keskiviikko 31. elokuuta 2011

tuhtia energijjaa



Tältä mää näytän tännään. Joten paree ois antaa se kämppä ja vähä äkkiä!
nimimerkillä "aamulla ja illalla näytöt"

Huomenna pinnaan koulusta ekkaa kertaa tai siis tarkemmin ottaen lähen aiemmin pois. ON PAKKO MENNÄ COMBATTIIN, viime kerrasta on ihan liian pitkä aika.
Ja viikonlopuksi aion apinan raivolla hankkia Unlimited-kortin.

Näin on närhen näppylät.

kaveri, viimein

Tännää (tarkemmin sanottuna eilen, mutta eipäs nyt viilailla) käväsin salimatkalla turkkilaisessa kaupassa. En tajunnu yhtä sannaa leivän kylestä ni kyssyin englanniks mitä se tarkottaa. Myyjä käänty toisen puoleen sanoen turkiks: "Mitäs hittoa tää onkaan englanniks?"
Päätin heti vaihtaa kielen turkiks ja niin höpistiin mukavasti. Koska oli bayram, myyjä anto viis senttiä tuotteistani alennusta. Hahah. Oon aika paljon puhunu turkkia täällä, ku Amsterdamissakiin kaupan työntekijöille palpatin. Unissakii ussein käy näin. Ikävä Turkkiin, kuulkaas, täytyy mennä sinne pian ja pitkäksi ajaksi kiitos.

KYLLÄSTYIN KÄVELEMISEEN. Päätin ostaa pyörän ja sovin asiasta errään miekkosen kanssa. Noh, pyörän takarengas oli löysähkö, jonka takia lainasimme päästä varpaisiin pyöräilyvaatteisiin pukkeutunneelta tyypiltä pumppua. Tyyppi rupes pumputtaa rengasta niin vinhalla tahilla, että hetkessä koko rengas tyhjeni. Se siitä! Se vetäs venttiilin irti ja sano, että se on rikki ja se pittäis käyvä korjaamassa. Voih. Sitte tuli paikalle random ukkeli, joka anto yhen pyöristään lainaksi minulle täksi ajaksi kun en heti tuota pyörää saanut. Hänen lainaamansa kispa oli ihan ok, mutta sen eturengas vinksuttaa niin, että suoraan ajjaakseen sarvista pittää puristaa aika kovasti. Parempi sekkii ku ei mittää.

Koulussa oli viittomabingoa (opin vain yhden uuden sanan hollanniksi (puhekielellä); neef = nephew), tutustumista videonauhoitustekniikkaan (vau) sekä viiminen tunti oli laulun viittomista. Tästä piisistä ossaan viittoo yli puolet, miettikeepäs sitä.



Kahtoin tauolla koulun kanttiinissa olevan hedelmien lisäksi vain yhtä mammia, joka soveltuis minulle. Sanoin siitä nelosluokkalaiselle Xaverille.
"Arvaa mitä! Tuolla on tuommosta Alpro Soyan vanukasta, jota voin syyä. Jes!"
"Miksi vain sitä?"
"Koska olen vegaani."
Hän katto minnuu kiinteesti silmiin ja ojensi kätensä. What? Joo, uskokaa tai älkää, myös hän on veggaani. Voi miten maailmani kirkastui. Tutustuin viittomakielipiirissä johonkuhun, jolla on sama elämäntapa ja ideologia. Koulun päätteeks satuin mainihtee miten on ikävä lämmintä ruokaa niin se sanoi voivansa kokata minulle. OH WOW, MOST DEFINITELY!
Kaiken muun hyvän lisäksi se asu kotimatkani varrella. Ja ei tämä hyvä tähän vielä lopu.. Hän ei antannu minun osallistua kokkaukseen vaan halus, että vaan istun ja juttelen. Miten mukavaa olikaan antaa täyet valtuuet jollekulle muulle ja vaan chilliä ite. Xaver teki loistokasta tempeh-currya riisillä. Kuola alkaa erittyä ku sitä annosta mietin naminami.
Hän opetti minulle viittomia ja minä hänelle, samoin opimme toistemme puhuttuja kieliä. Halluisin että se hengais minun kanssa aina ni tulisin hyväks näissä kielissä.
Katoimme Eddie Izzardin pätkän ja molemmat muistettiin kaikki sanat siitä. Hyvä jos kukkaan kavereistani (paitsi Mörri) ees tietää Eddietä.
"The Dutch speak four languages and they smoke marijuana."
"Yes. But that's cheating!"

Kottiin tulin vasta äsken ja pyörä teki matkalla tepposet tiputtaen ketjut alas. En saannu niitä laitettua takas, mut öljyset käet kyllä tuli.
Huomenna on jälleen pari asuntonäyttöä. Nyt taas liput liehumaan ja katseet kohti taivasta.

ps. tää kieli on niin ihanaa, että hymmyilyttää aika paljon. Niin söpön kuulosta!

