keskiviikko 30. marraskuuta 2011

kottiinpalluu

Sinterklaas & apurit oli minut muistanu!
Sunnuntaina oli viimeisen Hollanti-combatin vuoro ja jäinkin sen jälkeen ohjaajan ja salikaverin kanssa juttusille. Vaikka hiki kylmäsi koko kroppaa ja kaikki käsikarvat sojotti niin en tahtonut nousta hakemaan lämpimämpää päälle, olisinhan sillä voinut rikkoa lummouksen. Hyvin vastentahtosesti muutenkin alotin palluumatkani. Kun alako tulla ilta oli pakko hautautua tavaroitteni alle (17kilon rinkka, täysi selkäreppu, urheilukassi ja tietokone laukkuineen) ja hypätä pyörän selkään. Viimestään siinä vaiheessa tuli hyvin hollantilainen olo. Luultavasti en olis Suomessa samanlaisen tavaramäärän kanssa yrittäny ees lähtee pyöräilee.
Sinne rautatieaseman parkkiin jäi pyöräparkani kun en ehtinyt sitä muualle myydä. Yritän vielä, josko lähettäisin avvaimen jollekulle sieltä, joka sen sitte omaks lunastas. Pittää vaan toivoo, ettei sitä oo siinä ajassa ehitty korjata pois.

Kun juna irrottautui Utrechtin laiturista niin kyllä minun silimissä varmaan kimmelti. Amsterdamin jouluvalot nähtyäni rupes pikkasen enemmä vielä kyyneleitä tulemaan. Oli ihanan helppoo ja tuttua ottaa ratikka ja vaeltaa seuraavaan yöpaikkaan italialaisen naisen luokse.

"Als de lente komt dan stuur ik jou.."
 

Maanantaina kävelin Pathé De Muntiin ja Tuschinskiin katsommaan kolome leffaa. Kyllä kelepas! Olin hyvät evväät ittelleni vielä teheny ni ei päässy nälkäkkää yllättämmään. Jätin neljännen leffan kattomatta ku tajusin, että oisin muute yöpaikassa vasta puolenyön aikkaan. Olin käyny leffojen välissä ostaa kauppakadulta De Tuinenista ittelleni pari pötilöö soijaproteiinia niin piti organisoida matkakamat uusiks. Ensimmäinen kerta vuoskausiin ku pakkasin illalla, ylleensä jätän lähtöaamuun.

Rembrandtpleinilla.
Edelleen samalla pleinilla.
Oisko Rozengrachtia olluna.
Maanantaiaamuna seitsemän jäläkeen alko sitten matkustus kohti koto-Suomee. Ensin otin ratikan (jossa puhuin vahingossa hollantia ihmiselle ku kerroin että sen laukku on auki) ja sitten vaihdoin junnaan. On tosi kätsää että Amsterdamin Schipholin kentällä on kans juna-asema!

Lentokentällä otin tapani mukkaan vyön solen irti ja laitoin turvatarkastukseen mennee ni eiköhä tarkastaja pakottanu ottaa koko vyön pois vielä oikeen semmosella tympiintynneellä äänellä. Tekis mieli antaa sille vähä tapakasvatusta. Huomasin että meikäläisen reppu jäi valasuun venkslailee ja tajusin että nyt tullee laukun avvaamisen paikka. "Löytääköhän ne meikän huumeet?" Noei. Vedin kaikki vaatetavarat repusta ulos ja voi mikä ilime semmoselle vanhemmalle tarkastajalle tuli ku se veti pohjalta pyörän polkimen. En voinu itekään kyllä siinä nauramatta olla. No, hollantilaiset ymmärtää. En tiiä miten ois muissa maissa suhtauduttu.

Vika Holsku-Starbucks vähhään aikaan @Schiphol.
Lentokone oli yli tunnin myöhässä ja sain koko Amsterdam-Tukholma-välin pelätä että missaisin vaihtolennon. Meinas kans tulla jännityslirit housuun ku lentokonneen ovella Ruotsin puolella tuli vastaan jämerä huumekoira yhtä jämerien pollareitten kanssa. Polliiseja oli varmaan viis ja niillä kaikilla tais olla kädet puuskassa. Koiralla oli kuonokoppa ja se tosi tarkkaan, tosin nopeasti, meikäläisenki lahkeen nuuhkas läpi. Kävelin muuten suoraan boardingiin ja olin viiminen konneessaolija. Onneks ei tarvinnu juosta mihinkään (VIELÄ!), inhoon tommosta tulipalokiirettä..
Muistin muute yhtäkkiä sen, että tein ala-asteikäsenä huumekoirista esitelmän. Aika siisttii!

