torstai 26. tammikuuta 2012

"must on tullu urheiluhullu"


Miten minusta tuli urheilija? Aihetta sivusin jo muutama päivä sitten, mutta nyt vihdoin teen kunnon selonteon tänne. Sanana "selonteko" kuulostaa kyllä pelottavan viralliselta. Pienenä halusin jalkapalloilijaksi, mutta luultavasti en tehnyt asiasta tarpeeksi suurta numeroa. Ehkä olisin tarpeeksi inkutettua saanut luvan käydä Karttula-kyläsestä käsin Kuopiossa harjoituksissa? Tai sitten en. Kevväisin ja kesäsin huolellisena pistin "futisvaatteet" päälle ja pallo kainalossa kirmasin ulos harjottelee keskenäni tai parhaimmassa tapauksessa jonkun sisaruksen kanssa. 


Liikuntani oli perus-ulkoliikuntaa: luistelua, hiihtämistä, 3-6 kilometrin kävelylenkkejä äidin kanssa sekä leikimisriehumista. Välillä tuli mukkaan jottain muutakin, kuten yläasteella "mixtreen"-niminen viikottain pidettävä tanssitunti. Kävin varmaan joillain aerobic-tunneillakin, mutta niistä ei ole hirveämmin muistikuvia. Ollessani 11-vuotias äiti osti IHANAN Tuuli Matinsalon aerobeat-levyn. Voi että sitä levvyy oon kyllä kuunnellu niin ahkerasti, että muistan kaiken tasan ulkoa. Houkuttelin Melissankin minun kanssa sen tahtiin tanssahtellee, vaikka se oli vasta 6-vuotias. "Ylös alas lantiolle, oikee vasen lantiolle, auki auki yhteen yhteen, auki ja yhteen!" Minulla on jotenkin lähheinen suhde Tuuliin tai ainakin sen ääneen vielä nykysilteenkin. Nuina aikoina myös aloin nostaa penkistä, tosin vaan sitä n. 10 kilon tankoo. Äiti kiels painoilla nostelemasta, olinhan vielä kasvava lapsi.


14-vuotiaana Bring It On! -leffan nähtyäni kiinnostuin toden teolla cheerleadingista. Tyttökavereitten kanssa puhuttiin, että voitas harjotella ja perustaa oma joukkue. Ei sitä sitte kuitenkaan käyny. Karate-tunnit kiinnostivat, mutta jouduin suuren kysymyksen äärelle: olisivatko torstai-päiväni omistettu karatelle vai Kuvakukon elokuvakerholle? Jälkimmäinen voitti. 


Liikuntatunneilla olin aina yksi parhaista, lentopallossa verkolla ja sählyssä, jalka- ja jääpallossa aina hyökkääjänä. Pesäpallossa tein yllättäviä näpyjä, joita kukkaan muu ei tajunnu tehhä. Loistin! Loistamistani ei huomannu luokkakaverit tai yläasteen liikunnanopettaja. Minut valittiin joukkueeseen usein viimeisten joukossa. Kyllä, olen kärsinyt tästä traumasta. Olin olevinnaan kaikkien kaveri ja vielä tosi etevä, joten en ymmärtäny sitä miksi hyvätkään kaverit eivät minnuu ensimmäisten joukossa puolelleen huutaneet. Jälkeenpäin olen miettinyt, että olikohan peli-innokkuuteni vähän liikaa monelle.. Liikkaopettajalla oli Kuitusen tyttöjä kohtaan jokkiin henkilökohtainen asennevamma, varmaan sitä ärsytti kun oltiin niin taitavia. En ollu ainoo siis, joka joutu liikkanumerostaan taistelemaan. Mirja-sisko kävi Kuopiossa asti judo-tunneilla, mutta ei saanut kymppiä, koska ei käynyt jossain aerobicissä, joka järjestettiin Karttulassa. Minä sain liikuntatesteista täysiä kymppejä yhtä kohtaa lukkuunottamatta. Siihen kohtaan liittyy vahvasti jalkojen ja käsien pittuus (meikä: pitkät jalat, lyhyet kädet), mutta ope ei ottanu kuuleviin korviinsakaan kun nostin esille tämän epäkohdan. Kymppiä ei siltä kertakaikkiaan herunu! 

Suonenjoen uimahalli.. jee.
Kun olin kasilla niin aloin käymään iskän kanssa Suonenjoen uimahallissa kerran viikossa. Iskä tuli hakkee minut koululta mukanaan termospullo, johon äiti oli pistäny keittoa. Alotin uinnin jollain 1500 metrillä, mutta melkein heti tuli mukkaan suorittamismeininki, varsinkin ku iskä alko pistää kilvaks. Aloin sit porskutella kolmee, neljää kilsaa. En käyny välillä saunassa, koska oli pakko voittaa iskä. Sit ku alko mennä neljän ja viiden kilometrin matkoiks uiminen ni se oli vähä liikaa. Nykyään kun menen uimaan niin saan korkeintaan kaksi kilsaa uida, ettei mopo karkaa käsistä. Tai ehkä joskus 2500, hmm..

Lukiossa opettaja oli riemuissaan kun näki miten nopeasti juoksin sekä lyhyen että pitkän matkan juoksun. "Pitkän matkan juoksu" järjestettiin Kuopio-hallilla, sen pittuus oli 1500m ja olin suunnilleen kaikkia vähintään kierroksen edellä. Itteekiin vähän ihmetytti. Miten jaksoin niin hyvin? Johtuiko se kenties siitä, että tykkäsin kulkea välimatkat juosten enkä kävellen? Joka aamu juoksin ensin kylälle bussiin (2km) ja bussipysäkiltä kouluun. 