tiistai 30. elokuuta 2011

desperate in utrecht



Penikat pinkeenä makoilen puolimasentuneena ruumiin hajusessa huoneessa ja mietin ettei tästä nyt mittään tuu. Majotun Oog in alissa yhen irlantilaisen miekkosen ja italialaisen kämppiksensä luona. Kerronpas eilisestä kävelyntäyteisestä päivästä teille, hyvät lukijat. Itsellenikin samalla sepittelen, jotta olo vaan pahenis.
Sunnuntaisesta asunnosta ei kuulunu, yllättäen. Kirjottelin kadun nimiä ylös päiväkirjaan, sillä minulla ei ollu karttaa. Päätin nimittäin että täytyy ensimmäisenä löytää kaupungista kuntosali!
(..kun ei kerran huonetta tunnu löytyvän)
Laitoin sähköpostia yhelle salille ja kolome merkkasin ylös, ku aattelin tehä kunnon round-tourin. Kävikin niin, että heti ensimmäiseen salliin liityin jäseneksi. Olin varmaan vähän typerä. Ois saattanu olla, että jossain muualla ois ollu halavempaa. Kyseinen sali sijaitsee hevonkuusessa ja siellä ei ole parina päivänä semmosia tunteja, jotka kiinnostas. Damn.
Sali, David Lloyd, on issoin Utrechtissa ja koska se on niin syrjässä, se on aika tilava ja autio. Elektroninen kortti maksoi 25e ja jäsenyys 41,20e opiskelijalta. On se kuitenkin vähemmän ku mitä maksan Suomessa..
Siihen kuuluu ryhmätuntien ja salin lisäksi myös squash- ja tenniskentät, jottain jalkapallojuttua ja uima-allas saunoineen. Kätevää!




Kaikki on hirmu hienoa siellä; työntekijöillä oli silitetyt (ja tärkätyt? Mitä lie tarkoittakaan) mustat kauluspaidat salin logolla ja naispuoliset oli laitettuja ja solariumista kupristuneita. Oli ku oisin astunu sissään johonkii amerikkalaiseen unelmaan.

Käytännön järestelyissä meni David Lloydissa melekeen 1,5tuntia, jonka takia meikälle tuli tosi kiire. Kouluun oli paikasta melekeen yheksän kilometriä ja olin jo kävelly viis, minkä takia rupes nälkä kalvamaan pahimman kerran. En ollu aamulla saannu syödäkseni ku luumun ja omenan sekä kuivahtanneen lentoa varten tehdyn eväsleivän.


Ehin just ja just koulun penkille, jossa tutustuin ens alkuun kolomeen muuhun vaihtariin.
Koulun alotti eilen siis kolome eri ryhmää; opettajaopiskelijat, tulkkiopiskelijat ja osa-aikaiset opiskelijat. Alotustilaisuuen jäläkeen menimme omiin ryhmiimme tutustummaan toisiimme hollantilaisella viittomakielellä. Aika haaste monelle. Puhuminen oli tietenkin kiellettyä.
Bussissa päivän päätteeks kosahti päälle hyvin ulukopuolinen olo. Linja-autossa oli vaikka kuinka monta luokkalaistani, muttei kukkaan jutellu minulle. Yritin muutaman kanssa keskustella, mutta se meni lähinnä niin että minä kyselin ja he vastasivat, jonka jälkee jatkoivat ommaa kurkkuäännejutusteluaan. Toiset vaihtarit oli Portugalista, jonka takia ulkopuolisuustunne vaan lissääntyi. Kuitenkin juuri portugalilaiset olivat kaikkein mukavimpia minulle.
Tuli ihan hirveen ikävä Amsterdamin EILC-kielikurssiryhmää, jossa oli niin rutkasti kivoja ihmisiä, jotka oli kiinnostuneita siitä mitä muut tekkee.

Koulun jäläkeen umpiväsyneenä ja hurjan nälkäsenä menin vielä "kijkenavondiin" eli katsomaan yhtä kämppää. Kämppä oli kuin unelma; sijaitsi lähellä kuntosaliani, oli yheksännessä kerroksessa ja uutuuttaan kimalteleva. Se oli myös hyvin tilava (80m2!!!). Sieltä kävelymatkaa majapaikkaani oli tunti, jonka vietin rukkoillen sitä, että saisin vihdoin huoneen ittelleni.
Ennen ku nukahin tuli kuitenkin hylkäysviesti. Tyttö oli päättäny ottaa kolumbialaisen kämppiksen, jotta sais harjottaa espanjan kieltään. Come on, kuka nyt oikeesti haluaa jonku random suomalaisen tyypin nurkkiinsa asumaan. Missä se Suomi edes on?!
Ei tästä tuu yhtään mittään! Nyt on niin masentunnu fiilis ilman polkupyörää, asuntoo ja kavereita, rahhaa ja ruokaa, että en haluais liikkua mihinkään.
Tällasta tällä kerttaa.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

matkustan ympäri maailmaa, taas

Uuen konneen kuvausohojelman testausta eilisiltana, taustalla Holoman Liisa. Näytän kuulemma Potterin Matohännältä.. thx.