Kun kone alko laskeutua Suomeen ni voi että mikä Suomi-rakkaus alko sisimmässäni jylistä. Rupes soimaan päässä "Suomi, Suomi, Suomi, kallis synnyinmaa!"
Ihmeellisiä ajatuksia tuli, muunmuassa "voi että kun saisin tuota metsää halata". Suomi on mielestäni kaikkein ihanin maa! Kiva olla ylypee omasta kotimaasta, ku ennen, joskus yläasteikäsenä niin angstasin että halluun Suomesta koko loppuelämäks pois.
Muistinkii yhenäkin että kaiken muun hyvän lisäks Suomessa on pikanoppeet lentokenttätyöntekijät ja saattasin sittenki ehtiä tuntia aiempaan junnaan. Kävelin suorilta tein laukkuhihnalle ja meni ehkä kaks minnuuttia ni sain jo rinkan selkääni. Bussikin Tikkurilan asemalle lähti melekee heti että minnuuttipeliks meni. Linja-auton arviotu saapumisaika Tikkurilaan oli 16.25 ja meikäläisen juna taas lähtis 16.28. Tietenki bussi jätti meikät mahollisimman kauaks asemasta ni jouvuin juoksemaan ja koska ahistaa istua muitten ihimisten paikoilla ni päätin vielä junaliput ehtiä ostammaan. Tärisevin sormin siinä sitte, mutta ehin!

Heti huomasin nämä asiat:
- lipunmyyntiautomaatti on ihan erilainen
- tavallisessakin junassa on netti
- konnarilla on jokkiin ihime piippauslaite

Mikkelin kohalta kyytiin nous myös synttäriään viettävä äitimuorini, jonka kanssa sitte (liiankin kovvaan, välillä) juoruttiin ja tehtiin ristikoita. Boris ja Katri oli Kuopion asemalla vastassa ja voi mimmosia pikku karvaturreja ne molemmat on. Borikselle oli ilimestyny korvien päihin ihanat ilves-tupsut ja Katrin kiharapehko ei ollu mihinkään kadonnu. Iltapalaks sain jugurttia ja lämpimiä RUISleipiä.

Tännään kävin jo ahkerana koulussa lainailee kirjoja ja kiinnitin huomioo kolomeen seikkaan:
- Oon niin tottunu nyt tähä kuvvausintoiluun, että matkan aikana tuli monesti semmone olo, että "tästä kohasta tulis hyvä kuva". Alan varmaan roudailla kameraa mukanani, vaikkei mikkää Nikon Coolpix uuu jee 500 000 olekaan.
- Mulla on tosi energinen olo. Halluun rueta käyttää aikaani paremmin. Halluun käyvä usseemmin teatterissa ja muissa kulttuuritapahtumissa, nähhä enemmän ihmisiä ja antaa lahjoja. Toivottavasti tää ei oo hirveen ohimenevä kausi.
- Ei hävetä laulaa kaduilla. Hollannissa kun vihellettään ja laulettaan tuosta vaan ni ehin iteki siihen tottua. Laulaa loilottelin ulukona kävellessä siis.

Oli kivvaa nukkua suomalaisessa talossa kun sai olla varpaat peiton ulukopuolella eikä ollu yhtään ees kylymä. Itteasiassa yöllä tuli vähän liianki kuuma välistä..

Minä ja Boris 2min sitte.
Minulla on vielä kertomatta vaikka sun mitä juttuja ja kuviakkaan en oo näyttäny. Tuntuu hassulta alkaa kertoo jostakin jutusta, joka on tapahtunu ihan eri maassa pari viikkoo sitten. Halluisin jatkaa tämän blogin kirjoittamista, mutta mitä mieltä te olette siitä?

maanantai 28. marraskuuta 2011

Sinterklaas

En tule tänä vuonna olemaan Hollannissa kun on Sinterklaasavond, mutta ehkä jonakin vuonna pääsen todistamaan tämän iloisen tapahtuman. Tyhmintä tässä on, että epähuomiossa missasin sen kun Sinterklaas tuli Espanjasta höyrylaivallaan muutama viikko sitten. Tuolloin olin Eindhovenissa valojen lumoissa..