Harrastin välillä uimista ja vuonna 2006 ostin kuuden kilon puntit, joita alloin ahkeraan nostella. Treenasin punteilla aina pelkästään kotona muitten katseilta piilossa, koska oma keho hävetti niin paljon. Voisinko alkaa käydä oikealla kuntosalilla? NO WAY. Kävin Kuopion reippaan jumpissa tanttanoitten kanssa ja yritin saaha siitä ilot irti. En saanu. Kevät 2007 meni kotipuntteilun, uimahallin ja Tuuli Matinsalon merkeissä (yhäkin!) Tällaista oli monta vuotta, ennen kuin Helsinkiin vuonna 2009 muutettuani pakotin itseni liittymään kuntosalin jäseneksi. Oma "kotikuntosalini" Salmisaaren Elixia avattiin vasta 1.4., mutta sitä ennen voisin käydä muilla Elixioilla. Kävinkö? En! Olin kauhuissani. Mitkä vaatteet päälleni laittaisin? Mistä aloittaisin? Näkisivätkö kaikki kuinka lihava ja taitamaton olen? Olin hirveessä stressissä asian suhteen ja pakotin itseni huhtikuun alussa varaamaan Salmisaareen personal trainer -ajan, joka sisältyi asiakkuuteeni. Matka Elixialle oli hirvittävä. Itkin kuin vauva, tärisin ja pelkäsin. Välillä pysähdyin ja olin kääntyä takaisin. Silmät punaisina kuitenkin uskaltauduin tapaamiseen, josta sitten melkein yhtä peloissaan pakotin itseni ryhmäliikuntatunneille. Muutamat viikot käytyäni olo oli jo muuttunut eikä pelottanut. Miten voikaan ihmisellä olla noin iso kynnys salille?! Kehonkuvani alkoi muuttua, kun aloin selvästi saada lihaksia. Enää en puolta päivää kuluttanut itseni tutkailuun ja "läskieni" puristeluun. Kävin (ja käyn yhäkin) salilla kuin kaistapäinen, mutta pyrin välttämään ylikuntoa ja tekemään treenit monipuolisesti.


Lempparilajit: 
(en osaa täysin järjestykseen laittaa)

Tää on muute työpöytäni taustakuva, hmm..
BodyCombat (combatti)
Niin kuin jo aiemmin mainitsin, en saanut mittään irti aerobic-tunneista. Tarvitsin jotain enemmän! Combatista sen vihdoin löysin. Lyöntejä, potkuja, raakaa voimaa. Combatissa käytetään itsepuolustuslajeja kuten karatea, nyrkkeilyä, taekwondoa, tai chitä ja muay thaita. Kontaktia tunnilla ei toisiin osallistujiin oteta lainkaan tai ainakin pitäisi olla ottamatta.. Nimimerkillä isosisko potkas minnuu kerran olkapäähän.. Oon suoraan sanottuna combat-friikki. En usko, että halluutte tästä enempää tietää.. Alla tiivistetty demo-pätkä siitä, mistä tunneilla on kyse.



Juokseminen
Nuorempana yritin aloittaa juoksun, mutta en yksinkertaisesti uskonut minusta olevan siihen. Kengätkin olivat taatusti huonot siihen hommaan.. Huomasin salin juoksumatolla jaksavani tuosta vaan 40 minnuutin jolkottelun, joten ostin juoksukengät ja pistin menoks! "True runner", whatever it means, minusta tuli helmikuussa 2011 Brasiliassa, kun en päässyt muuta liikuntaa harrastamaan. Heräsimme joka aamu 5-6 aikaan ennen kuin ehtisi aurinko nousta ja lähdimme juoksemaan rantaviivaa pitkin. Ahh. Juoksemisessa parasta on se, että sitä voi tehdä missä vain, milloin vain, yksin tai yhdessä. Mieluiten toki teen sitä jonkun kanssa, mutta hätätilanteessa mussiikin kuuntelu jaksaa pittää minut hyvässä juoksuvirreessä. Peruslenkkini on noin 10km (kestää tunnin), vaan mielelläni juoksisin välillä kaksikin tuntia. Tässä vinkki juoksun aloittamiselle.


Salilla rehkintä
Elixian aikoina kävin kolmisen kertaa viikossa salin puolella ja muutaman kerran ryhmäliikuntatunneilla. Muutettuani Kuopioon jätin salireenin lähes tyystin ja omistin elämäni ryhmätunneille. Hollannissa päätin kuitenkin jättää BodyPumpin ja vaihtaa sen saliin, joten nyt taas rehkin salilla ku viimistä päivää. Jotta mielenkiinto pysyis yllä ja kehitystä oikeesti tapahtus, tarvis ohjelmaa aika ussein muutella. Ihaninta salireenissä on se, että no okei, tuloksia tietty tullee, mutta saa reenata ihan sillo ku itte ehtii. Ei tarvii mennä minkään aikataulun perässä. Salilla voi käyvä vaikka viieltä heti kun Fressi aukee tai juuri ennen kiinnimennoo. Tykkäänkin käyä joko kukonlaulun aikaan taikka illalla, jonka päälle käyn vielä saunassa. Ahhh..


Spinning
Sisäpyöräilyssä ei oo mittään vikkaa, varsinkin jos ohjaajalla on ruoska kädessä. Käyn spinningissä aina keskiviikkoaamuisin ja jos hyvin käy niin myös perjantai- sekä lauantaiaamuna. Tunnin jälkeen paita on aina märkänä ja nenä vuotaa. Spinning on erittäin hyvvää hapenottokyvylle ja jos tahtoo vähän palauttelevana reeninä tunnin ottaa niin mennee sitten kiltisti kevytspin-tunnille, joka kestää 55 tai 75 minnuutin sijjaan vaan sen 45. Spinussa lihasrasitus kohdistuu hengitys- ja verenkiertoelimien lisäksi pääsääntöisesti alavartalon lihaksiin.

Suksien päällä Vantaalla muutama vuosi takaperin.
Hiihtäminen
Tätä oon harrastanu aivan liian vähän. Hiihtämisestä oon kuitenkin tykänny oikeen kunnon perisuomalaisen tavoin niin kauan ku muistan. Minun täyty tehhä jokkii muutos ja vihdoin viimein hankkia sukset ja lähtee kunnon hiihtolenkille. Hiihdossa ihanaa on se, että siinä samalla pääsee nauttimaan luonnosta ja raikkaasta ulukoilimasta. Ainiin ja lihaksetkin tykkää.