Pääni hatara kuin sirkushattara. Tällä viikolla olen inhonnut omaa lyhytaikaismuistia. Hävitin kotiavaimet kuudeksi päiväksi, ja löysin ne lopulta eilen illalla TopSportin kenkäpussista. Minun tapani pakata on kirjoittaa lista, etsiä suurinpiirtein kaikki tavarat, asetella ne pienin kasoihin ja sitten aamulla juuri ennen lähtöä vielä tunkea ne järjestelmällisesti reppuuni. Tällä kertaa jätin listan kirjoittamatta ja pakotin pikku vaimoni Setan bileisiin kanssani. Yöllä valmistin vielä (herkullisia) täytettyjä paprikoita ja suunnittelin rauhallisesti matkakamojani. Tuntia ennen lähtöä kavahdin tajutessani, etten ollut etsinyt passiani valmiiksi. Muistin nähneeni sen viimeksi Schipholin lentokentällä kun näytin sitä lentovirkailijalle. Terve. Panniikkitärinät, kauhujen huudot, Katrin mäkätys ("mikset sie vaan voinu ettiä sitä valmiiks?") ja kassien ravisteleminen ylösalas ja alasylös. Jumalalle kirahdin parkuisan avunpyynnön ja kuin magneetin vetämänä astelin kaapille ja avasin vanhan tietokonelaukkuni etutaskun. Tadaa, siellä se oli! Huh, ensimmäinen (!) haaste otettu vastaan ja siitä selvitty.
Missä salihanskat? Missä ne on? Rinkan purkamista ja penkomista. Tällaista oli tunnin verran. Mihin nyt sekin hävis? Missä vesipullo? ..sängyn alle vierineenä. Kaiken huippu oli rautatieasemalla.
"Katri, missä sinun laukku? Siellä on minun lompakko!"
Oi, onneksi harrastan juoksua. Tuulispäänä pyrähdin kottoo lompakkoni hakemaan ja salaman tavoin singahdin pyörällä takasin. Eikä tullu ees kuolemankiire.

Juna lähti vartin myöhässä. Olis ollu kiva tajuta se ja pussailla vielä laiturilla kumpaistakin puppea. Sen sijaan harjoittelimme viittomakielen alkeita junan ikkunan molemmin puolin. Vielä seitsemän viikkoa, että saan nenäni Katrin kaulakuoppaa vasten painaa..


Tikkurilassa lähin ostamaan näytönpuhistusliinaa, kun tietenkin unohin että on sunnuntai. Suomalainen kirjakauppa oli kiinni, joten lohutukseks menin syömään battaattiranskalaisia ja tofu-soijaburgeria Chico'siin.
Ravintolassa yksin syöminen. Check.

Olen vielä alkutaipaleella, sillä naputan Helsinki-Vantaan check-in-puolelta. Amsterdam Schipholilta suunnistan Utrecht Centraalin junalla. Asuntonäytön kautta meen sohvasurffaus-hostin luokse. Sain Parsalta kivan Pirkka-niksin ja aion kohta nappailla kuvia kamerallani google mapsista. Ehkä minimoin tän illan eksymisetkin..

ps. tosi jännää! Kottiuvuin Amsterdamiin ihan hetkessä ja nyt tuntuu ku en ois koskaan ollukaan siellä.

perjantai 26. elokuuta 2011

kohta sitä taas mennään

Mirja-siskon vanahoissa vetimissä herkkänä!

Oon saannu nyt sentään järkättyä ittelleni sohvan muutamaksi yöksi. Nyt ei taia riittää se, että pittää sormia ja varpaita ristissä kämpänhaun puolesta.
Ylihuomenna aamulla koittaa lähtö ja oon yrittäny tässä pähkäillä mitenkä saisin minun pienen vaimoni vielä pienempään pakettiin käärästyä, että saisin sen matkalle mukkaan. Tullee olemaan pisin ero toisistamme ever, nääs seitsemän viikkoa. Sunnuntaina myös pyrähtää lentoon pikkusiskoni kohti Brasilian maita, tot ziens..
On ollu vähä ikävä sitä että joka päivä hokkiin "hoooooooi, hoe gaat het?" (=heeeeeeei, kuinka menee?), joten eilen äidille esitin pienen monologin hollanniksi.

Ostoslista sunnuntaita varten:
- ruisleipää (turha kuvitella että Hollannista sais mitään vastaavaa)
- purkkaa
- soijarouhetta (en löytäny niin halpaa ja hyvvää rouhetta sieltä)
- kram-jauhoja (en tiiä uskallanko kuitenkaan ottaa, ku suattavat ihmetellä jos avvaavat kassini.. tosin se on aika kellertävvää jauhhoo, ei valkosta lain)

perjantai 19. elokuuta 2011

menkee iestä, pyörä tulloo

Oon supersullautuja eri kulttuureissa ja maata vaihdettua vietän ensimmäiset pari päivvää vähän hölmistynneenä.
Tiskailin ja asettelin astiat nätisti tiskipöyälle. Katri ihimetteli ja nosteli ne perästäni yksi kerrallaan kuivauskaappiin. Ai niin, kuivauskaappikin on olemassa!
Mietinpä vain miksi muut eivät ole ymmärtäneet ottaa tätä ihanaa, suomalaista keksintöä käyttöönsä..

Hypättyäni pyörän satulaan Suomessa tipahdin ravintoketjun huipulta matalimmalle tasolle. Oi miten auvoista on Amsterdamissa pyöräillä. Vuokratkaa pyörä ku siellä päin käytte, ei ole kovin kallistakaan se lysti. Ostakaa myös itsellenne sieltä lukko, sillä niihin on panostettu.

Seuraava tekstipätkä on otettu tältä sivulta.