Nyt kuulkaas lapset kerron teille vähän enemmän Sinterklaasista. Kyseinen heppu tullee siis Espanjan mailta laivalla marraskuun puolessa välissä. Ainiin, hän ei tietenkään tuu yksin, vaan mukanaan tullee Zwarte Pietenit (naamastaan ihan mustat ja värikkäissä vaatteissa olevat apurit). Tultuaan maihin hän mennee hevosella ihmisjoukon läpi ja heittelee pikkusia puolipyöreitä piparipalloja eli kruidnoteneita / pepernoteneita. Koko helahoito televisioidaan Hollannissa sekä Belgiassa. Seuraavien viikkojen ajan pirpanat pistää kenkänsä takan etteen tai jos ei oo takkaa niin jonkii muun lämmityslaitteen luo. Kenkään laitettaan porkkanaa ja ehkä myös vähän heinää ja vettä Sinttiksen hevosta varten. 
Aamulla kun lapset herrää niin kappas, kengässä on karkkeja! Ylleensä kenkiin on ilmestyny mandariinia, pepernoteneita, speculaas-keksejä tai vaikkapa suklaakirjain (tietty lapsen nimen alkukirjain). Jos lapsi saa isomman lahjan, ylleensä sen kanssa pistettään hauska runo.

Kävin pari kuukautta sitten luennolla, jossa Sinterklaasista ja sen historiasta kerrottiin, mutta totta puhuen paremman tatsin sain siihen viimeisessä Couchsurfing-paikassani, sillä siellä oli 5-vuotias lapsi. Itseasiassa ommiinkii kenkiin oli ilmestyny niitä pikkusia pepernoteneita.
Eilen aamulla kun olin jottain tiskailee niin hostini kertoi että Zwarte Pietenit oli taas käyny kylässä. Menin kengille niin kappas, taas pepernoteneita kengässä, mutta tällä kertaa kenkien vieressä oli myöskin hupasa runo ja lahjapaketti.
Ylleensä lahja saahaan 5. päivä joulukuuta, mutta koska en oo ennää sillon maisemissa niin sain sen jo nyt.


Katoin eilen Hollannin Love Actually -elokuvan Alles is liefde. Suosittelen kattommaan sen tai ainakin tämän ylläolevan videopätkän. Pakko myöntää, että minnuu ainakin kovasti kiehtoo tämä Sinterklaas-kulttuuri..

maanantai 21. marraskuuta 2011

heb je de mist gemist?


Terveisiä sumun keskellä. Tämmöistä summuu ei oo kuulemma maassa ollut kolmeenkymmeneen vuoteen. Lentoja on peruttu yhtenään. Toivon syvästi että ens viikoks kirkkenis, koska on jo tosissaan ikävä Suomeen. Tää sumu on oikeestaan tosi söppöö, vaikkakin tietty vaarallista. On jännää miten se mennee paksun takin läpi ja miten tumput ja pipo kastuu siitä vaan ku ilima on niin kostee. Hienon näkösiä on pellot ja pyörien punaset takavalot.
Täällä on ilimat jäätyny niin, että tänäki aamuna oli vaan 1c. Ennää ei pyöräily olekkaan mitenkän huippuhauskaa. Lisäksi talot on niin kylmiä ja ikkunoista vettää, että alan ihan justsilleen vilustua. Aamusella rupes tuntumaan kurkkukipu ja se ei oo mikkään hyvä enne. Nyt ei tekis mieli niellä, kun korviin ja kaulaan koskkoo. Ostin kaupasta vihreetä gingseng-teetä ku kuulosti niin terveelliseltä, mut ei oo tarpeeks maukasta se.

Menin viime keskiviikkona Haagiin ja otin oikkeen kameran mukkaan, että voisin räpsiä kaikennäkösiä kuvia Anna-Selinan kanssa. FAIL. Kamera pysy kassissa koko ajan. Kävin kahtomassa seittemän leffaa kolomen päivän aikana, kahesti pistäydyin Starbucksiin (oh no!) ostammaan soijalattee ja kerran käytiin Anna-Selinan koululla jossain discussion groupissa. Se oli niitten eka tappaaminen ja siellä ihimiset jako ensivaikutelmiaan maasta. Olin kuolla tylsyyteen kuullessani jälleen samat jutut; tulppaanit, tuulimyllyt, puukengät, juusto. Hei get over it oikeesti jo!!! Mulla ainakii päällimmäisenä mielessä voileipälounaat ja muutenkin huono syöminen, kalenterin varassa eläminen, opiskelijoille ilimanen OV-kortti ja vaikka kanavien paljous.