Uiminen
Uin 8-9-luokkalaisena sekä lukiolaisena. Keväänä 2007 palasin taas altaalle, mutta sen pidin melkein kokonaan taukoa siihen asti, kun menin syksyllä Hollantiin. Siellä päätin uimisen pallaavan takasin kalenterriini. Uiminen harjoittaa sekä ylä- että alavartaloa ja sen takia se onkin hyvin monipuolinen. Kuntouimarit kärsivät erittäin harvoin mistään vammoista. Kannattaa mennä uimaan!

Valamiina koitokseen?

Pyöräileminen
Pyörällä olen ennenkin paikasta toiseen tykännyt kulkea, mutta Hollannissa sain tähän täysin uudenlaisen näkökulman. Nykyään edes 30kilometriä ei kuulosta yhtään pitkältä matkalta mennä pyörällä. 10km on suunnilleen naapurissa, jos pääsee pyörällä menemään. Ainoa parannettava asia tässä minulla on pyöräilykypärä, jota en ole taas monneen vuoteen käyttäny, aijai. Kun aika on hyvä ja olen rikkaampi, aion hankkia oikeen kunnon pyörän ja varusteet. Sitä ennen peruspyörällä meinaan matkani taittaa.. Ensi kesänä panostan pyöräilyyn enemmän kuin koskaan aiemmin! (ei lasketa Hollannin aikaani tähän) Eniten minnuu kiinnostas lähtee jonnekiin oikeen pitkälle pyörällä, vaikka Lappiin näin aluksi. Olen myös vuosikausia haaveillut pyöräilymatkasta Ahvenanmaalla ja Tanskassa.



Tanssi
Olen harrastanut tanssia eri muodoissaan: baaritansseilua (hah, hah), zumbaa, show-tanssia, BodyJamia.. Polveni ei kuitenkaan kauheammin ole tanssista tykännyt, vaikka itse kyllä mielelläni enemmänkin hetkuttelisin. 15-vuotiaana halusin intohimoisesti balettia rueta tanssimaan, mutta toisaalta en osannut kuvitella itseäni niissä hepenissä.. Shakiran myötä myös kiinnostus vatsatanssia kohtaan nousi huippuunsa. Halluisin kovasti kokkeilla kaikenlaisia mahollisia tanssityylejä paitsi ehkä niitä paritansseja, joissa pittää olla tyttö-poika-pari ja joissa hinkutellaan toisia vasten.. Jos oot osallistumassa jonnekin tanssitunnille ni ota minut mukkaan, oon varmasti tukka putkella ovella jos minulle soitat!


BodyBalance
Balancessa yhdistyy jooga, tai chi ja pilates. Pidän balancesta muunmuassa siksi että siinä on mukana (aivan ihanat) mussiikit ja yhteen voima-asentoon ei jäädä tyyliin viideksi minnuutiksi niin kuin joogassa.. huhhuh. Liikeradat ovat laajoja ja vaikuttavat syvviin lihaksiin. Ryhti paranee ja lihastasapaino korjaantuu balancen myötä. Tunti koostuu tai chi -lämmittelystä, aurinkotervehdyksestä, voima-kappaleesta (soturit ovat joillekuille tuttuja joogasta), lantion avvauksesta, tasapainoilu-trackista, vatsa- ja selkäliikkeistä, venyttelyistä ja lopulta on 5-10 minnuutin rentoutumis-ossuus (lue: Esme ottaa päiväunet).Videossa näkkyy uusimman julkasun aurinkotervehdys-track.



Käveleminen
Kävely, niin ku juoksukin, on tehtävissä millon vaan. Paitsi jos oot loukannu jalkas tosi pahasti, tietenkin.. Ihimisen pittäis kävellä vähän usseemmin ja harrastaa hyötyliikuntaa. Uuden koiran myötä alamme varmasti käydä pitemmillä kävelylenkeillä. Kannattaa ottaa joko kaveri mukkaan tai sitten hyvvää mussiikkia. Jos oot ihan hc+ ja voit keskittyä kahteen asiaan yhtäaikaa, suosittelen hyvin lämpimästi äänikirjojen ja kävelyn yhdistämistä.


Avantouinti
Ensimmäinen selkeä muisto avantouinnin ihanuuden löytämisestä on vuodessa 2002. Tuolloin olin erräällä leirillä ja kävin seitsemän kertaa avannossa saunomisen aikana. Kukkaan ei lyöny ennätystäni eikä juuri kukkaan edes uskonu, että oisin noin monta kertaa uskaltanu käyä. Kylmävesialtaassa olin aina uimahallissa ollessani käyny jo valamiiks. Avannossa käymistä parempaa en melkein tiedäkään.  "Avantouinti tehostaa verenkiertoa, lievittää selkä-, niska- ja hartiaseudun kipuja, saattaa vähentää masentuneisuutta, astmaoireita ja nukahtamisvaikeuksia. Avantouinti helpottaa nivelreumaa ja fibromyalgiaa sairastavien vaivoja. Avantouimarit kertovat harrastuksensa auttavan stressiin, virkistävän kehoa ja mieltä sekä parantavan verenkiertoa ja kylmänsietokykyä"
Jos et ole vielä käynyt avannossa niin ala mennä jo. Kerron käsi sydämellä, että avannon jälkeen joudun ihan pilveen kaikesta endorfiinin vapautumisesta. Ainiin, avantoilussa keskittymiskyky paranee ja väsymyksen tunne heikkenee. Miksi siis sanoisit ei?


+Capoeira
Tännään meen capoeira-tunnille vasta toista kertaa elämässäni, mutta kirjoitan silti siitäkin, onhan se kiinnostanut minua jo siitä lähtien kun meiän tallouteen ensimmäinen Tekken-peli tuli.  Capoeira eli capsa (minun kielessäni) on brassilainen liikuntalaji, jota pelataan afrobrasilialaisen mussiikin tahissa. Sillä on kamppailulajin, tanssin ja fyysisen pelin piirteitä.

EDDY GORDOOOOO!!
 