Categories that Show Differences between Amsterdam Bicyclists and San Francisco Bicyclists:

Here are a few of the differences I wanted to point out, with examples:

1. Formally Dressed Bicyclists - A whole set of Amsterdam bicyclists can be seen dressed very formally, like suit and tie for men, and dresses for women. NOBODY in San Francisco ever bicycles in a suit and tie, or in dress. But during this one hour photo shoot, I saw 20 or more incredibly well dressed bicyclists meander by.
2. Multiple Riders on One Bike - With or without any extra seats or foot-pegs for the extra riders, you will see 1 or 2 or even 3 extra passengers side-saddle, balancing precariously, standing, sitting, whatever it takes so they can hitch a ride with a buddy or parent. This is so common I had to stop taking pictures of it because it would prevent me from capturing some of the other trends. Almost 50 percent of the bicycles I saw had more than 1 person on them. In San Francisco the only time you would ever see two passengers is a small child on the back in a $300 government approved safety chair, and the child would be wearing a helmet (because it's the LAW).
3. No Helmets EVER - It is amazing to me coming from San Francisco, land of 100 percent helmet covered heads, but in all of Amsterdam (population 750,000) there is not one bicycle helmet found anywhere in the city. Not ONE!! Contrast this with San Francisco, for anybody under the age of 18, there is a Mandatory helmet law and everybody above 18 wears helmets anyway. Now faced with this shocking disparity, I think any reasonable person must come to the conclusion that either the people in Netherlands do not value the safety of their children, or San Francisco bicyclists are clumsy pansies with soft heads and weak minds that must be protected from hurting themselves no matter how much it infringes on individual rights.
4. Dogs on Bikes - Amsterdam bicyclists seem to commonly bring their furry friends along with them on the bicycle rides. I think that's nice.
5. Human Powered Generator (Dynamo) Bicycle Light - This one really does mystify me, some of the other trends more more sense to me. EVERY bicycle in Amsterdam is outfitted with a dynamo powered head lamp, where the rider has to pump extra super hard and the head lamp shines dimly. If you are younger than 35 years old, you probably have never seen one of these in the USA, we have very bright headlamps for bicycles that add much less weight and do not increase resistance. I haven't seen a single dynamo powered bicycle in San Francisco in over 20 years. Once I saw a Simpsons episode where Bart turned on his dynamo bicycle headlamp and could barely make forward progress-> in the USA these dynamo powered headlamps are considered a JOKE, but almost a quarter million bicycles in Amsterdam all have them.
6. Spectacular Gigantic Unbreakable Security Chains - Almost all of the bicycles in Amsterdam are what I would call "beaters", which means they are beaten up, scraped, bent, out of tune, and have bad paint jobs. At the same time, all these beaters have these GIGANTIC security chains that look like they should be the chain on the anchor of an oil tanker ship. The ton of high tensile, military hardened steel in each security chain must be worth more than the bicycle it is keeping safe! The only other type of bicycle lock was a type of sliding circular rear wheel lock that was once sold in the USA (I owned one when I was 10 years old). The circular sliding read wheel locks lost popularity in the USA because they offer almost no security at all: 1) the criminal can always lift the bike and walk away with it, and 2) it is always easy to "guess" the combination. Strange dichotomy of lock choices in Amsterdam.
7. ....And More... - Several other trends are shown in the pictures below, including bicycles are commonly painted one big bright aftermarket color, Amsterdam residents like using their cell phones while riding their bikes, many bikes are outfitted with big buckets on the front for serious industrial deliveries, and there is a whole trend of this "small frame" bicycles with "untraditional" proportions (very small wheels and then very tall seats to make up for it). You can view the pictures below to get an idea.
Kuopion keskustassa pyöräilijöille ja jalankulkijoille tarkoitettu tie oli leveydeltään täynnä kävelijöitä. Menin reunaa pitkin ja aattelin, että saavathan väistää paskiaiset kun eivät tajua pittää pyörälle erillistä tillaa. Kävi niin, että pyöränsarvi tömähti errääseen miekkoseen, jonka takia törmäsin sankaripuiston muuriin ja satutin käteni. En onneksi liian kovasti.
Mies oli ku helsinkiläinen konsanaan, käveli etteenpäin välittämättä siitä että olin tulossa vastaan. Pääsen kohta aggrejani purkailemmaan combatin riemuissa :-))

torstai 18. elokuuta 2011

EILC, ciao!

"Geef mij maar Amsterdam, dat is mooier dan Parijs.."

Tiistai-iltana meillä oli jäähyväispäivällinen Moeders-nimisisessä raflassa. Mikään sen asettimista ei ollut paria toisen kanssa ja seinät oli vuorattu täyteen eri äitien kuvilla yksilöllisissä raameissa. Moeders = äidit

Tsekki-Luke ja germaani-Henrik raamien äärellä.

Vaikka olin opettajille vihjannut veganismistani tuli siitä silti numero paikan päällä. Tilauksemme varmistanut nainen suureen ääneen louskutti, jotta: "Oh, vegan, what do you eat then?! We have to do everything for you from the beginning.. oh no. What would you cook?"
Mietin, että onpas epämukavaa. Teki mieli koko nolon veggaanin olemuksellani luikahtaa ovenrakosesta ulos, tuli sellanen perus- "noeimiuntarviisittemittääsyyämievoinvaankattoo"-olo. Ärsyttää veggaanien ja ruokavammasten matelu. Teen sitä aina tilanteen ja ihimisten vaatiessa. En hirveen mielelläni luettele ite mahollisia ruokia ravintolassa. Minusta on ihanaa käyä ulukona syömässä ku ei tarvii vihdoinkaan itte päättää mitä napostaa.
Sain lopulta munakoisoa ja kurpitsaa couscousin kera, mikä oli semmosta ruokaa mitä ittekin ussein syön, mutta lähti sentään nälkä poikkeen. Alkuruokana oli sallaattia ja se oli sentää semmosta mitä en ois tajunnu tehhä kotona. Siinä oli mm. melonia, pinjansiemeniä ja tuoreita mintunlehtiä.