Utrechtin Bakkerbrug vuonna kivi.
Muutin viikko sitten Zeistin sisäsesti 1,5kilometrin päähän yhen tosi mukavan naisen luokse. Se oli joskus aktiivinen soutaja ja siltä kyssyin että söikö se tuolloin erilaisesti. Ei kuulemma, yhä vaan leipälounaita. Pikku lapset syö koulussakii vaan leipää, siis voi että. Jonku pittäis antaa näille vähä ruokakasvatusta!

Tää minun kirjotus ei kyllä yhtään etene kronologisesti.
Tännään minulla oli viittomakielen koe ja tein siinä pari hassua virhettä. Viitoin esimerkiksi suomeksi "suuri". Opettaja katsoi minua kulmiensa alta kummissaan. "Oho, sori, se oli suomalaista viittomakieltä, unoha se!" Tilanteessa oli viittomakielinen opettaja jonka kanssa viitoin, kamera kuvvaamassa minua ja vielä yksi kuuleva opettaja kirjoittamassa ahkerasti arvioita paperille. Ylihuomenna on vielä viiminen "koe", pittää PowerPoint-esitelmä tehä kuurojen kulttuurista. Huhhei. Jätän tekemisen huomiselle, nyt on sen verta pipi olo, että peiton alla lämmittelen ja elokuvvaa kahtelen.

Ristiriitanen olo, kun tahon Suomeen mut toisaalta en halluis täältäkkään pois lähttee..

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

glow, glow.. glow

Wooooouuuuuu. Kaunista!
Lauantai-iltani sai vähän erilaisen vivahteen kun irkkuystäväni Ivor pyysi minua GLOW-festivaaleille 90km päähän Eindhoveniin. Eindhovenissa en ollutkaan koskaan käynnyt ja oli tosi mukava lähtä autolla liikenteeseen. Googlen mukaan matkaan olisi pitänyt kulua tunti, mutta vierähtihän siinä yli kaksi; jouduimme pahaan sumaan tunniksi (luultavasti tiellä oli sattunut onnettomuus) ja sitten navigaattori vielä sekosi. Olimme sen mukaan Eindhovenin keskustassa, kun oikeasti olimme vielä moottoritiellä. Vaikeuksien kautta voittoon kuitenkin. Oli ollu tarkotus tutustua kaupunkiin muutenkin, mutta menihän nuilla festivaaleilla kuusi tuntia, joten olis pikksen käynny väsyttää..

Noissa valotolpissa oli ruumiinlämpöön reagoivat sensorit. Übercool.

Tää oli jokkiin opiskelijoiden tekemä teos. Mussiikkina kuultiin muunmuassa Star Warsin tunnaria ja Kimalaisen lentoa.

En ollut kuullut koko GLOW-festivaalista enkä osannut siltä odottaakaan mitään. Ajomatkamme aikana oli ehtinyt tulla pimmee mikä oli oikeestaan aika hyvä juttu. Jätimme auton ilimaseen parkkiin rautatieasemalle ja lähimme ihastelemaan taideteoksia, joita te nyt pääsette näin kuvamuodossa näkemään. Otin monta kuvvaa yökuva-asetuksella, sillä ilman salamaa kuvat olivat kertakaikkiaan pimmeitä ja salaman kanssa.. myös pimmeitä.

Ivor kuutioiden äärellä
Ivor oli hyvin onnellinen lainaamastaan iPadista..
..ja minne ikinä tiemme veikään Ivorilla oli kuvaushommat meneillään.





Tuolla myytiin kaikkee mitä en söis..
Heijastuksia kirkon pinnalla.


Valaistut isot ilmapallot.
Tää oli hienompi videolla ku salamalla otetussa kuvassa. Check it out.

"Feels like I'm in someone's boxer shorts!" (Esme)
Tollasessa mestassa paranis asua.

keskiviikko 9. marraskuuta 2011

ystävät hyvät

Muutaman viikon aikana on tapahtunu tosi raju "jyvät akanoista" -erottelu. Minun kaikki unelmakoulukaverit pääs vahingossa siivilään ja melekeen jokanen valu siitä läpi. Ilmeisesti jos paikalliselle sanoo asiat suoraan miten asiat on, saattaa häntä niin kovasti loukata ettei "vanhaan ystävyyteen" ennää ole palluuta. Naurettavvaa, sanon. Enkä tietenkään väitä että kaikki täällä olisi tällasia, mutta selkeesti enemmän on moisia kun mitä oon kotomaassa nähäny. Oikeestaan tää on yksi syy minkä takia on Suomee alkanu olla hirvee ikävä.