Loppuun sanon vielä, että liikunta tekkee elämästä niin paljon paremman, että suosittelen tasan kaikille. Kenenkään elämä ei voi olla täysin tasapainoinen ja hyvä ilman tätä illoo. Jos sinulla on vaikeuksia ottaa ittees niskasta kiinni ja alottaa urheilua niin voin vaikka auttaa. Tahon levittää liikunnan ilosanomaa koko kansakunnalle!


Ps. ja sen vielä kerron, että Fit-lehti on tosi hyvä niille, jotka viihtyy urheilulehtien parissa.

Turkkune

Viikonlopun turkuiluni jäi köyhäksi valokuvvailun ja ylipäänsä sammoilemisen näkökulmasta. Ex-temporein kävelyreissu oli kun lähin Ellu-kaverin kanssa ulos, löyettiin vahingossa Kupittaan Citymarket ja käveltiin eri reittiä takasin veljen asunnolle. Aikaa meni varmaan parikymmentä minnuuttia vaan.. En nähnyt yhtäkään Turun kaveria, mikä oli tietenkin arvattavissa, olenhan tosi huono saamaan itseäni liikkeelle, jos kissana olen nojatuoliin ehtinyt käpertyä. Koska oli liikunnasta pakkolomaviikonloppu niin kahta kovemmin olin sitten menemättä yhtään mihinkään. Unohdin myös syödä. Lauantainakin söin aamupalan sijaan päivällisen, vai oisko ennemminkin ollu jo iltapala.

Bavaria!
Pääsin pellaa Jeremiaksen kanssa tanssipeliä vuoronperään yhellä matolla, harmi kun ei ollu toista. Olin ottanu myös kasasen Pictionary-kortteja, joiden mukkaan sitten porukalla piirrettiin. Ruotsinkielisemme piti puhelinta kädessään, jotta voisi kääntää sanat nettisanakirjan avulla omalle kielelleen. Parasta olikin, kun se sitten innoissaan piirteli vuorenhuippuja, lentokoneita ja pilvenpiirtäjiä eikä myö ollenkaan saatu sannaa arvattua. "Onkohan tuo sinun sanakirjas näyttäny oikein?" Lopulta pakotin sen kertomaan oikean sanan, joka olikin "kovaääninen". Ruotsiksi högt kun voi olla sekä ääntä että korkeutta kuvaava sana. No, se siitä. Ylpeenä puhuin sille välillä suomee ja yritin antaa kielikylpyä. Randomeinta mitä kävi oli:
Es: "Mikä puu tuo on?"
El: "KOIVU!!"
Ei ehkä semmonen sana minkä olettasin sen tietävän. Olikin sitte oppinu jostain saunatuoksusta sanan.

Näin sitä tanssahdellaan..
Suunnilleen parasta koko viikonlopussa oli Jeremiaksen tyttöystävän lapsi, Y, joka on niin söpö että hänet nähdessään sydän varmasti sullaa kovemmaltakii jätkältä. Kun oltiin keittiössä ja olkkarissa alkoi soida puhelin niin Y aina innoissaan alkoi hokkee "ueiin ueiiin" ja lähti juoksee puhelimen luo. "Tuo minulle se puhelin, jooko!" Olkkarista kuului: "Joo! Joo!" ja sit se käsi ojossa toi kännykän luokseni oikeen juoksujalkaa. 

Turkuun halluun mennä hiukkasen usseemminkin. Ja hei, tän sanon tasan joka kerta ku oon siellä käyny. "Voi että miks käyn täällä niin harvoin, halluun käyä täällä enemmänki!" No mikshän? Junalippu yhteen suuntaan opiskelijalla 32euroa ja matkustamisessa menee koko päivä. Jos Turkuun mennee niin mieluummin pidennetyks viikonlopuks tai vaikka viikoks eikä vaan yheks kokonaiseks päiväks plus kaheks tyngäks. Ensi kerralla voisin myös saada aikaan jotakin, käydä paikoissa ja nähdä ihmisiä. Tosin kävimmehän isosiskoni luona ja pääsin lukkee Aava-siskontyttärelleni vuoden 1997 Leppis-lehteä. Tuli ihan oma lapsuus mieleen..

tiistai 24. tammikuuta 2012

tyttöpoikatyttöpoika

Lempivärini on mikä? Hmm?
Armon vuonna 1987 synnyin potrana Esmenä neljän siskon ja yhden veljen kaveriksi. Kummitäti ompeli syntymäpäiviksi ihan kivoja mekkoja, jotka teki kuitenkin mieli jättää henkariinsa kaappiin roikkumaan. Näytin mielestäni paljon paremmalta farkuissa ja flanellipaidoissa (rekkis!!!)  ja aina juhlan tullen oli kiistaa siitä mitä päälleni laittaisin. Oli epäreilua että pojat saivat mennä siisteissä farkuissa ja kauluspaidassa. Entäs minä sitten?! Ollessani kutosluokalla kävi onnenkantamoinen; löysimme kirpparilta housupuvun, jonka myös äiti kelpuutti. Siihen kuului kauluspaita (joskin eturöyhelöllä) ja violetti liivi sekä housut. Olin päässyt pukeutumispainajaisestani erroon! 

16-17-vuotiaana aloin tutustua itseeni ja pidin pienoisen hamekauden. Kuullessani luokan tyttöjen suunnittelevan vanhojenpäivän pukujaan, kampauksiaan ja meikkejään jouduin panniikkiin! En minä voisi kuvitellakaan itseäni niihin prameisiin mekkoihin tai ylipäänsä minkäänlaisiin mekkoihin saatika meikkiin. Pyysin anteeksi tanssipartneriltani ja peruin koko touhun juuri ennen ensimmäisiä tanssiharjoituksia. Kun vanhat lopulta koittivat niin huokaisin helpotuksesta. En todellakaan olisi kuulunut muitten tyttöjen joukkoon. No mutta, olin niin hippi, uunituore vegaani ja oli rastat ja kaikkea, miksi en siis pukeutuisi hammeisiin? Totta puhuen en koskaan tuntenut itseäni täysin hyväksi hame päällä. Noin vuoden kokeilun jälkeen jätin hammeet muitten huoleksi. 2005 osallistuin vanhoihin ku tajusin että voisin pukkeutua housuihin ja takkiin. Huh.

