti telekkarin ruutua töllötellessä. Urheiluakaan en tähän malliin harrastanut eikä kaupungissa kovin montaa kaveriakaan ollu. Aikaa siis oli rajattomasti..

Kuopiossa lempparipaikat (jos K-Supermarket Veljmiestä ja Fressiä ei lasketa.. hehe, viitsivitsi)

Suokadun Filmtown. Tattadaa!
Kuvakukko, johon tulloo arvostetuimmat leffaset.
Finnkinon ainoa tänhetkinen leffateatteri Kuopiossa, Star. Myöskin Suokadulla.
Järjestäytynyt leffafriikki minusta tuli vuoden 2007 tienoilla, kun pikkuveli muutti kanssani asumaan ja sillä oli kovasti leffoja tietokonneella. Aloin tilata Episodi-leffalehteä ja sitä kautta vuonna 2008 tajusin elokuvafestaritkin. "Pakko päästä!" sannoin ja lähin pikapikkaa Espoo Cinéen ja heti perrään Rakkautta & Anarkiaa -festareille. Nyt ei sitten oo mielenrauhaa, jos en oo päivän aikana ehtiny yhtään kokonaista elokuvvaa kahtommaan.


26. päivä sunnuntaina on taas OSCAR-juhlahuumaa, 84. kertaa. No jaa, itselläni käytännössä tämä on vasta neljäs kerta. Olen toki seurannut Oscar-ehdokkuuksia ja sitten voittojakin, mutta en tällä lailla silmä kovana ole ollut kuin vasta vuodesta 2009. Silloin olin koditonna ("oikea Nylon vain on koditon, mä en kanssasi huomista voi rakentaa..") ja asustelin vähän missä vaan. Mirja-siskon luona pidimme valvojaiset, joskin muistelisin, että Mirmelin silmät sulkeutuivat ennen aikojaan. 2010 asuin Helsingissä ja raahasin Mirjan pojan, Kamerin, kesken yöuniensa ystäväni Sinin luokse. Minullahan ei itselläni ole vuosiin ollu televisiota (kiitos Into the Wild -elokuvan) enkä voinut pistää Oscar-katsomoa pätkivän nettimme varraan. Kamerille pistimme Sinin luokse pedin ja kera Sinin sekä toisen tytsylän katsoimme juhlat läpi. Oli hauska lähteä töihin koko yön valvoneena, njams. 2011 pelotti etten ehtis edes Suomen maille vaan olisin vielä lentokonneessa tulossa Brasilian paratiisista, mutta olin väärässä. Liisalle ja Melissalle menin ja olin hyvin tietoinen ehdokkaista, vaikka en ollut Brassi-kuukauden takia ehtinykkää monia näkemään. Tänä vuonna tullee kans yllärikiire. Katsomon sijjainista en tiiä vielä, mutta monia ehdokkaita on kahtomatta. Onneks minulla on pääsy näihin:

A Better Life
Albert Nobbs
Anonymous
Hell and Back Again
Jodaie Nader Az Simin
Paradise Lost 3: Purgatory
Puss in Boots
Real Steel
Rundskop
The Artist
Tinker Tailor Soldier Spy

Tosin ennää on vuan neljä päivää aikaa kattoa nuo, koska menneekin ensi viikko kokonaan töissä ollessa. Opinnäytetyön tarvis edistyä, niin en voi ihan kaikkia tuntejani elokuville uhrata. Ongelma.. Oon vähä jälessä aikataulussa siis, mutta elokuvaehdokkaista oon kuitenkin nähny jo kuusi yhdeksästä.