Aiemmin ikävöin Suomesta lähinnä Katria, äitiä ja Boris-koiraa. Katrin ja Boriksen nään päivittäin tosin Skypesta (kiitos nykyteknologia!) ja äidin kanssa höpötän myös joka välissä Feispuuk-chatissa. Äiti on ollu tosi pelastaja minulla, varsinkin nyt kun tuo nettipankki meni lukkoon enkä saa sitä auki ennen ku käyn Osuuspankin konttorissa. Täällä en oo vielä OP:n konttoria nähny, eh.
Harmittaa kyllä jo valamiiks tuo Boris-ikävä ku oon ihan varma että sillo ku vihdoin nähdään niin se taas laiskasti tassuttaa vastaan ja on tosi flegmaattisena niin ku sitä ei kiinnostais pätkääkään. Tälleen kävi elokuussa ku käväsin Suomi-lomalla ja Boriksen käytös jätti sydämeeni arven! :D

Silmälasien vaihto. Keiden mielestä ollaan ku sisaruksia näin ulkonäöllisesti??
Nyt oon tosiaan alkanu ikävöiä kavereitten kanssa olemista. Ikävä sitä että kun suunnitellaan jottain niin sitä ei tuosta vaan ylleensä peruta. Ikävä suomalaista suoruutta. Ikävä lämmintä kotia, missä ei tarvi täristä kylmässä ku ikkunanraoista tuulee läpi.

Lempiruokani tällä hetkellä; tofua ja tempehiä stir-fry-kasviksilla ja riisinuudelilla.
Mitäs muuta.. No näitä nyt ainakin. Oon kuitenkin viihtyny täällä aika hyvin, että ehkä minulla tullee tännekin sitten ikävä. Nyt oon varma että tulen ikävöimään ainakin halapaa elokuvvailua ja veggaanista tarjontaa sekä paria tyyppiä. Senpä näkkeee sitte!

Parhaat kaverit täällä on olleet:

Daniel Portugalista - graafinen suunnittelija, joka on täällä harjoittelussa ja sattuman kaupalla tullu samana päivänä maahan ja lähteekin melekee sammaan aikaan. Daniel nauraa koko ajan ja on innoissaan suunnilleen kaikesta.

Danielin kera.
Paikallinen Pim - opiskelee elokuva- ja televisioalalla. Voisikos parempaa juttukaveria minulle siis löytyä? Ollaan sen kanssa oltu pari kertaa couchsurfing-miittingissä sekä leffailun verukkeella nähty.

"Koulukaveri" Leonie - tyttö joka kävi kahtena päivänä koulussa koko kahen kuukauden aikana. Leo on koripalloilija ja assuu 2,5 tunnin junamatkan päässä. Hullu jos meinaa sieltä neljä vuotta Utrechtissa käyä opiskelemassa! Toissapäivänä oli kuulemma pistäny valokuvia raameissaan seinälle semmosella tarralla mitkä ei lähekään ihan heti irti. "Nyt siinä kämpässä pitää varmaan sit asua neljä vuotta enkä voi muuttaa tänne.." Paras tekosyy ikinä! :D

Jolien - myöskin luokkakaveri. Hän on ollut au-pairina sekä Kiinassa että Etelä-Afrikassa. Hän jos kuka ymmärtää miten syvä yksinäisyys minulla välillä vallitsee. Aion keretä käyä sen kotona pari yötä ennen palluutani hengaamassa.
Ivor ja ruoka-annokset (currya, mitäs muutakaa).

Bala - intilalainen hemmo joka on töissä.. jossakin liian hankalassa minulle tällä hetkellä muistaa. Balaa en tunne hyvin, koska oon sen kanssa hengannu vaan leffateatterissa. Ollaan kyllä juteltu aina ennen leffan alkua ja intermissionin aikana.

Ivor -irlantilainen duudsi joka oli kolome ensimmäistä Utrechtin viikkooni minun CS-hosti. Melekeen nelikymppinen, puhua pulputtaa ku papupata ja törmäilee ovenkarmiin samalla tappaa ku minä. Näytti just uusimmat mustelmasa. "Would you like to have some tea?" on yks eniten käytetyimmistä lauseistansa.


Minulla on myös yks kaveri joka tullee tännään tohon 40 minnuutin junamatkan päähän, nimittäin Robyn Rihanna Fenty. Yritin ostaa liput keikalleen (49euroa vaan!), mutta jostain syysta Livenation.nl-sivusto herjailee vaan takasin. Oih ja voih.. Oon täällä ollessani kuunnellu Rihannaa enemmän ku mittään muuta, koko tuotantoosa oon plarraillu onnellisena liian kovan satulan päällä istuessani. Ois ollu erittäin loogista että olisin juuri Hollannissa päässy tämän mussukkaiseni näkemään.