Wanhat 2005.
Hameista aloin hiljalleen siirtyä punkimmaksi ja perusvaatteeni oli farkut lukuisilla pinsseillä ja hihamerkeillä sekä bändipaidat ja -hupparit. Alkuvuodesta 2006 pikkusiskoni (<3) avustuksella leikattiin meikälle keesi ja lävistettiin neitsytkorvani. Siitä lähtien oon irokeesin "omaksi kampaukseni" tuntenut. En suostunut käyttää mittään tiukkaa tai vaaleenpunasta, semmosta mikä laskettas tyttöjen jutuiks (täällä Suomessa, huom.) 2006-2007 olin muutenkin tosi tarkka siitä, etten tahtonut kenenkään tytöttelevän minua. Enpä siitä vieläkään tykkää ja kavahdan joka kerta kun joku minua naiseksi kutsuu. 

Ystävän häissä 2006.
Irlanti 2009.
Itseni löytäminen alkoi taas kun tuli vuosi 2009. Menin isosiskoni luokse Brasiliaan ja hän lainasi minulle urheilukamppeitaan. Aloin tunkea itseäni boksereissani tiukkoihin housuihin ja tunsin itseni tyhmäksi sporttiliiveissä ja topissa. Hanna nauroi minulle: "Mitä ihme shortseja sinä käytät?!" Olin jumppatunneilla pukeutunut suunnilleen sellaisiin vaatteisiin: tuulipuvunhousuihin, t-paitaan ja boksereihin sekä sisäpelikenkiin. Miksihän tunsin oloni niin löysäksi ja ällöttäväksi, olisikohan vaatteet olleet osasyy? Todellakin. Hannan kanssa tuli taistoa häistä, joihin en olis tietenkään myöskään mekkoa tahtonut päälleni pistää. Hanna lopulta antoi osaksi periksi; saisin olla housuissa, mutta korkeapohjaiset kengät täytyisi olla. Olis pitäny varmaan ottaa minun kävelemisestäni kuva, voi sitä tärinää.

Toopena Brasiliassa..
Häissä komiana(ko?)
2009 kesällä matkasin Melissa-siskon kanssa Irlantiin ja shoppailin niin, että sielu ritisi kadotuksen liekeissä. Olen ollut vuosia vannoutunut kirppari-ihminen ja vältellyt kaikkea uutta ja turhaa. Nyt päästin itseni irti ja ostin kasan pillifarkkuja ja TAVALLISIA alkkareita. Laitoin kaverille vitsimielellä viestin: "Lähin poikana matkalle, tuun takas tyttönä, beware." Oli ihanaa pukeutua sellaiseen, joissa ei tullu iso ja löysä olo. Ja vielä värikkääseen! Parasta.

Sisarusten kanssa Johannes-veljen häissä
Kun aloitin kevväällä 2010 tämän superhulluaktiivisen liikunnan niin ymmärsin myös sen, etten voisi treenata löysissä vaatteissa. Aloitin Brasilia-siskon vaatelahjoituksien myötä ja sitten aloin pikkuhiljaa ostella itsekin kaappiin täytettä. Nyt minulla on sun mitä vaatteita; toppeja läjittäin, juoksutakkeja ja -housuja, 3/4-lahkeisia housuja, pitkiä housuja, shortseja, lyhyitä housuja, sporttiliivejä, spinning-kengät, fitness-kenkiä.. Sisäpelikengät (jotka oli maksanu varmaan 20e alessa) sai jäädä komeroon ja aloin todellakin tuntea oloni hyväksi. Koska en suuren liikuntamääräni takia joudu potemaan huonoa omatuntoa (jo muutenkin tosi terveellisestä) syömisestäni, aloin syödä säännöllisesti ja hyvin. Ennää en kittuuttelis vähällä ruualla laihtuminen mielessä. Täydellistä.

Urheiluvaatteissa myös Prideillä.. 2011
Nykyään ruokailuni on suunnilleen tällaista:

-aamupala: ruispuuroa soija-/kauramaidolla / maustamatonta soijajugurttia vauvansoseella, hedelmillä, pähkinöillä, siemenillä & jälkiuunileipää margariinilla ja kurkulla & vihreetä teetä
-välipala: hedelmä tai leipänen & vihreetä teetä
-lounas: jokin proteiinipitoinen (seitania/ tofua eri muodoissaan/ soijarouhetta tai -suikaleita, yleensä) kasvislisuke kera tumman pastan, couscousin, bulgurin tai tumman riisin
-välipala: kikherneomeletti (kikhernejauhoista tehty kasvisomeletti kera eri lisukkeiden kuten maissin)
-päivällinen: joko lounas vähemmällä ruualla tai sitten proteiinipitoinen salaatti
-iltapala: jugurttia & leipää & vihreetä teetä
Päivän liikunnasta riippuen myös banaani ja proteiinijuomat kuuluvat olennaisena osana. En syö karkkeja, sipsejä tai mitään muutakaan "herkkua" enkä käytä alkoholia. Paheeni lienee rakkaus ruisleipää kohtaan.

MUISTAKAA SYÖDÄ HYVIN JA LIIKKUA SÄÄNNÖLLISESTI. Ei mittää typeriä dieettejä!

Jugurttiaamupala.
Lounassalaatti (mm. tempehiä, sitruunamelissaa, couscousia ja persikkaa).
Nyt yritän päästä vaaleapunaisen värin kammosta erroon. Miten? Ostelen vaaleenpunasia vaatteita. Huh, että tääkin päivä piti nähhä. Siinä teille.