Bongaa suomalaiset.

"Ja kaikilla oli niin mukavaa.."

Hogeschool Inhollanin henkilökunta. Vasemmalta oikealle: Joop (A2-ryhmän opettaja), Lex (A1-ryhmän opettaja, kuulema hyvin hauska heppu, mutta ei pitänyt minulle kuin tunnin), Josien (jonka tunnilla lähinnä laulettiin ja pidettiin esitelmiä) sekä buddy'sit Edna & Amal.

Keskiviikkoaamun salireissun jouduin jättää hampaita kiristellen välistä. Minulla oli tavaraa yllättäen enemmän ku olin tajunnutkaan. Mahtoi olla näky kun raahasin täyttä rinkkaa, selkäreppua, ruokakassia, peitto-/tyynypussia ja tietokonelaukkua. Ja minunhan oli tarkoitus ajjaa pyörällä..
eeeeeei, ei ei ei. Otin ratikat kaverini Michaelin uuelle kämpälle, jossa oottelin puoltoista tuntia sitä ja Anna-Selinaa. Syötyämme lounaan lähdin hakemmaan pyörää vielä erikseen ja viemään sen takasin lainapaikkaansa. Matkustaminen on kyllä aina hurjan uuvuttavvaa! Nytkin otin ratikan ja junan (tosin junamatka Station Zuid - Schiphol Airport kesti vain hurjat 7 minnuuttia), lentokonneen ja lopulta bussin. Thank God oli tällä kertaa suora lento Amsterdamista Helsinkiin. Linja-automatkakin meni jännittävän hyvin, sillä valtasin takapenkin ja sain täten suoristettua itseni kunnon nukkuma-asentoon.

Viimeinen ryhmäkuva.

Ootin innosta pissalirejä valuttavvaa puppee kotiovelle tulevan (Borista, ei Katria), mutta Borrepa vaan laiskasti askelsi etteiseen moikkaa naamallaan tympääntynyt evvk-katse. Välillä käy ärsyttää Boriksen flegmaattissuus! Tuntuu ettei sitä kiinnosta ympärilläolevat asiat ja ihimiset yhtään. Vaikka sille laittas herkkuruuan kuonon etteen ni se silti toimis hittaasti eikä intopiukeen vauhilla mihin oon aiempien koirien kanssa tottunu. Sitte ku hankitaan toinen koira ni toivon että se ois vähä energisempi ja riehakkaampi..

tiistai 16. elokuuta 2011

Amsterdam-Naarden-Amsterdam



Meillä oli eilen neljäs ja viimeinen ekskursio. Sen organisointi meni pepuilleen, sillä kukkaan ei ollu tajunnu että meiän opiskelijoiden kuuluis se järestää. Ekskursioilla mukana kulkevat kaksi hollantilaista tyttöä, Amal & Edna, tolokuttivat että ois kiva rannalle lähteä, mutta jotkut halus viereiseen kyllään. Minä en tienny kinnailusta mittään, sillä olin jo A-S:n kanssa ottanu varaslähön kohti 22kilsan päässä sijaitsevvaa Naardenia.
Ihme kyllä aurinko paistoi koko matkan. Reitti oli mitä uppein ja hyvin elläinvoittonen. Muut mokomat eivät tulleetkaan pyörillä, vaan junalla. Laiskiaiset! Monet jäivät kaiken lisäks krapulaa potemaan kotteihisa.
Pakko myöntää että palatessamme teki mieli pistää silmät kiinni ja antaa vaan jalakojen rullata. Uuvuttava reissu.

Alkumatkasta.

Lampaat ja A-S.

Kakkakikkareissa pyöräilyä.

Juttelin lampaille monen kilsan verran. "Ohhh you're so tinyyyyy!"

Muiden.

Lehmula.

Aaaa kesän lapsi..

"Urheilija ei tervettä päivää nää."


Päikkäriaika, ainakin minulla. Mitä olisi Kuitunen ilman päiväunia?



maanantai 15. elokuuta 2011

"homot on lepposia"

Olen ärsyyntynyt.

En meinannut eilen illalla löytää itselleni leffaseuraa katsomaan Bridesmaids-elokuvvaa. Kaikki pojat keiltä kyssyin, olivat vähän, jotta: "Plää, tommonen tyttöjen elokuva.."
Heti kun käsikirjoittajina ja päärooleissa on naisia, katoaa kaksilahkeisten kansa elokuvateatterista. Mikä asenne! Suututtaa. Kaiken maan Hangoverit ja muut kyllä mennään kahtommaan, mutta jos elokuva on tehty naisnäkökulmasta ni ei kelepaa. Onneksi kuitenkin sain yhen kaverin suostuteltua mukkaan, sillä leffa oli katsomisen arvoinen.