Vielä loppuun elokuvalätinää. Eilisiltana sneak previewissa näytettiin toimintaelokuva Killer Elite. Kolme vuotta sitten tämä leffajuliste olisi näyttänyt hyvin kiinnostavalta; Jason Stathamista pidän, Robert De Niro on yksi lempparinäyttelijöistäni ja Clive Owenin aksentti on kiva korviini. Viimeistään eilen teatterin penkissä kiemurrellessani tein kolme erittäin loistavaa havaintoa;

- Jason Statham on jokaisessa leffaroolissaan yks ja sama jätkä. Olisi menny ihan täydestä se, että Killer Eliten roolihahmonsa ois ollu Transporterin Frank Martin.. tai oikeestaan kuka tahansa Stathamin aikasemmista roolihahmoista. Pahinta että sillä on samat tyhmät kovisvaatteet joka ikisessä rainassa! En tiiä pelastaako sen veijarimainenkaan hymy ennää tässä tilanteessa.

- Robert De Niro, yks parhaimmista näyttelijöistä.. NIIN, joskus kymmeniä vuosia sitten. Oon jääny ihan liikaa elämään Taxi Driverissa, Deer Hunterissa ja Raging Bullissa, näin muutaman mainiten.

- Clive Owen ja sen aksentti. MIKÄ AKSENTTI? Tylsä tylsä tylsä mies ja aina sama tylsä ilme silläkin. Jossain vaiheessa luulin pitäväni Clive Owenista, Daniel Craigista ja Gerard Butlerista. Kaksi ensimmäistä on vaa perus enkku-brittejä, mutta Gerard on ehta skotti. Gerard on yhä lempparilistalla, vaikka se onkin viime vuosien aikana ollu jossain Bounty Hunterissa ja Ugly Truthissa.. Skotit ei niin heleposti listaltani pois pääsekään!

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

BRITNEY 19-10-2011

Yrtän hermostumatta kirjottaa saman tekstin uusiksi minkä jo naputtelin päiviä sitten tänne. Kyllä mennee hermot aina kun vahingossa näppäilee kamerasta kuvat veke tai antaa sormien liukua näppäimistöllä niin hurjalla vauhilla että tullee virhepainallus, jonka takia joutuu sitten kärsimään.

19. päivä viime kuuta oli keskiviikko ja tämän päivän vietimme Rotterdamissa. Britneyn keikka järjestettiin Ahoy-areenalla, jonne oli majapaikastamme seitsemisen kilometriä. Mikähän pakkomielle minulla on aina mennä kaikki välimatkat pyörällä ja jos pyörää ei ole niin sitten kävellen? Metrosta ei saa ees puhua, saatika bussista. Sää oli hollantilaiseen tappaan epävakkaa ja lopulta hellyin sille ajatukselle, että ehkä voitas sittenki käyttää julkisia kulkuvälineitä. Matkaan meni vaan yks metron vaihto ja ihan pikku tovi. Voin sannoo että ratkasu oli paljon käytännönläheisempi ja järkevämpi siihen verrattuna mitä olin ensin suunnitellu..

Ahoylla meitä oli vastassa jo italialainen ystävä Dario ja hänen kaverinsa Brasiliasta Jõao. Jonppa esittäyty meille: "Hello, I am John!"
En voinu ku purskahtaa nauruun. "You're from Brazil right? I think you're Jõao.."
"John" alkoi sitten selittää ettei kukkaan ulkomaalainen ossaa sen nimmee sannoo ja tämä on ilmiö johon jo Amsterdamin aikoina törmäsin. Nimien yksinkertaistaminen / kansainvälistäminen. Siihen en suostu! Kieliryhmässäni saksalaiset Paul ja Michael olivat Pool ja Maikhol, Utrechtissa portugalilainen Raquel kertoi olevansa Rachel, Haagissa kiinalaiset honchauhingit oli Sawyereita ja Stelloja, salin italialainen Alessandro olikin Alex ja Britneyn keikalla tavattu holsku-Wenneke Wendy. Länsimaalasella ihmisellä on pikkusen korkeempi kynnys lähtee kiinalaisia nimiä toistelee, kun niillä on niin pelottavan erilainen ääntämystapa. Mielestäni ihmisten täytyis kuitenkin sen verran nähä toisen etteen vaivaa että opettelis oikeen nimen alusta alkkain.
Syyllistynpä itsekin tekemään ihmisille nimeni helpommaksi. Yleensä jos sanon koko nimeni reaktio on "häh?"
"Okei sano vaan Esme, se on helpompi."
Tänne tultuani kuitenkin huomasin, että Esmee on ihan yleinen hollantilainen nimi. Englannin tunnilla oli yksi hyvin ei minkään näköinen Esmee, semmonen harmaa ja kalsee, jonka kaima en halunnu olla. Kukkaan täällä Utrechtissa ei siis ees tiedä ja tajua että minua vois Esmeksi kutsua, hahhahhaa.Yksi koulukaverini (vain yksi) otti tosin ohjat ommiin kässiinsä ja kutsuu nimellä Es. Rakkaalla lapsella on monta nimmee.