Uusi juoksutakki.
Välikerrasto.
Tämän aamun bodybalance-vuatteet.

maanantai 23. tammikuuta 2012

elokuvaviikko 3

The Iron Lady (2011)
(Phyllida Lloyd)
Rautarouva kertoo Yhdistyneen kuningaskunnan entisen pääministerin, Margaret Thatcherin (Meryl Streep), tarinan. Nykyajan Margaretin muisti ei ole yhtä hyvä kuin ennen ja hänen tärkein keskustelukumppaninsa on jo edesmennyt Denis-miehensä (Jim Broadbent). Elokuva näyttää flashbackeina Margaretin elämänvaiheiden tärkeimmät tapahtumat aina poliittisesta noususta pääministerikauden vaikeimpiin tilanteisiin asti. The Iron Lady oli valtavan hyvä ja lähestulkoon kaikki kiitokset kuuluvat jo kuusitoista Oscariehdokkuutta saaneelle Meryl Streepille. Hän sulautuu rooliinsa niin aidon taidokkaasti että ihan selkäpiitä alkaa kylmää. Go, Meryl, go go! You rock my world!
**** IMDb 6.2/10

The Girl with the Dragon Tattoo (2011)
(David Fincher)
Mikael Blomkvist on yhteiskunnallisen lehden toimittaja ja hänet tuomitaan herjauksesta. Henrik Vanger, ison sukufirman entinen johtaja. antaa Mikaelille eli Kallelle tehtävän. Hänen tulisi esittää kirjoittavansa perheen sukuhistorian, mutta todellisuudessa Vanger tahtoo Mikaelin selvittävän veljentyttärensä Harrietin kummallisen katoamisen vuosikymmeniä aiemmin. Olen hyvin kiintynyt Stieg Larssonin romaaneihin sekä ruotsinkieliseen elokuva-trilogiaan. Yleensä pidän jenkkiläisversioista vähemmän ja nyt kävi sama homma. En vain ymmärrä sitä miksi ruotsalaiset puhuvat keskenään englantia. Noomi Rapacekin oli 100x hotimpi kuin Rooney Mara, mutta myös Rooney suoritti näyttelijäntyönsä todella hyvin.
**** IMDb 8.2/10

The Resident (2011)
(Antti Jokinen)
Lääkäri Juliet (Hilary Swank) eroaa pettäjä-miehestään ja saa upean asuntotarjouksen, jota ei voi sivuuttaa. Vuokranantajana on komea karvanaama-heppu, joka aiheuttaa Julietille kammiovärinää. Juliet alkaa kuitenkin tuntea olonsa oudoksi ja hänestä tuntuu, ettei hän ole yksin. Joka-aamuiset pommiin nukkumisetkaan eivät mene Jullen väsyttävän työrytmin piikkiin. Elokuvassa olisi voinut olla ehkä, vain ehkä, paremmat ainekset seksuaalisävytteiseen trilleriin. Sen juoni oli vain liian ennalta-arvattava ja ylilyönneiltä ei säästytty. Hilsku oli roolissaan ihan hyvä, mutta henkilökohtaisesti minua ja elokuvaseuraani häiritsi hänen ja errään isosiskoni yhdennäköisyys. Öö.
IMDb 5.2/10


Gardener of Eden (2007)
(Kevin Connolly)
Adam Harris -niminen nuori mies potkaistaan collegesta huorariippuvuutensa takia ja hän palaa takaisin kaveripiirinsä tykö kotikaupunkiinsa. Hän työskentelee ruokapaikassa vailla päämäärää ja hengailee yhtä päämäärättömien ystäviensä kanssa. Hänen elämänsä saa dramaattisen käännöksen, kun hän purkaa vihaansa ensimmäiseen vastaantulijaan väkivaltaisin ottein tietämättä tarttuneensa sarjaraiskaajaan. Tapahtuma inspiroi Adamia harjoittamaan omankädenoikeutta. Leffa ei ollut kummoinen. Se meni tuollaisena "välileffana", mutta elokuvaillan päärainaksi en tätä valitsisi. Mitäänsanomaton elokuva. Älä vuokraa.
**IMDb 6.3/10

perjantai 20. tammikuuta 2012

kielet


No niin, nyt sitä taas lähetään. Tällä kertaa määränpäänä on kaunis ja kylmä Turku. Kaupunki, jossa oon eniten Suomen kaupungeista saannu lesbo-huutoja perrääni. Turku alkoi tulla tutuksi, jos oikein muistan, vuonna 2002, kun isosiskoni Susanna lähti sinne opiskellee biologiaa. Parhaat muistikuvat nuilta ajoilta on autoteillä pyöräily (joka minnuu kauhistutti tietenkin ihan hirveen suuresti) sekä friteerattujen joittenkin kuolleitten elikoitten syöminen (vuonna 2002 söin vielä mereneläviä). Tuli yliannostus ja meiltä molemmilta meinas päästä oksennukset. Yksi parhaista ystävistäni muutti Turkuun 2005 ja sitten syksymmällä käväsin turkulaisen tytskyn kanssa seurustelusuhteessa. Muuten en oo Turussa hirveesti käyny paitsi Ruisrockin merkeissä ja pari kertaa näyttäny naamani sinne muuttaneen Maria-siskon luona. 

Mittään kunnon maakuntamatka-retkee en oo tekemässä, sillä Åbo on minulle kuitenkin perustuttu paikka. Vietän viikonlopun ahvenanmaalaisen kaverini kanssa. Ootan mm. Turkuun 1,5 vuotta sitten muuttaneen pikkuveljeni sekä hänen uusioperheensä näkemistä (tyttöystävä + lapsi). Oon myös täpinöissäni siitä, että saatan nähhä ystäväni Marjon, johon oon melekeen kuusi vuotta sitten tutustunu. Huhhuh, kylläpä aika hurahtaa. Marjoa, niin ku muitakin ystäviä, nään aivan liian vähän. Hävettää ihan.

Yritin tässä pää kuumana keksiä mistä aiheesta kirjoittasin, ni nyt keksin. Kielet! Mitä kieliä ossaan / oon osannu ja miksi. Tätä minulta kysellään tosi ussein. Laitan kielet oppimisjärjestyksessä.