Tännään ilmeni uusi ärsyyntymisen aihe. Pyysin ittelleni seuraa käymään homobaareissa. Yksi poika ihmetteli seuralaisilleni selkäni takana ääneen ovatko he todella lähdössä kanssani.
"En kyllä halua itse nähdä kun miehet pussaa, hyi."
Toinen poika laittoi Facebookissa "hahhah, sori, en todellakaan tule" -viestin. Mitä ihmeellistä ja ällöttävää hommoudessa muka on? Kuulin myös että kyseinen henkilö on ollu koko tämän ajan pikkusen varrautunu ja epämukavuuksissaan, sillä oon ensimmäinen lepakko, johon se on tutustunu. En meinaa muistaakaan, että joillekin samasta sukupuolesta tykkäävät on outoja ja erottuvat joukosta kuin rusina pähkinöistä. Olen vihainen ja loukkaantunut uusille "kavereilleni", joita olen pitänyt hyvinä tyyppeinä, mutta joilla onkin noin idioottimainen suhtautuminen. Myö kyllä eletään heteromaailmassa ja katellaan joka nurkalla pussailevia tyttöpoikatyttöpoika-pareja eikä paljoo valiteta vai valitettaanko hä?!

Lopulta ehdimme hetkeksi katselemaan Amstelin elämää. En oo kyllä niin täpötäyttä baaria ennen nähny. Sinne ei tosiaankaan päässy sisälle. Jouvuttiin jokanen ihan littanaan eikä voitu liikuttaa itteemme ollenkaan. Oonkohan koskaan ollu noin tiiviisti missään? Pulpahettiin ulos ihmismassasta ja menimme Vive La Vie -nimisseen lesbobaariin. Siellä pauhas telkkarista huiput mussiikkivideot, mm. Aaliyahia (Try Again), TLC:tä (Creep), Destiny's Childia (Bootylicious), Jennifer Lopezia, Beyoncéa, Rihannaa, Kelly Rowlandia ja Bäkkäreitä päästii ihastelemmaan.
Rembrandtpleinin lähheisyyessä satteenkaariliput liehu, nähtiinköhän siinäki parin minnuutin sätteellä kuus eri paikkaa mihi oltas voitu mennä.
Vinkvink vaan kaikille, jotka meinaa tännepäin matkustaa.

lauantai 13. elokuuta 2011

bye bye kielikurssi

Eilen oli viimeinen kielikurssipäivä. Oli aika raskasta tehhä koetta kokkeen perrään, varsinkin ku yhessä välissä oli parin tunnin odotusönötystä. Kokkeeseen kuului luetun- ja kuullunymmärtämistä sekä muita kirjallisia tehtäviä. Päivän päätteeksi meidän täytyi nauhoittaa esitykset, joihin oli käsikirjoitukset tehty valmiiksi.
Illalla oli tarkoitus lähteä viimissiin yhteisiin juhliin, mutta Sinya lähti mittään hiiskumatta ittekseen minun jumahdettua liian pitkiin päikkäreihin. Olin vähän epävarma juhlien sijainnista ja kellokin alkoi olla paljon. Jäin siis kottiin. Jee.

Ei oo uusia kuvia, siksi pistän viikon takasen otoksen.

Sinya lähti tännään ollessani salilla. Ihan hyvä niin, sillä en pidä hyvästeistä. Nyt olen ypöyksin, vähän kummastunut ja samalla harmistunut, sillä Sinya pakkasi molemmat sytkärinsä mukkaan. Nyt en sua sitte lämmintä ruokaa ennen ku muistan kaupasta sytkärin hankkia.

Laittakaa sormet ja varpaat ristiin, toivokaa että löytäsin kämpän! Oon ollu niin hiton ahkera tässä, että sietäsin jo palkinnon saada.

Tässä on viime viikolta vähän matskua. Hah.

video

torstai 11. elokuuta 2011

asunto? missä?

Kävin eilisaamuna pari tuntia salilla kääntymässä ja on tosiaan aika kuullunymmärtämisharjotusta sillon ku ei käy Les Millsin tunnilla. Olin nimittäin bodyshapessa ja siellä oli aika vilkas meno! Koko niskasto on ihan jumahtanut nyt ja kärsin siksi päänsärystä hamaan unentulloon saakka. Stressaa kämpänhakuasiat. Ei hirveesti auttanu ressiä ku lukkiin artikkelin siitä, miten Utrechtissa on opiskelijan tosi vaikee löytää mittään kolosta. Nyt oon sentään saannu muutaman vastauksenkin upeista kohteista;
1. Alivuokralaisena 56-vuotiaan naisen (?) luona. Talo on 15 kilometrin päässä keskustasta ja nainen polttaa sisällä, mutta kuulemma "vain" olohuoneessa.
2. Alivuokralaisena huoneessa, jota ei ole kalustettu.
3. Alivuokralaisena opiskelijakämpässä, joka on vappaa lokakuun 25. päivään asti. On sekkii parempi ku ei mittää. Sit voisin paikan päällä ehtiä kämpän vielä yheksi kuukaueksi ittellein. Saan tännään viestiä siitä onko se menny vielä vai ei.
Taitaa olla tulossa Utrecht-reissu meikäläiselle.