Palataanpas Britneyn keikkaan. Oltiin Ahoylla tasan siihen aikaan ku ovien oli tarkotus aukasta ja oli kyllä matosien muodossa jonot pitkin poikin. Piti ovelta käyvä ihan tarkastaa mihin jonnoon meiän kuulu mennä. Jõao oli ostanu puolta kalliimalla liput Golden Circleen, mikä nimensä veroisesti on kaikista eturivein.. Katteellisena, mutta hänen puolestaan onnellisina vilkutimme heipat.
Shown aloitti sisarukset Destinee & Paris, jotka vaikuttivat lahjakkailta tyttösiltä (15- ja 17-vuotiaat). Tämä sama lämppäri oli myös Suomessa, mutta myö saatiin toinenkii lämppäri nääs Joe Jonas! Ei minulla ollu harmaita hajua kysseisestä herrasta ennen ku Jõao maris: "Ohh he is from Jonas Brothers. I don't like him." Kyllä, Jõao palasi kultaiselta ympyrältään meiän tavisten joukkoon. Joku oli käyttänyt hänen koodinsa kuulemma jo ovella! Harmin paikka. Luultavasti sai kuitenkin jälkikäteen rahat takasin, ainakin tämmösen käsityksen sain.

Kun Britneyn countdown screenillä alko tulla lähemmäks pyöreetä nollaa niin Katrille tuli heikko happi. Lieköhän liian iso juttu tuo Britneyn näkeminen? Kävin taluttelemassa potilaan areenan reunalle ja menin huolesta kankeena takas paikalleni. Kyllä Britney vähän jäseniäni lämmitteli, mutta huoli kalvoi koko keikan aikana rintaa.
Keikka oli semmonen mitä olin odottanukin, playbackia ja suurta showta. Kyllähän tuo menetteli. Britney on kuitenkin näkemisen aikonen misukka!





torstai 3. marraskuuta 2011

i feel lonely, lo-lo-lo-lo-lonely

Vielä olisi hieman kerrottavvaa Belgian ja Rotterdamin matkasta Katri-pupusen kanssa, mutta ajankohtaset aiheet jää kokonaan kertomatta, jos niihin vaan panneudun.

(ei oo minun ottama kuva)
Varsinkin sen jälkeen kun minulla oli seuraa kymmenen kokonaisen päivän ajan ymmärsin miten yksinäinen täällä olen. Olen hyvin sosiaalinen ihminen, sinkkuna ollessani välillä stressaavallakin lailla. Kun aloin seurustella Katrin kanssa alkoi juhlat pikku hiljaa huveta ja DTM:ssä ramppailu muuttukin jostain syystä semmoseks, että mentiin viereiseen kapakkaan kahestaan kaljalle. Vuodenvaihteen 2009-2010 bileporukkakin jätettiin hiljaisin äänin kävelemmään kohti isoja juhlia ja itte hipsittiin taas sammaan vakikapakkaan kaksin olemaan ja jukeboxiin kolikoita tunkemmaan. Kun lopetin juomisen vuosi sitten loppui kokonaan bile-elämäkin, joka oli yksi sosiaalisen elämäni perustoista. Yksin ei oo tarvinnu kuitenkaan olla, kun Katri on aina ollu vierellä. Viime lukukauden aikana näin paljon myös Melissa- ja Mirja-siskoja sekä Liisaa.  Vaikka elämäni Suomessa onkin melkeinpä pelkkää Fressillä (kuntosali) käymistä ja kotona leffojen parissa kyhjöttämistä niin oon silti usseimmiten kokennu että minulla on kavereita.