Mitä lempielokuvia teillä on?
Entä lempinäyttelijöitä?
Kertokkee mielellään.

tiistai 14. helmikuuta 2012

14.2. ystävänpäivä


Oletteko muistanneet pistää ystävänpäiväkortteja menemään? Pienenä sitä niin touhukkaana koulussa askarreltiin kaiken maan sydänkortteja. Minä olin ala-asteella ihan runotehdas ja laiskemmat tai vähemmän runollisemmat oppilaat "tilasivat" minulta runot korttiin pistettäviksi. Yksi poika lupasi 50 penniä palkaksi, mutta en sitä koskaan saanut.. Vaikka korko kasvoi ja yläasteellakin muistutin asiasta. Voisinkohan vielä rikastua tuolla vanhalla velalla? Itse en olisi ystävänpäivää ilman Fressiä edes muistanut. Laitoin jopa seitsemän korttia menemään (vain Kuopion suunnalla asuville, tosin). Olen itsestäni varsin ylpeä.


Suomessa ystävänpäivää on vietetty 1980-luvulta lähtien ja Wikipedia kertoo, jotta Suomen kalenteriin se on merkitty vuonna 1987 eli syntymävuotenani. Jihuu! Monet varmasti tietävätkin, että muualla maailmassa ystävänpäivä on Valentinuksen päivä eli rakastavaisten juhla. Turkiksi "sevgililer günü" tarkoittaa suoraan käännettynä rakastavaisten päivää. Mahtaa ulkkis-kaverit ihimetellä, jos niitä mennee tännään muistamaan..

video

Eilen alkoi Kansallisen audiovisuaalisen arkiston eli KAVAn "leffakerho" meillä Kuvakukossa. Kynnelle kykenevät, sinne siis. Teemana on "kahdeksan elokuvaa jotka jokaisen miehen tulisi nähdä ymmärtääkseen naiseutta paremmin". Minulle täysin sopiva teema siis, enkä edes vitsaile. Näytöskohtaisesti hinta on 5e (ei paha!), mutta 15euron sarjakortti on vielä halvempi ratkaisu, jos meinaa edes neljään näytökseen saapua.

Ingmar Bergman : Persona (1966)

Toissasunnuntaina kurkottelin tietokoneelle sängyltä, ku alako sätteillä oikeeseen kätteen kipu ja kovasti. Kivun kanssa elelin kokonaisen viikon ja loppuviikosta rupes ollee vaikeeta takin pukeminen ja avvaimen kääntäminen lukossa. Lääkärisetä sano, että pumpit ja combatit saan jättää välliin ainakin kaheks viikkoo ja salipuuhat nyt ei tuu kuuloonkaan. Combatissa kun ei oteta kontaktia niin uskon olevan ihan ok kädelleni, mutta tosiaan kovat salitreenit pittää jättää muitten ku jalkalihasten (ja selkä- sekä vatsa-!) osalta tauolle. Voi harmi. Ehkä voisin vihdoin ja viimein alottaa taas juoksulenkit, sillä viimeks oon juoksemassa käyny Amsterdamissa majjaillessani eli elokuussa. Huh huh! Capoeira-tunnilla sovelsin joitain liikkeitä niin, ettei ne rasittannu käsi polostani liikaa. Onko teillä jottain vammoja, jotka rajottaa liikkumistasi?


Mikä on teiän lempparikappale Whitneyltä? Meikän mielestä tämä eli I Have Nothing. En viittiny ensiks hirveen kovasti luritella, ettei naapurit häiriintys näin "aamuvarhain".  Pakko myöntää, että tuo piisi ei oo mittään, jos sitä ei laula seisaalteen ja täydestä sydämestä. Whitney Houstonin kuolema sykähdytti meitä viikonloppuna, mutta ei kovin yllätyksenä tullut, niin kuin ei Amy Winehousenkaan "aikainen" poistuminen. Tässä kuitenkin teille vähän ajateltavaa:
"The death of Whitney Houston is sad. It would be sadder if I actually knew her. She made some great music, yes, but she also wore a lot of fur. Her 'fashionable' purchases were the cause of the death of thousands of minks, rabbits, foxes, raccoons, chinchillas and many more animals. Do you know what makes me sadder? Do you know who else died today? 410 958 904 animals. Just the same amount that will be killed tomorrow, and the next day and the next and the one after that. They don't get to live a life of freedom nor do they get to fuck it up with drugs and fame. They suffer and die for no other reason but people buy their dead bodies."