Tännään on kulttuurinen koe. Teimme powerpoint-esitelmät, joiden loppuslideihin piti tunkasta 20 sleutelwoordenia eli avvainsannaa. Sanat ei oo mitenkään helppoja ees suomekskaan käsittää, kun aiheina on ollu mm. water management ja geography & demography. Sit pittäis muistaa kahen laulun sanat. Ossaan sentään toiset:
Als de lente komt dan stuur ik jou tulpen uit Amsterdam.. jne. Toinen onkii hankalampi laulu. Linkitän sen teille ni pääsette kuuntelemmaan, kuitenkii halluutte ;-D

keskiviikko 10. elokuuta 2011

tiistai-illan lyhtyjä



Tarviin ehottomasti perusteellisen niska-selkä-hieronnan. Oon täysin jumissa kaikesta urheilusta ja stressistä. Olen tännäänkin hukannu pari tuntia kämpänhakuun. UUING-Utrecht-foorumi, CouchSurfing, Temporaryrooms.com ja Kamernet.nl ovat olleet ahkerassa käytössäni. Pikkusen ruppee jo silimien takkaa kiristämmään itkua, sillä pelottaa ettei asiat järjestykkään ennen 28. päivää.




Täällä monet tuntuu käyttävän ilimasua "kerranhan sitä Erasmus-opiskelijoita ollaan" ja käyttäytyvätkin sen mukaisesti. Eräskin opiskelutoveri pisti vuoden kestäneen juomattomuutensa paussille täksi vuodeksi. Minulla on pyörä käytössä ja ossaan sanoa hollanniksi, etten voi olla ilman leivänpaahdinta, sillä pidän kovasta ja lämpimästä leivästä.. mutta pelkään vähän, etten sullaudu tähän kansainvälisten opiskelijoiden maailmaan. Absolutistina ei innosta riekkua joka ilta ja ne muutamatkin kerrat ku oon mukana ollu, oon joutunu aamutreeneihin vedoten lähtemmään muita paljon aikasemmin pois. Koko ajan kolkuttaa kallossa, jotta: "Voi ei, täytyy herätä pian!"
Ja siitähän kämppikseni tykkää.

piskuinen Anna-Selina näyttämässä tietä kotoonsa

Eilisen illan vietin Anna-Selinan kanssa, josta on tullu minun kivvoin kaveri täällä. Hänen poikaystävänsä tullee huomisesta tiistaiksi Amsterdamiin, jotta saattaa olla että loppuu A-S&E-hengailut ennen ku ehti kunnolla alkaakaan. Oltiin muka menossa teelle ja kahville jonnekin, mutta pyörittiinkiin taas Punaisilla lyhdyillä.





Huomenna on koe Hollannin kulttuurista ja ylihuomenna vielä viimiset, pahimmat kokkeet. Saas nähhä mihin tasolle meikä asettuu. Meiän "advanced"-ryhmästä on ihmeellisesti porukkaa kaikonnu ja oon nyt yhen tsekkiläistytön kanssa ainoo ei-saksankielinen joukossa. Huh, kuinkas näin pääsi käymään?

Ensi viikolla saanen hieronnan omalta söpöltä ölliäiseltäni. JEE!!!


maanantai 8. elokuuta 2011

too lost in dam

Minun eksymiskiintiöni on tältä vuodelta täynnä, kiitos. Jos olisin Sims-hahmo, minulla olisi "Getting lost" -palkki punaisena ja pissat tulossa housuun. Päätin tännään juosta kouluun, kun ei ollu matkalipussa ku 0,90e mania. Yläkerran slovaki-Martin ystävällisnä raahas tiiliskivireppuni puolestain. Alkumatka meni hienosti, vaikka satoikin. Olin kello 08.50 lähellä yliopistoa, mutta sitten meni tutka sekasin. De Boelelaanin rakennukset on kaikki niin samannäkösiä isoja virastorakennuksia, ettei ihmekään etten ollu varma mihin suuntaan mennä. Yhessä vaiheessa olin Station RAI:n kohalla, juoksin vartin ja huomasin että olin palannu sammaan paikkaan. Siinä vaiheessa meinas kyllä tulla itku! Ei auttanu yhtään sukupuolivaivakouristelut hädässäni. Olin koulusta 10 minnuuttia myöhässä ja nolostelin ku tupsahin märissä juoksuvaatteissa paikalle. Olin suunnitellu hieman toisenlaista, jokseenkin kuivempaa sissääntuloa..


Tännään pakotin itteni pysymään salilta pois. Teki äärimmäisen hankalaa! Miten se voikaan olla näin vaikkeeta? Osasin kuitenkin ja huomenna tuas hyvillä mielin pyörähän Sportcityyn, johon oon ihime kyllä kerinny jo kiintyä.
Äsken käväsin hakemassa erräältä Couchsurfingista löytämältäni tytöltä pyörän lainaan. Jos meinaa yhtään sullautua joukkoon, on oltava pyörä alla. That is a fact. Ihanaa kun pääsen taas huristellee vaivatta.
..vaikka oon varma, että eksyn taas huomenna.

Minulla alkaa raastaa jo kovasti korvia kämppiksen jokailtaiset saksankieliset Skype-keskustelut. Pahimmillaan on kestäny pari tuntia.. Saksa, tämä ihana rakkauden kieli! Minkäköhän takia kun kerran minnuutin kattoin leffaa ilman kuulokkeita tuli heti sanomista?