Täällä piti ihan kokonaan alottaa kaverien ettiminen ensimmäisestä tyypistä lähtien eikä oo heleppoo ollu. Pistin kaveri-ilimotuksia nettiin ja sieltä löysin ittelleni Portugali-Danielin. Koulukaverit assuu niin kaukana Utrechtista, että niitten kanssa on kouluajan ulkopuolella turha mittään suunnitella. Yhen kaverin luona olin viikonlopun, mutta sekii piti suunnitella viikkojen päähän. Minulle tuli eilen eräs koulukaveri kyllään ja sillä menikin 2,5tuntia yhen suunnan matkoissa. Viis tuntia siis matkusti minun kanssa hengatakseen, joten tuskin tällaista ennää tapahtuu.

Oon huomannu että tunnun olevan kiinnostuneempi ihimisistä ku he minusta. Minä aina innoissaan oon pistelly viestiä että missä ja millon nähhään. "Sori on kiire." "Kahen viikon päästä voitas.." Ensimmäinen mahdollinen kaverihankin sannoi, ettei sillä olekaan aikaa uudelle ystävyyssuhteelle. Oon ottanu aika henkilökohtaisesti ja miettiny, että minussa mahtaa olla jokkiin vikana. Nyt kuitenkin tännään havahuin tajjuumaan, että kyse on kulttuurierosta. Hollantilaiset tuntuvat olevan tämmösiä, että impulsiivisesti ei mihinkää juttuun mennä ku aina kalenteri avataan eka ja katotaan tarkasti että onko jossain tyhjää tillaa. Oon ittekkin aikamoinen kalenteri-ihiminen, joten kuvittelin että tää maa käy minulle siinä mielessä ku soijanakki suuhuni. Nämä ihimiset tuntuvat kuitenkin vievän kalenterihomman pikkusen pitemmälle ku meikä. Se on tosi jännää ku ite laitan urheilun ystävyyssuhteitteni eelle, mutta kuitenkin minulla ois ollu aikaa yrittää moisia luoda täällä.

Eli tässä mielessä oon ihan tyytyväinen siitä, että pallaan Suomeen tässä kuussa. En ymmärrä miten yhestä näkemisen järjestämisestä voiaan tehhä niin iso ongelma. Oon ollu kohtalaisen tyytyväinen elokuvieni ja liikuntaharrastukseni parissa, mutta kun tätä on kestäny jo kolome kuukautta enkä oo paljoo sosiaalista elämää viettäny niin alkaa rueta mieli matalalla käymään.. Jatkuva yksinäisyys raastaa ajan kanssa syäntä.

Tätä piisiä oon tännään kuunnellu, ku Manicsit on yksinkertasesti vaan niin hyvä bändi!

tiistai 1. marraskuuta 2011

Rotterdam

Pilvenpiirtäjät moikkaa heti Rotterdam Centraalin vieressä.
Seuraavana päivänä eli keskiviikkoaamuna 19. päivä tallustelimme asemalle ja saimme alle 14 euron junaliput Rotterdamiin. Ei paha. Rotterdam kärsi ankarista pommituksista vuonna 1940, jonka takia kaupunki on nyt hyvin moderni. Arkkitehtuuriin on satsattu ja olinkin ajatellut että voisimme päivän käydä kiertelemässä ja kuvailemassa rakennuksia. Huomasin Amsterdamin kuukauden aikana miten oikeesti oonkaan arkkitehtuurista kiinnostunut. Jouduimme kuitenkin eksyksiin ja sain kiukkukohtauksia. Ärsytti bussipysäkkien kartat, jotka olivat epätarkkoja ja yksinkertaisesti kehnoja. Puolen tunnin sijaan suunnistimme noin 1,5 tuntia Voorschoterlaanille Erik-kaverini majapaikkaan. Onneksi eksymisemme takia sentään näimme huippuhienon Station Blaakin. Menimme Erikin seurassa rakennusbongailujen sijjaan erräälle lammelle ja siellä tuulta vastaan taistelimma.

Kirjotin kauheella vaivalla vielä keskiviikkoillasta ja pistin kuvat, mutta Blogger alko sekoilla ja rupes automaattisesti tallentaa sekkoilujensa jälkeen, joten nyt vaan pistän pillit pussiin ja annan olla. Tuli vähän lyhyempi kirjoitus tällä erää..

Melissa-sisko mielessä näitä pylväitä kuvvailin.
Station Blaak ja tummanpuhuvat pilvet.


Blaak.

Erik & Esme.