Dublinissa, 2009.
1. englanti
Perusmeiningillä mennään eli kolmosluokalla aloitin tämän ihanan kielen opiskelun. Monella isosiskollani oli ulkomaalaisia poikakavereita, joille piti englantia puhuman. Oma englantini on tyhmä sekoitus sellasta koulussa opittua brittiä, elokuvista tuttua jenkkiä sekä vähän Dublinia. Jos saisin valita, niin puhuisin hyvin brittiläisittäin tai dublinilaisittain ja osaisin vaihtaa skotlannin aksenttiin whenever I feel like it. Katson englanninkieliset leffat ylleensä joko englantilaisilla teksteillä tai ilman tekstitystä, jotta kieli pyssyis hyvänä. Tykkään kans lukkee kirjoja englanniks, jos niitten alkuperänen kieli on se. Englanninkielisissä maissa oon käyny kolomesti Britanniassa (Torguayssa 2004 kolome viikkoo, Lontoossa 2006 viikko sekä joulu 2010 Edinburghissa muutama pahanen päivä, kiitos lentojen perruuntumisen) sekä kahesti Irlannissa (pari viikkoo sekä jouluna 2007 että  kesällä 2009).

Helmikuu, 2007.
2. turkki
Turkkia aloin oppia 8-vuotiaana. Ekat sanat mitä opin tais olla "posta pulu" (postimerkki) sekä "araba" (auto). Tämä jälkimmäinen johtuu ensimmäisestä turkinkielisestä kappaleesta jonka ulukoa opin. Oon turkkipuoli-puoliturkki. Kielitaidon oon pitäny yllä kuuntelemalla mussiikkia, lukemalla kirjoja ja välillä juoruilemalla isosiskon kanssa. Mielelläni puhhuisin turkkia tosin usseemmin, ku nyt alkaa taas tuntua, että taidot ois ruosteessa. Parhaimmat turkit minusta saa puristettua sillon, jos oon tosi vihanen. Suuttuessa lentelee ja paukkuu.


3. saksa
Koska Karttulan kokosessa pikku kyläpahasessa oli tsäänssi oppia jotain muutakin ku vaan englantia, niin tottakai valitsin saksan! Ekat vuodet olin saksan kanssa ihan kivassa rakkaussuhteessa, kunnes akkusatiivit ja datiivit alko sekottaa päätä. Seiskalla saksa ei ennee kiinnostanu ja hermostutti huomata, että olin kokkeeseen kirjottanu puolet ruotsia. Damn. Opettajat ei antanu minun lopettaa saksaa, koska olin kuulemma niin hyvä. Oli epäreilua, ku muut sai lupalapun kanssa lopettaa saksan tunneilla käymisen. Ihan jees ehkä, että jatkoin saksan parissa. Yhteensä kieltä opiskelin siis viisi vuotta. Vielä lukiossa otin ittelleni yhen itsenäisen saksan kurssin huvin vuoksi vaan. Harmittaa, etten oo voinnu kielitaitoo niin hirveesti reenata. Hollannissa saksan ossaaminen yllättäen olikin avuksi. Yllättäen siksi, koska luulin, etten ossaa saksaa ennää lain.. Sain Hollannissa myös saksankielisiä kavereita, joille sitte retteesti jottain aina saksaksi kommentoin, eikä hävettäny yhtään. Saksanmaalla en oo ennää Itä-Saksan ja Länsi-Saksan aikojen jäläkeen käynny muuten ku lentoja Frankfurtissa vaihtamassa. Matka Berliiniin ois aika bueno.

Jönköping, 2004.
4. ruotsi
Ruotsin auvoisaan maailmaan sujahdin seiskalla muitten karttulalaisten nassikoitten tappaan. Mulla oli tavotteet tosi korkella ja opettelin kappaleet yhen toisen meiän luokan hiken kanssa ulukoo sana sanalta. Pienikin sana merkitsi! Kaikki numerot yläasteella oli ruotsista kymppejä. Lukiossa annoin ittelleni armoa hampaittenkiristyksen kanssa; nyt ysitkin olisivat ihan ok. Kakkos-kolomosvuoden välissä lukiolaisna käväsin kymmenen päivän Nordplugg-kurssilla Jönköpingissä. Heja, Sverige! Pienenä oon kans Ruotsissa käynny, mutta muuten en oo ees Tukholman reissua heittäny. HYI MINUA. Minulla on Ruotsissa kaksi hyvää ystävää, joita mielellään kävisin tapaamassa. Ehkä jossain vaiheessa meen sinne muutamaks viikoks vähän olemaan, ei haittais yhtään. Ruotsia puhun tällä hetkellä päivittäin, kiitos A-maan Ellun. Oon tyytyväinen reenistä!

Puerto de la Cruz, 2005, aijai päätä kiristää.
5. espanja
Ihan sanomattakin selevää lukion alottaessa, että espanjan alottasin. Kolome siskoo sitä tais tuolloin osatakin jo, joten menin ihan kiltisti perässä. Italia ei tullu kuuloonkaan! Lukiovuodet nätisti menin espanjan kanssa käsikädessä, taisin jopa kaheksan kurssia sitä ehtiä käymään. Lukion jäläkeen en oo espanjaa pahemmin puhunu, mutta oon käyttäny sitä ihanasti hyväksi sillon ku on tarvinnu ymmärtää portugalia. Tosin viime helemikuussa Brasiliassa vähäsen puhuin espanjaksi argentiinalaiselle Arielille. Espanjassa en oo tiiättekö käyny, oon vaan Kanariansaarilla kahesti (1987 ja joulu 2005).

Petroskoi, 2008.
6. venäjä
Pari siskoa osas jo venäjää ja kiinnostihan meikää niin kovasti kyrilliset aakkoset, että piti lukujärjestykseen vielä venäjänkin kieli tunkea. Tässä vaiheessa kielet alako mennä pahasti sekasin. Ruotsin tunnilla oli espanja mielessä, englannin tunnilla venäjä ja niin edelleen. Tykkäsin opiskelusta ja olin tosi motivoitunu, kunnes rupes tullee niitä kaiken maailman kovia ja pehmeitä, maskuliineja ja feminiinejä sanoja. En oo venäjää puhunu muuten ku Petroskoin matkalla 2008.