Olen kattonu parin päivän aikana hyviä leffoja:
- Soul Surfer (tositapahtummiin perustuva, hai purasee taidokkaalta, nuorelta surffaritähdenalulta kätösen pois)
- The Music Never Stopped (tositapahtummiin perustuva myöskin, jossa vajjaa (as in "noin", ei "pöpi") nelikymppinen miekkonen aivokasvaimensa takia menettää muistinsa, mutta alkaa virota ja muistaa vanahoja asioita mussiikin avulla)

Sitte jotta tietäsitte mitä kuuntelen täällä kiimasna..

sunnuntai 7. elokuuta 2011

wow


Lähettiin eilettäin köpöttellee kohti Amstelia Anna-Selinan ja Sinyan kanssa. Voi vau sitä ihimisten paljoutta. En ole koskaan nähäny niin suurta porukkaa! Huomasin myös ihimisten puhheista, että Pridet olivat aikalailla koko kansan juhla. Tuntu että kaikki keskusteli siitä sekä salilla, koulussa että kaduilla. Karvaasti taas koimme hollantilaisen hujoppiuden, sillä näkyvyyttä ei kannaaleihin meinannu millään saaha. Paatit alottivat matkansa Prinsengrachtin alusta kahelta ja alkoivat lipua Amstelilla päin kolomen jäläkeen. Lempparilaivat olivat ehdottomasti:
- merirosvoalus (siellä soi combatista tuttu The Black Pearl!)
- kaikki nahkahomoalukset (paljon paljaita peppuja)
- armeijan alus (siellä soi In the Navy, Hollannin armeija osallistu ensimmäistä kertaa parraatiin).
Pari tuntia laivoja kattellessa tuli hetkessä tummat pilvet päälle.
"DOOMSDAY!!" sano Sinya vakavasti. Rupes tuulemaan hulluna ja taivas pimeni kunnolla. Juostiin errään katoksen alle pitämään saetta. Meikä olis ollu valamista kauraa lähtemmään kottiin unosille aamun urheiluruljanssin jäläkeen, mutta hyvä vaan, etten sitä kavereille ääneen sanonnu. Palattiin takas kattoo puoleks tunniks vielä viimisiä osanottajia. Hyvä meininki.

Kotona simahin sänkyyn pariksi tunniksi nähhen unia Prideista. Olin ihan sekava herätessäni. Missä olen? Mitä? Mitä tapahtuu? Miksi?
Kurssilaiset sai suostuteltua minut illanviettoon, ihime kyllä. Olin innoissaan Pride-katujuhlista, mutta harmi vain en sinne koskaan päässyt. Kävelimme pitkän tovin Rembrandtpleinille, jossa jostain syystä menimme hyvin täysinäiselle klubille. Tunsin oloni orvoksi ja vieraaksi. Klubi oli pullollaan huonon mussiikin tahissa tanssivia humalaisia heteroita. Vielä kun kysseessä oli erikoislauantai tuntui pahemmalta olla perustanssipaikassa. Meikä tahtoo omien joukkoon ja kunnon piisit pystyyn! Onneksi emme olleet paikan päällä pitkään. Oli tarkoitus mennä Punasille lyhyille vielä, mutta kello alako olla liian paljon ja tahhoin nukkummaan.

Tännään heräsin siis kaheksalta uusi urheilukoitos mielen päällä. Anteeksi, Max, kaikesta pahasta mitä oon sinusta sanonu! Combat-ohjaaja Max, jota aiemmin vuolaasti haukuin, onkin erittäin taidokas, hyvä ja ihana. Ehkä sillä oli ensimmäisellä yhteisellä tunnillamme kehnompi päivä. Max on lisäksi kovin miellyttävän näkönen heppu, mitä harvoin ukkeleista sanon. Se kehu sitä miten hyvin ymmärrän hollantia. Aamummalla info-pisteellä eräs miekkonen puolestaan tokaisi: "You are VERY good at bodycombat!"
Mistä näitä kehuja ropisee? Opettajakin pisti koulun foorumille, että Esmeray ossaa olla hyvin luova näytellessään ja siksi hänen aksenttinsa ei puske läpi häiritsevästi.
Oon saannu täällä randomeilta kehuja yhteensä varmaan enemmän ku Suomessa monneen vuoteen. Jopa museon vakava turvatarkastaja innostu hiuksistani.
Kävelin kottiin äsken hyvin syvässä euforian tunteessa. Vau mikä fiilis. Perusreittini varrella kävi hyvin ei-perus-homma, kun huomasin että kaukana oli jotakin kovin suurta pystyssä tiellä. Kun pääsin kohalle, huomasin, että silta oli nostettu ylös. Otin siitä kuvan, jonka laittanen jokkiin päivä tänne. Hätkähin ihan kun ei ollukaan niin ruttiininomanen kävely kämpille ku muina päivinä.

Oon yhtä hupsulla päällä kuin sää täällä. Minulla on kova kaipuu karvaturrien luokse. Jos teleportti joskus keksittäis niin se voitaisiin keksiä nyt. Katselin jälleen yöllä Katrin kuvat puhelimestani läpi ja alako lähes huomaamattani kyyneleet valua silimistä. Kattelen kaikkia koiria kaihosasti Boris mielessä. Nyt ymmärrän käsi ojossa koirien luokse tulevia mokomia, sillä itseni tekisi mieli mennä ja kysyä: "Anteeksi, saisinko halia hauvaasi?"
Tahon höykyttää Borista hellästi ja antaa sille paljon pusuja päälaelle. Katrillekin voisin monta muiskua antaa, mutta taidanpa joutua tyytymään suklaalevitteeseen..