7. ranska
Ensin olin alottamassa italiaa ja ranskaa, mutta sitten päätinkin keskittyä vuan ranskan lukemisseen. Minulla on himottava tarve oppia uusia kieliä ja lukiossa se oli kätsää. Sen ku valitsi lukkariin kieliä kielen perrään. Ihania aikoja. Tunnilla harmitti se, että olin tyyliin ainoo jolla oli käsi pystyssä. Sit ku en viitannu niin opettaja silti pääty aina kysymään minulta. Hirveet paineet! Ranskaa piti opiskella alunperin kolome kurssia, mutta kävinkin vaan kaks, ku aattelin, että pittäis espanjaan panostaa kirjotusten vuoksi. Ranskassa oon käyny kerran kolomisen päivää olemassa eikä jääny kovin positiiviset kuvat Pariisin väestä. Lisäksi en jaksa sitä, miten yliromantisoitu kyseinen kaupunki on.. tai ranskan kieli! Rakkauden kieli! Nii varmaa. Halluun mennä jonnekii vähä pienempiin kaupunkiin tutustummaan, jossa en saa tylyä palvelua siks, koska puhun englantia.
 
"tavata"
8. suomalainen viittomakieli
Opettelin pienenä sormiaakkoset niin ku tosi monet on penskana tehny. Sormiaakkoset ei oo kuitenkaan varsinaisesti viittomakieltä. Iskä alotti 2000-luvun alussa työt Mikkelissä Mikael-koulussa, joka oli ennen ihan virallisesti kuurojen koulu. 2005-2006 olin itsekin kyseisellä koululla töissä avustamassa dysfaatiko-poikaa, joka ei kyennyt juurikaan tuottamaan puhetta, ja jonka kanssa sitten käytin viittomia. Tutustuin ensin muutamaan huonokuuloiseen, joilta opin jonkin verran eri viittomia. Menin sitten rakastummaan yhteen viittomakieliseen ja se autto kielenoppimisessa kovasti, tai ainakin olisi, jos oisin uskaltanu paremmin antautua kielelle. Kevväällä kun tuli kouluhin haku, niin tiesin haluavani tulkiksi tai kielenkääntäjäksi. Olin pyöritellyt espanjan ja turkin tulkin opiskeluja mielessäni, mutta viittomakielen tultua elämääni päätin hakevani viittomakielentulkkikoulutukseen ja sielläpä sitä ollaan vieläkin. Kielitaito pyssyy siks kun on viittomakielisiä kavereita ja pikkusiskokin ossoo huitoilla. Ainiin ja pittäis sitä viittomakielen tulkiksikin valmistua kevväällä. Kahotaan.


9. turkkilainen viittomakieli
Olin ensimmäisessä harjoittelussani 2007 tutustumassa Turkin viittomakieliseen yhteisöön Ankarassa. Olin jo kesällä jo Alanyan rannalla istanbulilaisiin kuuroihin miekkosiin tutustuessani saanut ensi tuntua turkkilaisesta viittomakielestä, mutta syksyn kuutisen viikkoa todella vei minut kielen saloihin. Kielitaitoni ei ole pysynyt yllä. En ole nähnyt kuuroja kavereitani Turkissa aikapäiviin, vaikka joka kerta on ollut siitä puhe.. Nooo, ensi kerralla sitten. Enkä mää usko, että kielen palautumiseen menis hirveen kauaa, kun oon sitä kerran joskus aika näpsäkästi osannu.
 
2009.
10. portugali
Ennen ensimmäistä kertaani Brasiliassa vuonna 2009 taisin lainata joitain "opi Brasilian portugalia" -levyjä kirjastosta. Mielessäni siinsi elokuvakohtaukset, joissa tyyppi oppii kielen kuulokkeilla ihmisvilinässä. Portugali kun oli kyseessä, niin mietin Love Actually -leffaa ja Colin Firthin roolihahmoa, joka portugalia juurikin opetteli (joskin ei tietenkään sitä brasilialaista). Minun ongelmani Brasiliassa oli se, että minulle puhuttiin englantia. Parhaat kaverit joihin tutustuin puhuivat niin hyvvää englantia, että tuntu tyhmälle alottaa jottai portugalia sönköttelee. Tykkään kielestä ja oon kyllä sitä mieltä, että voisin sitä oikeesti rueta kunnolla opettellee. Vajaat kaksi kuukautta sitä 2009 opiskelin errään mummelin luona (kiitti, Hanna), mutta käytyäni siellä nyt helmikuussa 2011 en sanonut portugaliksi juurikaan mitään muuta kuin perusilmasuja, tyyliin "kiitos" ja "moi". Öö. Mulla assuu kaksi siskoa tällä hetkellä Brasiliassa, joista toinen on siellä ihan vakituisesti. Siinä ees yks hyvä syy osata portugalia.


11. brasilialainen viittomakieli
 2009 olin Brasiliassa tekemässä myös toista harjoitteluani (opiskelutulkkaus). Siinä sitten opin brasilialaista viittomakieltä ja koska tykkään niin paljon kielistä, varsinkin viittoma-, niin olin hyvin innokas oppimaan. En ole ennää harjoitteluni jäläkeen viittonu mittään brassiks. Kenen kanssa sitä viittosinkaan?!
 

12. hollanti
 Oli ihan sanomatta selevää että tahoin Hollantiin vaihtoon enkä minnekään muualle. Yksi syy siihen oli, etten osannu vielä kieltä. Niinpä heinäkuussa starttasin kohti Amsterdamia kolomen viikon hollannin intensiivikurssille. Vietin neljä ihanaa kuukautta Hollannissa, maassa jossa vanhuksillekin voi mennä puhumaan englanniksi, hitsi. En aio jättää hollanteiluani tähän, en todellakaan. Tahon pittää kielitaitoni ja todellakin kehittää sitä ihan kunnolla! Aion hankkia jonkun tandem-kaverin, joka voi mulle holskiks puhua tyyliin Skypessä tai jossain. 


13. hollantilainen viittomakieli
Opiskelin vajaat kolome kuukautta Utrechtissa hollantilaista viittomakieltä ykkösluokkalaisten tulkkiopiskelijoiden kanssa. Muistan vielä aika hyvin kielen, tulinhan sieltä vasta marraskuun lopussa pois. Minulla on lisäksi pari viittoma-levyä, koulukirjat ja niihin kuuluvat dvd-levykkeet. Olé!